Leader-toimintaa Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla jo 30 vuotta
20.03.2026 18:13Etelä-PohjanmaaMaaseudun asukkaat, yhteisöt ja kunnat ovat kehittäneet omaa aluettaan EU:n maaseuturahoituksen tuella ja Leader-toiminnalla tänä vuonna jo 30 vuotta. Yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen eli Leader on Suomessa EU:n vaikuttavinta. Juhlavuotta on juhlistettu Etelä-Pohjanmaan Leader-ryhmissä sosiaalisen median kanavissa ja erilaisissa tapahtumissa maaliskuun aikana.
Suomen liityttyä EU:n jäseneksi 1995 alkoi eri puolilla maata Leader-ohjelmien valmistelu. Maa- ja metsätalousministeriö valitsi ensimmäiset 22 Leader-ryhmää syyskuun alussa 1996, ja toimintaa valtavirtaistettiin eri EU-rahoituskanavien kautta koko maan kattavaksi. Yhteisölähtöisen toiminnan piirissä on nyt yli 2 miljoonaa asukasta ja se kattaa 99 prosenttia Suomen pinta-alasta, eli kaikki alueet lukuun ottamatta suurimpien kaupunkien keskustoja.
Leader-toiminnan ytimessä on ajatus oman paikkakunnan kehittämisestä yhdessä asukkaiden voimin. Tätä toteutetaan rahoittamalla alueen asukkaiden kehittämishankkeita ja mikroyrityksiä sekä neuvomalla niiden toteutuksessa. Leader-ryhmät tarjoavat myös maaseudun yritysten omistajanvaihdoksiin asiantuntijatukea ja rahoitusta.
Kuluvalla rahoituskaudella vuodesta 2023 lähtien yrityksiä on syntynyt jo yli 1200, erilaisia harrastus-, liikunta- ja retkeilypaikkoja on kunnostettu ja tehty yli 2100 ja vapaaehtoistyötä tehty vuosittain yli satatuhatta tuntia. Leader-toiminta vastaa paikallisiin tarpeisiin, vahvistaa paikallisia yhteisöjä ja lisää ihmisten mahdollisuutta vaikuttaa. Se tuo myös EU:n lähemmäs kansalaisia, sillä 1 000 Leader-hallituslaista ovat omalla alueellaan EU-päättäjiä tehdessään päätökset rahoitettavista hankkeista.
”Juhlavuotta vietetään ansaitulla innolla ja ilolla! Tulokset osoittavat, että Leader-toiminnan merkitys ihmisille, yhteisöille ja yrityksille on suuri. Suomen Leader-toiminta on myös EU:n vaikuttavinta”, toteaa MMM:n erityisasiantuntija Laura Jänis.
Juhlavuoden viestikapula kiertää somessa – katse tulevaisuudessa
Suomen 53 Leader-ryhmää julkaisevat omalla vuorollaan somepäivitykset juhlavuoden kunniaksi ja järjestävät alueellaan omannäköisensä juhlavuoden tapahtuman. Lisäksi tuotetaan juhlajulkaisu, joka kokoaa viestit yhteen.
Leader-ryhmien viestikapula on lähtenyt kiertämään Lapista helmikuun alussa. Etelä-Pohjanmaalle viesti saapui viikolla 9, jolloin oltiin Leader Aisaparin alueella, viikolla 10 tapahtumia järjestettiin Leader Kuudestaan ja Leader Suupohjan toimesta ja viikolla 11 oli vuorossa Leader Liiveri. Etelä-Pohjanmaan jälkeen viestikapula siirtyy Keski-Suomeen ja päättyy viimein Uudellemaalle lokakuun alkupuolella.
Leader Aisaparin alueella järjestettiin viikolla 9 näyttely, jossa tuotiin esiin Aisaparin toimintaa vuosien varrella, esillä ovat muun muassa roll upit ja muut esittelymateriaalit, joita Aisaparin toiminnassa ja tiedottamisessa on ollut näkyvillä erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa.
Kuudestaan ry:n juhlaviikkoa vietetään laavukiertueella, joka kiertää kaikki toiminta-alueen kunnat. Laavukiertueella kuullaan Leader-toiminnasta ja toteutuneista hankkeista ja vaihdetaan ajatuksia kotiseudun kehittämisestä.
Leader Suupohja juhlisti 30-vuotista Leader-taivaltaan keskiviikkona 18.3. pönkäämällä ovet auki ja tarjoamalla kakkukahvit Kauhajoen toimistolla. Lähes kolmekymmentä kävijää ilahdutti meitä päivän aikana – ja mikä hienointa, useampi heistä kuului yhdistyksen perustajajäseniin ja alkuvaiheen vaikuttajiin. Kahvittelun lomassa tutustuttiin yhdessä yhdistyksen ja Leader-toiminnan historiaan kolmella vuosikymmenellä ja jutusteltiin nykyisistä kuulumisista ja tulevaisuuden näkymistä.
Liiveri juhlii omalla vuorollaan vuosikokouksen yhteydessä, joka järjestetään Nuorisoseurantalo Alasessa Jalasjärvellä tiistaina 24.3. Klo 18. Ennen vuosikokousta on mahdollista tutustua tällä rahoituskaudella Jalasjärvelle rahoitettuihin hankkeisiin (klo 17-18). Tilaisuudessa jaetaan myös diplomit esimerkillisestä kehittämistyöstä ja Nuoriso-Leader-toiminnasta. Kahvitarjoilu, tervetuloa mukaan!
Leader-ryhmissä on sitouduttu pitkäjänteiseen oman alueen kehittämiseen ja katse onkin myös tulevaisuudessa. Eri toimijoita kokoava ja poikkihallinnollinen yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen työryhmä näkee, että toimintatapaa olisi mahdollista kehittää ja hyödyntää myös nykyistä laajemmin. Se on vahva viesti ja kertoo, että Leader-työn tuloksia arvostetaan myös maaseudun kehittämisen kentän ulkopuolella”, iloitsee Laura Jänis.

