Viljelijöiden tuet ja rahoitus

Maatalouspolitiikkaa EU:n pohjoisimpiin viljelyoloihin

Maatalouden tuet perustuvat EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan, josta käytetään lyhennettä CAP (Common Agricultural Policy). Tuet ehtoineen on kuvattu CAP-suunnitelmassa, jonka on laatinut maa- ja metsätalousministeriö yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

Viljelijätukia rahoitetaan EU:n maataloustukirahastosta, EU:n maaseuturahastosta ja kansallisista varoista. Tukien tarkoituksena on turvata maataloustuotannon kannattavuus ja jatkuvuus EU:n pohjoisimmissa viljelyoloissa.

Ehdollisuus ja aktiiviviljelijän vaatimukset ovat tukien perusehtoja

Ehdollisuus koostuu kolmesta osasta: hyvän maatalouden käytännöistä (GAEC), lakisääteisistä hoitovaatimuksista (SMR) sekä sosiaalisesta ehdollisuudesta. Hyvän maatalouden käytäntöihin kuuluvia toimenpiteitä ovat esimerkiksi suojakaistat sekä talviaikainen kasvipeitteisyys pelloilla. Lakisääteiset hoitovaatimukset ovat nimensä mukaisesti laissa olevia kaikkia velvoittavia asioita, kuten ympäristöä, ilmastoa, kansanterveyttä ja eläinten terveyttä koskevia vaatimuksia.

EU:n yhteisen maatalouspolitiikan perusvaatimuksiin kuuluvan ehdollisuuden kolmas elementti on sosiaalinen ehdollisuus, joka tuo EU-rahoitteisten viljelijätukien ehdoksi myös työsopimuksia ja työturvallisuutta koskevaa sääntelyä. Kaikille EU:n jäsenmaille pakollinen sosiaalinen ehdollisuus otetaan Suomessa käyttöön 1.1.2025. Lainsäädäntö on jo voimassa ja velvoittaa kaikkia työnantajia, mutta jatkossa viljelijätukia voidaan vähentää, jos viljelijä ei noudata edellä mainittua sääntelyä. Sosiaalinen ehdollisuus koskee niitä viljelijöitä, joilla on työvoimaa, ja se koskee EU-rahoitteisia pinta-ala- ja eläinperusteisia tukia.

Ehdollisuuden lisäksi melkein kaikkien viljelijätukien saamisen ehtona on se, että tuensaaja on aktiiviviljelijä eli harjoittaa vuosittain maataloustoimintaa. Ehdollisuuden noudattaminen ja aktiiviviljelijän ehtojen täyttyminen ovat perusehtoja, joten niistä ei makseta tukea