Valuma-aluetalkkari vauhdittaa Saarijärven reitin vesiensuojelua
03.12.2025 17:38Keski-SuomiSaarijärven vesistöreitti sai viime keväänä valuma-aluetalkkarin, jonka tehtävänä on laittaa vauhtia alueen vesiensuojelutoimiin. Talkkari on otettu innolla vastaan huonokuntoisen reitin varrella.
Saarijärven reitti on noin 80 km pitkä vesistöreitti, jonka pohjoisimmat osat Keski-Suomessa ulottuvat Kyyjärven, Karstulan ja Saarijärven alueille. Sen joet ja järvet ovat osa Suomenlahteen laskevaa Kymijoen vesistöä.
Vesien tila reitillä on heikompi kuin muualla Keski-Suomessa. Taustalta löytyy aktiivinen maa- ja metsätalous, joka on saanut ravinteet liikkeelle ja vedet rehevöitymään. Reitin länsipuolen turvemaista 80–90 % on ojitettu, ja myös alueen pellot sijoittuvat yleensä vesistöjen läheisyyteen.
Vesien heikkoon tilaan on nyt tarttunut Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry:n hallinnoima Saarijärven vesistöreitin valuma-aluetalkkari -hanke, johon yhdistys on saanut EU:n maaseuturahoituksen Keski-Suomen ELY-keskuksesta. Hanke on lajissaan toinen Suomessa: esikuvana toimii aiemmin Etelä-Savossa menestyksekkäästi toteutettu vastaava hanke.
Talkkari otettu innolla vastaan

Saarijärven reitin valuma-aluetalkkarina keväällä aloittanut Hanna Nousiainen on jalkautunut loppukesästä lähtien tapahtumiin ja tupailtoihin kertomaan erilaisista vesiensuojelutoimista. Talkkari on otettu vastaan myönteisesti ja jopa yllättävän suurella innolla.
– Kesällä esittelin hanketta erään kylän tapahtumassa, enkä ehtinyt syödä enkä juoda, kun niin paljon ihmisiä tuli puhumaan konkreettisista kohteista, Nousiainen kuvailee.
Tiedonvälityksen lisäksi hankkeessa tehdään selvityksiä ja osavaluma-alueiden yleissuunnitelmia. Hanke voi järjestää myös kohdevierailuja, työnäytöksiä ja pienimuotoisia talkoita, esimerkiksi rannan kunnostuksia.
Tarvittaessa talkkari auttaa kesken jääneitä kunnostussuunnitelmia maaliin; Nousiainen voi esimerkiksi neuvoa suunnitelmien hankkeistamisessa ja tarvittavan rahoituksen etsimisessä.
– Minuun saa olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, jos vesiensuojelutoimet kiinnostavat. Voidaan lähteä yhdessä katsomaan, mitä toteutusmahdollisuuksia missäkin kohteessa on, hän kannustaa.
Edistää myös varautumista
Myönteisen vastaanoton perusteella alueen asukkaat ja maanomistajat ovat tunnistaneet vesiensuojelutoimien tarpeen. Nousiainen toteaa, että samat toimet edistävät maa- ja metsätalouden varautumista äärimmäisiin sääilmiöihin kuten kovaan kuivuuteen.
– Valuma-aluesuunnittelu tarjoaa ratkaisuja veden säilyttämiseen alueella, jos esimerkiksi tarvitaan kasteluvettä tai halutaan ehkäistä metsäpaloja, hän havainnollistaa.
Nousiainen muistuttaa, että vesiensuojelutoimien taloudelliset haitat jäävät vähäisiksi, kun käytetään alueita, joilla maa- ja metsätalous ei ole niin kovin kannattavaa. Tällaisia alueita voivat olla esimerkiksi veden vaivaamat peltolohkot, kitu- ja joutomaat tai kuivahtaneet suolaikut.
Tekeminen ei ihmisiä pelota
Talkkari Nousiainen tekee yhteistyötä laajan toimijajoukon kanssa: hankkeen kohderyhmään kuuluvat niin yksityiset maanomistajien kuin erilaiset yhteisöt kuten metsästysseurat, ojitusyhteisöt ja kyläyhdistykset. Talkkarin roolina on toimia valmentajana, joka kannustaa paikallisia toimijoita tarttumaan yhdessä toimeen.
– Hankkeistamiseen saadaan siten laajemmat hartiat ja lisää vaikuttavuutta. Kokemus on, että hankkeet ovat valtavia revohkoja: tekeminen ei ihmisiä pelota, vaan byrokratian rattaat, Nousiainen analysoi.
Hanke on ensimmäisen talkkarivuoden loppumetreillä jo hyvässä vauhdissa.
– Ensimmäinen hankkeessa laadittava valuma-alueen yleissuunnitelma valmistuu Kyyjärvelle konsulttityönä ennen joulua. Olen hyvin innoissani myös Jamk:n Biotalouskampuksen opiskelijoiden kanssa tekeillä olevasta tarinakartasta, johon on tarkoitus koota tietopankki vesistöreitiltä tehdyistä kartoituksista ja selvityksistä, Hanna Nousiainen kertoo.

Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry:n hallinnoima Saarijärven vesistöreitin valuma-aluetalkkari -hanke alkoi vuonna 2025 ja jatkuu vuoden 2027 loppuun. Hankkeessa ovat kumppaneina mukana ProAgria Keski-Suomi/Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset, Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi ry sekä Suomen Metsäkeskus.
Valuma-aluetalkkarihanke on osa Järvi-Suomen maaseudun ympäristö- ja ilmasto-ohjelmaa (JÄSMY).