Euroopan Unionin osarahoittama

Käytöstä poistunut turkistarha – mitä seuraavaksi?

Tervetuloa mukaan Turkisalan yrittäjien kehittymisen avaimet -hankkeen tilaisuuteen, jossa tarkastellaan käytöstä poistuneen turkistarha-alueen tulevaisuuden mahdollisuuksia paikan päällä. 

Tilaisuudessa tutustutaan noin kymmenen vuotta sitten käytöstä poistuneeseen tarha-alueeseen ja pohditaan yhdessä, millaisia vaihtoehtoja vastaavanlaisille alueille voisi olla. Keskustelua käydään muun muassa alueen ennallistamisesta, rakenteiden purkamisesta sekä erilaisista jatkokäytön mahdollisuuksista. 

Tavoitteena on jakaa kokemuksia, herättää ajatuksia ja koota käytännön näkemyksiä siitä, miten tällaisia alueita voisi kehittää eteenpäin. Tilaisuuden aikana kerätään havaintoja, joita voidaan hyödyntää jatkossa. 

Mukana keskustelussa ovat Kauhavan kaupungin ja Elinvoimakeskuksen edustajat. Tilaisuus on suunnattu erityisesti heille, jotka ovat vastaavassa tilanteessa tai pohtivat turkistarha-alueen tulevaisuuteen liittyviä ratkaisuja. Mukaan ovat lämpimästi tervetulleita myös muut aiheesta kiinnostuneet.

Ilmoittautuminen

Lisää tapahtumia

Tapahtuma
Alkaa: 07.05.2026 klo 14:00

Henkinen kriisinkestävyys - webinaari

Tapahtuma
Alkaa: 07.04.2026 klo 13:00

Maatalousyrittäjien päiväkaffit

Tapahtuma
Alkaa: 23.04.2026 klo 09:30

Maatalousyrittäjien varautumispeli Kajaanissa to 23.4.2026

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.