Onnistumisen reseptejä elinkeinoelämän kehittämiseen
27.10.2025 10:51Kaakkois-SuomiEtelä-Karjalassa mietittiin lokakuussa, kuinka projekteilla saadaan lisää nostetta elinkeinoelämään. Ja löytyihän niitä keinoja, kun hankekonkarit ja yrittäjät jakoivat parhaat vinkkinsä ja kokemuksensa Hankeapajalla Lappeenrannassa.
Onnistuneet elinkeinojen kehittämishankkeet syntyvät yritysten omista ideoista ja aidosta tarpeesta, jolloin yritykset saadaan sitoutettua mukaan. Kiire on yleinen ongelma, joka olisi selätettävissä huolellisella suunnittelulla ja strategisella ajattelulla. Tärkeää olisi asettaa rima riittävän korkealle ja ottaa selkeä tavoite, jota kohden määrätietoisesti edetään. Sivupoluille ei kannata eksyä rönsyilemään.
Siinäpä pähkinänkuoressa kokeneiden hankevetäjien resepti toimivaan elinkeinojen kehittämishankkeeseen. Ja sokerina pohjalla Saimaan ammattiopiston Pastry Saimaa -osaamiskeskuksen projektipäällikkö Markku Vengasahon rohkaiseva muistutus: ” Kaikki on mahdollista, kun tietää tavoitteen.”

Pullakahville tai lenkille verkostoitumaan
Lisää vinkkejä vaikuttavaan hankkeeseen tarjoili tutkimuspalveluasiantuntija Anni Peltola LUT-yliopistosta. Hän vinkkasi, että mukaan kannattaa houkutella henkilöitä, jotka voivat ja haluavat tehdä muutoksen. Jo projektin suunnitteluvaiheessa pitäisi määritellä vaikuttavuustavoite eli millainen muutos halutaan synnyttää. Ja kun toiminta jalkautetaan osaksi arkea, se jatkuu, vaikka hanke päättyykin aikanaan.
Yhteistyökumppaneita olisi hyvä haalia ympärille mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.
– Mieti, mitä verkostoja on jo, keneen voisit olla yhteydessä ja etsi aiheeseen liittyviä tutkimustuloksia. Mene yhteistyökumppanin kanssa vaikka pullakahville tai lenkille, Peltola kannusti.

Kaisa Seppänen (LAB-amk)
Yrittäjien edustajat vinkkasivat kuin yhdestä suusta, että varmin tapa saada kohderyhmä kiinnostumaan kehittämisestä on vertaistuki: Jos kollega on hyötynyt hankkeesta, tulevat muut perässä. Houkutteleva on myös hanke, joka tarjoaa konkreettista apua sellaiseen, mikä on yrittäjille vaikeaa.
Unelmana vientiyritysten tuplaus
Tilaisuuden juontaja, kulttuurin ja hankkeiden monitaituri sekä yrittäjä Sari Kaasinen kyseli Hankeapajan panelisteilta, millainen olisi unelmien hanke.
– Siinä olisi eri vaiheissa olevia yrityksiä mukana ja se tukisi Suomen kehittymistä sekä kansainvälistymistä, kuvaili projektijohtaja Mikko Ojapelto LAB-ammattikorkeakoulusta.
Projekteihin haaveiltiin mukaan myös kansainvälistä osaamista oppilaitoksista ja yrityksistä.
– Hanke, jossa tuplattaisiin maakunnan vientiyritysten määrä, toivoi Etelä-Karjalan Yrittäjien toimitusjohtaja Pasi Toropainen.
Hankeapajan järjestivät 16. lokakuuta 2025 Etelä-Karjalan liitto ja Kaakkois-Suomen sekä Hämeen ELY-keskukset.
Kuinka saada media kiinnostumaan?
Hankkeesta on hyvä viestiä aktiivisesti ja mahdollisimman laajasti. Jos viesti menee mediassa läpi, se tavoittaa ison joukon ihmisiä. Mutta kuinka saada toimittajat kiinnostumaan aiheesta? Vinkkejä antoi Maaseudun Tulevaisuuden toimittaja, Suomalainen Maaseutu -liitteen tuottaja Terhi Torikka.

- Tiedotustilaisuus varsinkin suurissa hankkeissa voi olla paikallaan. Suosi arkipäiviä, mene nopeasti asiaan ja järjestä toimittajille mahdollisuus kysellä.
- Viesti tilaisuudesta ja tapahtumista hyvissä ajoin ja uudelleen lähempänä. Toimittajille tulee sähköpostia valtavasti, joten soita perään ja kerro asiasta havainnollisesti.
- Järjestä tilaisuus paikassa, joka liittyy jotenkin hankkeeseen. Pyydä mukaan yrittäjä tai joku muu hankkeessa mukana oleva henkilö, jota voi haastatella.
- Kun kirjoitat tiedotteen, otsikoi kiinnostavasti ja nosta kärkeen konkreettisia asioita. Tarjoa hankkeeseen liittyvää henkilöä haastateltavaksi (pyydä ensin suostumus). Kerro, kuka hän on ja miten liittyy asiaan.
- Keksi hankkeelle napakka ja kuvaava nimi. Jos nimessä on esimerkiksi seitsemän sanaa, vie jo pelkkä nimi paljon tilaa jutusta.
- Osalle toimittajista projektit voivat olla vaikea maailma, joka mielletään byrokraattiseksi. Avaa hankkeen toimintaa käytännönläheisten esimerkkien kautta.