Euroopan Unionin osarahoittama

Viljelijätukien peltovalvonnat ja satelliittiseurannan laadunarvioinnit alkavat Lounais-Suomessa

01.07.2026 07:10

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen peltovalvonnan kesä on käynnistymässä. Viljelijätukien ehtojen noudattamisen valvonnan lisäksi Lounais-Suomessa arvioidaan tukijärjestelmän ja erityisesti satelliittiseurannan toimivuutta, joihin liittyvistä arviointikäynneistä viljelijälle ei ilmoiteta.

Vuoden 2026 pinta-alaperusteisten viljelijätukien tukihaku päättyi 9. kesäkuuta. Tänä vuonna tukia hakeneista tiloista valvotaan suunnitelman mukaan noin 2,5 prosenttia, mikä tarkoittaa Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen alueella noin 160 tilan valvontaa.

Valvonnalla varmistetaan, että viljelijät noudattavat tukiehtoja. Se myös takaa viljelijöiden oikeusturvan ja tasapuolisen kohtelun.

– Valvontakäynnillä tarkastetaan, että esimerkiksi peltolohkojen pinta-alatiedot ja tarvittavat asiakirjat ovat kunnossa, Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen tarkastuspäällikkö Hanna Mäntylä kertoo.

Käynnistä pyritään ilmoittamaan viljelijälle aina ennakkoon, jotta tilan edustajalla on mahdollisuus olla mukana käynnillä.

Elinvoimakeskuksen tarkastajat tekevät maastossa myös satelliittiseurannan laadunarviointia

Viljelijätukien noudattamista on seurattu vuodesta 2023 alkaen satelliiteilla, ja tekoäly on opetettu analysoimaan satelliitin ja viljelijöiden ottamia kuvia.

Järjestelmä tuottaa viljelijöille Vipu-mobiiliin selvityspyyntöjä, mikäli tukihaussa ilmoitetut tiedot eivät vastaa satelliittien havaintoja. Selvityspyyntöön voi vastata peltolohkolta otetulla valokuvalla tai korjaamalla tukihakemusta.

Kaikille Euroopan unionin jäsenmaille pakollisessa laadunarvioinnissa keskitytään tänä vuonna järjestelmän toimivuuden arviointiin. Elinvoimakeskuksen tarkastajat käyvät maastossa pääsääntöisesti varmistamassa siellä kasvavan kasvin ja tarkastavat satelliittikuvia.

– Viljelijöiden on tärkeää reagoida mahdollisiin satelliittiseurannan selvityspyyntöihin, Mäntylä sanoo.

Laadunarvioinnista ei lähetetä viljelijälle tietoa muuten kuin siinä tapauksessa, jos selvityspyyntöjen jälkeen hakemustiedoissa on ristiriitaisuutta tai korjattavaa.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus tekee laadunarviointia vuonna 2026 neljällä alueella, jotka sijaitsevat Someron, Perniön, Ulvilan sekä Jämijärven seuduilla.

Lisätiedot:

Lounais-Suomen elinvoimakeskus
Hanna Mäntylä, tarkastuspäällikkö
hanna.mantyla@elinvoimakeskus.fi
0295 022 067

Lisää uutisia

Uutinen
01.07.2026

Etsinnässä Vuoden nuori viljelijä 2026 – uudistaja, joka rakentaa suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuutta

Uutinen
29.06.2026

Lahdesta löytyi koloradonkuoriaisia – Perunakasvustoja on syytä tarkkailla tehostetusti

Uutinen
26.06.2026

Tänä kesänä Pohjanlahden siivoaa tuliterä Roope-Botnia

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.