Alahärmäläinen Härmänkylän Nuorisoseura ry haki Leader-rahoitusta defibrillaattorin eli sydäniskurin hankintaan Seurantalo Onnelan sekä Onnelan Kesäteatterin käyttöön. Hanke sai Aisaparilta myönteisen päätöksen, joten kohta nuorisoseuralla päästään katselemaan sopivaa paikkaa laitteelle.
Sydäniskuri tullaan sijoittamaan seurantalon kahvioon. Kesäteatteri kokoaa konsertteihin ja näytelmiin parhaimmillaan nelisensataa katsojaa. Seurantalo vetää 200 henkeä, ja se on aktiivisessa käytössä niin juhlapaikkana kuin erilaisten harrasteryhmien ja muiden toimijoiden kokoontumistilana, joten kävijäkuntaa on erityisesti kesäkautena runsaasti.
– Väestön ikääntyessä myös vapaa-ajan toimijat ja harrastajat ikääntyvät. Erityisesti tilojemme iäkkäämmät käyttäjät sekä järjestöt ja yrittäjät ovat toivoneet laitteen hankintaa. Sydäniskurin olemassaolo lisää turvallisuudentunnetta harrastuksiin osallistuttaessa, Härmänkylän Nuorisoseuran sihteeri Sirpa Lammi kertoo.
Sydäniskurin hankinnan jälkeen seuraava steppi on väen koulutus.
– Olemme sopineet, että Härmän Sydänyhdistys ry tulee kouluttamaan meille sydäniskurin käyttöä.
Sydänyhdistyksestä on ollut apua myös sopivan laitteen valinnassa ja hintaankin on tulossa pieni alennus.
– Jos pitäisi itse etsiä markkinoilla olevista vaihtoehdoista, voi haksahtaa ostamaan vääränlaisen laitteen. Härmän Sydänyhdistykseltä saatiin heti hyvä neuvo ja laite saatiin heidän valmiiksi kilpailuttamallaan jäsenhinnalla. On myös turvallista, kun tiedämme, että heidän kauttaan on koulutusta koko ajan saatavilla, Lammi kertoo.

Sydäniskurin käyttökoulutusta ja ensiapukoulutusta aiotaankin järjestää jatkossa säännöllisesti. Myös laitteen huolto asianmukaisesti hankinnassa saatuja ohjeita noudattaen on tärkeää, sillä akut tai paristot ja iskulätkät tulee tarkistaa ja vaihtaa tietyin väliajoin.
Sydäniskurin lisäksi Tekniikka- ja turvallisuushanke seurantalon sisätiloihin -hankkeen rahoituksen avulla Onnelaan saadaan myös televisio ja sille teline sekä erityisesti nuorten toivoma tietokone telakan kera.
” Kaikki meillä liittyy turvallisuuteen”
Sydäniskurihankinnan lisäksi Härmänkylän Nuorisoseuralla on viime aikoina kiinnitetty huomiota tilojen turvallisuuden parantamiseen laajemminkin.
– Oikeastaan kaikki viimeaikaiset hankkeemme liittyvät jollain lailla turvallisuuteen. Meillä on onni, kun yhdistyksestä löytyy monen alan ihmisiä, niin asioita on tullut katsottua monelta kantilta, Lammi pohtii.
Kaikkein työllistävin on ollut parin viikon päästä valmiiksi tuleva energiahanke. Remontin valmistuttua laitetaan sydäniskuri tilaukseen ja asennetaan paikoilleen.
– Sähköpattereiden vaihto kaukolämpöpattereihin on ollut runsaasti talkootyötä vaatinut hanke. Hanketta vetänyt puheenjohtaja Jarkko Korkiakangas on onneksi ammattilainen, Lammi kiittelee.
Vanhat patterit olivat 70-luvulta ja kun ne irrotettiin, miehet pääsivät katsomaan niiden taakse ja sisään.
– Eivät olleet enää tätä päivää. Onnea on ollut matkassa, ettei ole tullut mitään vahinkoa. Vanhat patterit myös kuumenivat pinnasta polttavan kuumiksi, Lammi toteaa.
Turvallisuusnäkökulma on ollut mukana myös kesäteatterin AV-teknisten laitteiden kehittämishankkeessa, josta vastasi Sirpan poika Jussi Lammi.
– Monta riskitekijää on saatu pois, kun olemme käyneet tekniikkaa läpi, vaihtaneet pois vaarallisesti kuumenevia lamppuja ja uusineet äänentoistotekniikkaa, Lammi kertoo.
Hankerahaa on saatu myös kahvilan kaluston uusimiseen.
– Meillä oli aiemmin pirtinpöydät ja penkit. Eihän pienet tenavat ole kotonaan tottuneet enää sellaisiin, niin heitä putoili selälleen lattialle. Vanhemmat ihmiset puolestaan eivät päässeet turvallisesti ylös penkistä, kun ei saanut mistään kiinni, Lammi kertoo.
Seurantalon pelastussuunnitelma on tehty asianmukaisesti ja se on viranomaisten hyväksymä, mutta Lammi tietää omasta työkokemuksestaan, että se ei vielä riitä.
– On tosi tärkeää, että jokainen tilojen omistaja ymmärtää vastuunsa turvallisuusasioissa, ettei niin että tilataan vain joku paperi. Minun haaveenani on, että kylätaloja ja järjestöihmisiä koulutettaisiin laajemminkin pelastussuunnitelmaan liittyen. Käytäisiin taloja läpi yhdessä ammattilaisten kanssa, että tiedetään mitä missäkin pitää vielä tehdä turvallisuuden eteen ja miten eri tilanteita voidaan ennaltaehkäistä.
Onnelassa pelastussuunnitelmasta aiotaan tiedottaa käyttäjiä ja heille tullaan järjestämään myös koulutusta.
– Että kukin tietäisi, millaisia asioita on tärkeää ottaa huomioon tiloja käytettäessä. Aina se vara on parempi, kuin vahingon kanssa olla.
Muuttunut maailmantilanne on saanut Härmänkylän nuorisoseuralaiset osallistumaan myös kyläturvakoulutuksiin.
– Olemme vähän niidenkin kautta miettineet, millä lailla seurantalomme voisi toimia kokoontumispaikkana, jos tulee sellainen hätätilanne, että ihminen ei voi jäädä yksin kotiin, Lammi sanoo.
Seurantalo on myös remontoitu esteettömäksi. Sen lisäksi tilojen turvallisuuden eteen on tehty monia pieniä mutta tärkeitä tekoja.
– Palosammuttimia lisäsimme omalla rahalla ja esimerkiksi pyörätuolien paikat tilaisuuksissa merkattiin lattiaan niin, että ne ovat lähellä pelastusteitä. Nämä ovat pieniä asioita, mutta tärkeitä jos jotain sattuu, Lammi sanoo.
Härmäläisyyden ytimessä
Härmänkylän Nuorisoseura on aktiivinen toimija paikkakunnallaan. Alahärmän keskustan kupeessa sijaitsevat tilat ovatkin sopivia monenlaisten tilaisuuksien järjestämiseen.
Onnelaa vuokrataan kokous-, juhla- ja harrastuskäyttöön kaikenikäisten tilaisuuksiin ympäri vuoden. Kesäteatterissa esitetään touko-elokuussa aina kesästä riippuen yksi tai kaksi näytelmää 20 esityssarjana ja talvella sisäteatterissa yksi näytelmä 10-15 esityssarjana.
– Harrastajanäyttelijät ovat olleet paljolti tästä lähiseudulta, mutta viime aikoina näyttelijöitä on tullut jopa eri puolilta Suomea. Lisäksi järjestämme itse monenlaisia tapahtumia erityisesti lapsiperheille. Mutta tämä kevät remontoidaan ja kunnostetaan tiloja paremmiksi, ensi syksynä keskitytään taas toimintaan, Lammi kertoo.
Härmänkylän Nuorisoseuran järjestämät tapahtumat ja kesäteatterin pyörittäminen vaativat noin 100 eri ihmisen vapaaehtoistyöpanoksen vuosittain. Parin viime vuoden aikana seuran vapaaehtoiset ovat toimineet lisäksi aktiivisesti maahanmuuttajien ja pakolaisten kotouttamistyössä.
Yhdistysväen iloksi maahanmuuttajat ovat ottaneet seuran omakseen ja osallistuneet vapaaehtoisina moniin tapahtumiin ja talkoisiin.
– Ihmiselle ei voi muodostua kodin tunnetta, jos hän ei koe kuuluvansa johonkin. Olemme tosi onnellisia, että tänne muualta muuttaneet ovat lähteneet mukaan toimintaamme, Lammi sanoo.
Härmänkylän Nuorisoseuran toimitiloja ovat samassa pihapiirissä sijaitsevat nuorisoseurantalo Onnela ja Onnelan Kesäteatteri. Matkailijoita kiinnostaa usein myös kesäteatterin naapurina sijaitsevaan, vanhaan 1920-luvun pankkitaloon rakentunut Häjyylyperinteen keskus.
Uskalla auttaa
Sydäniskurin avulla myös maallikko uskaltaa tarttua toimeen ja auttaa. Jokainen minuutti on ratkaisevan tärkeä sydänpysähdyspotilaan auttamisen aloittamisessa, joten odottelemaan ei auta jäädä. Sydänliitosta vinkataan, että rintakehän painelu käsin riittää aloittamaan hengenpelastavat toimet. Painelurytmiksi sopii Bee Geesin disco-kappale Stayin’ Alive.
Katso tästä elvytysvideo:
Lue lisää sydäniskurista: https://sydan.fi/sydaniskuri/
Suomessa defibrillaattorit kerätään yhteiseen defibrillaattorirekisteriin osoitteessa www.defi.fi. Rekisterin avulla kaikki voivat nopeasti tarkistaa lähimmän sydäniskurin sijainnin.
Jos sijoitat sydäniskurin ulos, muista tarkistaa suojakaapin pakkasenkestävyys
Ulkona säilytettävä sydäniskuri tarvitsee ympärilleen asianmukaisen suojakaapin. Matalissa lämpötiloissa akun varaustaso laskee ja liimaelektrodien liima kärsii. Veden, sään ja pölynkestävää suojakaappia hankkiessa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota sen pakkaseneristävyyteen. Suomen sääolosuhteissa kannattaa valita kaappi, jonka lämpöelementit kykenevät pitämään lämpötilan defibrillaattorille ihanteellisena jopa -45 ℃ pakkasessa.
Aisapari myöntänyt Leader-tukea useille sydäniskureille

Nykyisen ohjelmakauden aikana sydäniskurin ovat hankkineet Alahärmän Härmänkylän nuorisoseuran lisäksi myös Lapuan Hirvijoen nuorisoseura, Kortesjärven isomäen maamiesseura ja Alanurmon kyläyhdistys. Edellisellä ohjelmakaudella sydäniskureita hankittiin Aisaparin Leader-tuen avulla toistakymmentä.