Euroopan Unionin osarahoittama
Talvista metsää.
Suomen Yrittäjäopiston koulutushanke vahvistaa maatilojen metsäosaamista.

Hyvä metsäosaaminen vahvistaa maatilan neuvotteluasemaa

27.01.2026 09:44Keski-Suomi

Monilla maatiloilla on metsää, mutta sen taloudellinen hyödyntäminen ei aina ole kovin suunnitelmallista. Metsäosaamisen kehittäminen antaa tiloille valttikortteja mm. puukaupan neuvotteluihin.

Keskisuomalaisilla maatiloilla on paljon metsävarallisuutta, mutta monesti sitä hoidetaan passiivisesti tai käytetään ”pankkina” maatalouden investointeihin. Suomen Yrittäjäopisto Oy:n (SYO) koulutushanke Maatilan metsäomaisuus tuottamaan vahvistaa tilojen metsätalouden asiantuntemusta, jotta metsävarallisuus saataisiin hyödynnettyä tehokkaammin.

Hankeasiantuntija Anssi Rahikainen SYO:sta toteaa, että pienikin metsätila voi olla taloudellisesti kannattava, kun sen liiketoimintaa hoidetaan aktiivisesti ja määrätietoisesti.

– Hankkeen tavoitteena on nostaa maatilojen asiantuntemusta ja osaamista metsätalouden suhteen. Strateginen suunnittelu parantaa tilan neuvotteluasemaa esimerkiksi puukauppojen yhteydessä, hän taustoittaa.

Rahikainen muistuttaa, että erilaisia ansaintamalleja on nykyään muitakin kuin perinteinen metsätalous, ja myös niitä käydään koulutuksessa läpi. Hanke yhdistää talousnäkökulmaan mm. luonnonhoidon, ilmaston ja ekologian huomioimisen.

Koulutushanke alkoi viime vuonna ja kestää kevääseen 2027. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Keski-Suomen ELY-keskuksesta, jonka tehtäviä hoitaa nykyään Keski-Suomen elinvoimakeskus.

Kuusi tehokasta työpakettia

SYO:n hanke on laatuaan ensimmäinen, jossa maatilojen metsäosaamista on lähdetty edistämään suunnitelmallisella koulutuksella. Hanke päätettiin toteuttaa nimenomaan Keski-Suomessa, koska maakunnasta löytyy paljon metsää sekä sitä omistavia maatiloja.

Lähikuvassa hymyilevä nuori mies, jolla silmälasit ja lippalakki.
Anssi Rahikainen

Koulutus koostuu kuudesta työpaketista, jotka pureutuvat mm. metsän taloussuunnitteluun, puukaupan hallintaan ja rahoitusmahdollisuuksiin sekä uusiin ansaintamalleihin. Koulutus toteutetaan webinaareina, lyhyinä tietoiskuina sekä läsnätilaisuuksina järjestettävinä työpajoina.

– Helmi-maaliskuussa webinaareissa käsitellään mm. metsänhoidon rahoituksia, pienmetsätilojen tuotantomahdollisuuksia sekä sukupolvenvaihdosta. Lisäksi helmikuussa on työpaja, jossa on tarkoitus vierailla Äänekosken biotuotetehtaalla, Rahikainen konkretisoi.

Koulutus on suunnattu ensisijaisesti maatilayrittäjille, mutta myös muut talousosaamisensa kehittämisestä kiinnostuneet metsänomistajat ovat tervetulleita mukaan. Koulutukseen osallistumisesta peritään pieni maksu.

Rohkeasti mukaan!

Koulutus alkoi viime vuonna, mutta mukaan pääsee yhä. Parhaan hyödyn ja kattavimmat verkostot tilallinen saa luonnollisesti osallistumalla koulutukseen jo nyt hankkeen alkuvaiheessa. Anssi Rahikainen toteaa, että osallistujat saavat koulutuksen tallennetut aineistot käyttöönsä myös jälkeenpäin.

– Lähtötason osaamisella ei ole väliä, joten kannattaa lähteä rohkeasti mukaan. Koulutuksesta on varmasti hyötyä jokaiselle metsänomistajalle, hän kannustaa.

Koulutuksen järjestäjät ovat saaneet hyvää palautetta tähän mennessä pidetyistä tilaisuuksista etenkin siitä, että osallistujat pääsevät matalalla kynnyksellä keskustelemaan mieltään askarruttavista metsäasioista sekä toistensa että asiantuntijoiden kanssa.

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.