Plootuluoto tarjoaa suojan ja seikkailuja veneilijöille
25.09.2025 15:44SatakuntaMystisestä kallioluolastaan tunnettuun Plootuluodon saareen voi jatkossa rantautua turvallisesti ja pysähtyä nuotiokahveille uuden kodan suojaan.
Isojärven Plootuluotoon saatiin Isojärvi-Seuran ja Leader Pohjois-Satakunnan myöntämän maaseuturahoituksen tuella uusi komea grillikota.
– Raivasimme seuran talkootyönä rakennuspaikan, teimme perustukset ja kuljetimme hirret Plootuluotoon. Rakennamme vielä huussin, luotaamme rantautumispaikat ja teemme selkeät ohjeistukset veneilijöitä varten, yhdistyksen sihteeri ja rahastonhoitaja Juuso Ala-Uotila sanoo.
Hän kertoo, että saari pysyy siistinä, kun puitteet ovat jo valmiiksi kunnossa. Leader-hankkeen tavoitteena on parantaa Plootuluodon retkeilymahdollisuuksia ja tarjota vesilläliikkujille suojasatama.
– Talkoot ovat vahvistaneet yhteisöllisyyttä ja innostaneet myös muita pieniä seuroja vastaavaan kehittämiseen. Ilman talkootyötä resurssimme eivät olisi riittäneet tällaiseen projektiin.

Turvallisten aaltojen puolesta
Isojärvi-Seura tekee tärkeää työtä veneilijöiden turvallisuuden takaamiseksi ja pitää mökkiläisten ja järven asukkaiden puolia.
– Vastaamme matalan ja kivisen järven veneilyviittojen ja reittien ylläpidosta yhteistyössä Isojärven järvipelastusyhdistyksen kanssa. Lisäksi kunnostamme retkipaikkoja ja mittaamme veden laatua, Ala-Uotila kertoo.
Hankkeen tiedot
Hankkeen toteuttaja: Isojärvi-Seura
Maaseuturahoituksen myönsi: Leader Pohjois-Satakunta ry
Hankkeen kustannukset: 31 403,33 €
Leader-tuki: 18 842,00 €, 60 %
Inspiroidu maaseudun kehittämisestä!
Pomminvarmaa olympialaatua Joutsasta
Vanhan hautausmaan historiikki tuo paikalliset tarinat esiin