Moderni maatila omilla ehdoilla – StenMilk Oy investoi yrittäjän vapauteen
14.10.2025 11:16LappiTorniossa, Karungin kylässä toimii lypsykarjatila StenMilk Oy, jossa yritys pyörii ihmisten ehdoilla. Tila on kehittyvä ja kasvava perheyritys, joka on tehnyt suuria investointeja maaseuturahoituksen tuella. Tilaa pyörittää sujuvasti kuusi veljestä, joista kolme toimii yrittäjinä ja kolme palkollisina. Mukana on myös yrityksen perustajat eli perheen vanhemmat.
Tuomas Stenudd ei haaveillut perinteisestä maatilayrittäjän urasta ja vanhempien maatilan jatkaminen ei pitkään ollut edes vaihtoehto. Tuomas tiesi, että maatilayrittäjyys vaatii sitoutumista ja suurta vastuuta.
– Siinä on yksin 24/7 vastuussa ja kiinni siinä.
Yrittäjyys on kuitenkin aina ollut Tuomaksen haave. Tuomas ehti olla palkkatöissä vuosia ja samalla hän pyöritteli erilaisia yritysideoita. Sitten ajatus maatilan jatkamisesta alkoi kehittyä. Ehkä tilaa ei tarvitsisikaan pyörittää yksin.
– Siinä mietin sitä, että jos haluan alkaa yrittäjäksi, mikä ala? Tuli vaan mieleen, että meillä kotona kyllä on toimiva yritys. Näin siinä potentiaalia ja kehitysmahdollisuuksia kuitenkin roimasti.
Tarkkojen laskelmien ja suunnitelmien jälkeen Tuomas veljineen hyppäsi jatkamaan yritystä. Osittainen sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 2018. Siitä käynnistyi tilan kehitystyö ja nyt StenMilk Oy on Lapin suurimpia maidontuottajia.
Isoilla investoinneilla vapautta ja kannattavuutta
Stenmilk oy:n toimintaa ohjaa vahva yrittäjähenkisyys ja talousosaaminen. Päätökset perustuvat laskelmiin ja kannattavuuteen. Veljekset pyörittävät toimintaa yhteistyössä ja omiin vahvuuksiin nojaten.
Koitetaan suhtautua tähän vähän niinkö muutkin ihmiset suhtautuu töihinsä, että ei tartte olla henki ja elämä tässä navetassa.
Uusi navetta rakennettiin vuonna 2019. Tilalla on panostettu vahvasti toiminnan automatisointiin; lypsyrobotit ja ruokintajärjestelmät on hankittu. Investointeja tehdään eläinten hyvinvoinnin eteen ja korjausinvestointeja on tulossa. Lisäksi tilalla on tehty energiainvestointeja kuten aurinkopaneelit.
– Kaikki maholliset robotit hommattiin, mitä oli saatavilla ja lopulta keksittiin itse. Ajatus on, että semmosta tyhjää harjan työntämistä tarttis tehä mahdollisimman vähän.

Tilan investoinnit ovat onnistuneet ja lisänneet yrityksen kasvua. Kehitys on ollut nopeaa, mutta harkittua.
– Isoin rykäsy oli se viis vuotta sitten se navetta, siinä oikeestaan kolminkertaistu kuitenkin tuotantomäärät.
Investoinnit ovat parantaneet yrityksen kannattavuutta ja ne ovat vieneet sitä kohti tavoitteita. Tilan kehitys on suunniteltu tukemaan yrittäjien arkea, ei rajoittamaan sitä. Automatisointi mahdollistaa sen, että yksi ihminen pystyy hallitsemaan suurta kokonaisuutta.
– Ei olla yritettykään tehä sillä lailla, että asemalypsy ja kaikki on aamulla kuudelta hommissa ja taas illalla kuudelta. Tehdään vaan ne pakolliset täällä käsin ja se mahdollistaa sitä rutiinitöitten vähentämistä ja sitä kautta lisää vapaa-aikaa.
Hyvinvointi ja yhteistyö
Yrittäjäveljekset pyrkivät tasapainoittamaan vapaa-ajan ja työn suhdetta ja panostamaan myös omaan hyvinvointiin.
Vapaus on ihan yks pääteema, mikä tässä on. Oikeastaan ollaan enempi omilla ehdoilla kehitetty tätä tilaa kuin karjan ehdoilla.
Työnjako on ollut veljeksille luontevaa. Yksi vastaa taloudesta, toinen sähköistä, kolmas koneista ja navettatyöt jaetaan tasapuolisesti. Tuomas on talouspuolen vastuuhenkilö, ja se häntä myös kiinnostaa eniten. Navetassa työvuorot on järjestetty kiertämään.
– Yksi mies hoitaa vuoroviikoin. Joka kolmas viikko ollaan tässä navetassa kiinni. Se kestää sen viikon ja sitte vuoro vaihtuu.

Vapaa-ajallakin veljekset viihtyvät yhdessä, he pelaavat sulkapalloa, pingistä, lentopalloa ja jääkiekkoa kavereiden kanssa. Joustava lomitus mahdollistaa loma- ja mökkireissut omien perheiden kanssa.
– Meillä on itse järjestetty lomitus, niin nämä nuoremmat velipojat oikeastaan hoitaa ne lomitushommatkin.
Sesonkiaikana, eli kesällä, kaikkien panosta vaaditaan, työtä riittää ja päivät ovat pitkiä. Muuten yrittäjät saavat soviteltua niin, että jokainen pääsee irtautumaan tilan töistä. Perheen isä hoitaa vanhaa navettaa yleensä nuorempien veljien kanssa ja äiti toimii tärkeässä roolissa ja ruokkii navettaporukan.
StenMilk Oy:n toimintamalli on hieno esimerkki siitä, miten maatalousyrittäjyys voi olla modernia ja joustavaa. Kun arki rakennetaan omilla ehdoilla, muodostuu toimintaympäristö, jossa työnteko ei kuluta loppuun ja kaikilla on myös vapaa-aikaa.
EU:n maaseuturahoitus yrittäjän tukena
Maaseuturahoitus tukee maataloutta erilaisilla tukimuodoilla. Maatalouden investointitukea voi hakea esimerkiksi navetan rakentamiskustannuksiin, salaojitukseen ja yhteisiin ojitusinvestointeihin tai esimerkiksi korjauksiin, jotka parantavat eläinten hyvinvointia tai ympäristön tilaa. Myös maatilan energiainvestointeihin, kuten aurinkopaneelien tai led-valaistuksen hankkimiseen, voidaan myöntää investointitukea.