Euroopan Unionin osarahoittama
Kauppiaat täyttävät kaupan hyllyjä.

Honkilahdella kahvimaitoa saa taas oman kylän kioskista

23.06.2025 15:18Satakunta, Yleinen

Jemina ja Juuso Palo perustivat kioskin ja toivat kauppapalvelut takaisin Euran Honkilahdelle. Palon kioskin syntytarinaan liittyvät maanantaiaamut ja tyhjä maitopurkki.

Asiakasmäärä on ylittänyt odotukset. Liikevaihtoa kertyi ensimmäisen puolen vuoden aikana koko vuoden odotusten verran, Juuso Palo kehuu.

Palon kioski avasi ovensa heinäkuussa 2024. Sitä ennen kauppapalvelut puuttuivat Honkilahdelta kokonaan useamman vuoden ajan.

Tietysti itsellänikin oli tarve oman kylän kaupalle. Kun maanantaiaamuna marssin töihin autokorjaamolle ja kahvimaito oli loppu, se tiesi puolen tunnin kauppareissua Hinnerjoelle, autokorjaamo- ja rengasliikettä luotsaava Juuso kertoo.

Nyt kioski on kyläläisten ja kesäasukkaiden suosiossa, ja sieltä haetaan niin kattavampia ruokaostoksia kuin loppumaan päässyttä kahvimaitoa. Liekö sattumaa, että kioskin ostetuin tuote onkin kevytmaito.

Pankin tilat saivat uuden elämän

Palot saivat ahaa-elämyksen, kun paikkakunnalla lopettaneen pankin vanhat tilat ilmestyivät myyntiin.

Ostimme kiinteistön ja haimme Leader Satasillalta maaseuturahoitusta remontteihin ja kylmälaitteisiin, Jemina sanoo.

Monipuoliset tilat tarjoavat mahdollisuuksia moneen. Kylän nuorille on oma huoneensa, johon voi kokoontua pelaamaan lautapelejä ja vaihtamaan kuulumisia.

Kauppiaat Palon kioskin edessä ulkona. Keltaisen kioskin seinässä lukee Palon kioski.
Palon kioski avasi ovensa heinäkuussa 2024.

Kioski työllistää

Kauppa työllistää tällä hetkellä yhden ihmisen, ja lisäksi kassan takana palvelee toiminimiyrittäjiä.

Aika vahvasti kioski pyörii tällä hetkellä äitini Hannan voimin. Itse palvelen täällä iltaisin, kun olen laittanut autopajan kiinni, Juuso sanoo.

Esimerkkejä maaseudun yritystuista

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.