Euroopan Unionin osarahoittama

Viestintäohjeet

Viestintäohjeet

Nämä ohjeet koskevat vuosina 2023–2027 maaseuturahastosta rahoitettuja hanke-, yritys- sekä rakennetukia.

Myönnettyyn tukeen voidaan tehdä 1–5 prosentin vähennys, jos viestintävelvoitteita ei ole noudatettu. Vähennyksestä on säädetty kansallisessa lainsäädännössä. Tässä ohjeessa kerrotaan velvoitteet ja annetaan myös suosituksia viestintään.

EU:n maaseuturahoituksen viestintäohjeet perustuvat komission asetukseen 129/2022.

Hankkeesta on hyvä viestiä sen alkaessa ja päättyessä, mutta myös toteutuksen aikana. Viesti, mitä hankkeessa tavoitellaan ja mitä on saatu aikaiseksi. Viestintä ei ole ainoastaan velvoite.

Viestintämateriaali

Kaikkien rahoituksen saajien on käytettävä EU:n tunnusta hankkeestaan viestiessään. EU:n tunnus koostuu EU-lipusta ja tekstistä ”EU:n osarahoittama”.

KUVA: EU-tunnus

Tunnuksella nostetaan esiin saatua tukea ja parannetaan EU:n näkyvyyttä. EU:n tunnus on tärkein yksittäinen visuaalinen tunnus, jolla osoitetaan rahoituksen alkuperä ja varmistetaan EU:n rahoituksen näkyvyys. EU:n tunnus kertoo myös laadukkaasta ja tärkeästä hankkeesta ja siitä, että se on saanut EU:n maaseuturahoitusta.

Kun viestit hankkeestasi, kerro viestintämateriaalissa asiayhteyteen sopivalla tavalla, että hankkeesi on saanut EU:n maaseuturahoitusta.

ESIMERKKI:
Tekstissä voi kertoa hankkeen saaneen EU:n maaseuturahoitusta esimerkiksi seuraavalla tavalla:
• Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Leader-ryhmältä X.
• Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta X elinvoimakeskukselta.
Ennen 1.1.2026 rahoituspäätöksen saaneet hankkeet: Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta X ELY-keskukselta, jonka tehtäviä hoitaa nykyisin X elinvoimakeskus.

Kaikessa hankkeen viestintämateriaalissa on oltava näkyvissä EU:n tunnus. Viestintämateriaalia ovat esimerkiksi:
• painetut materiaalit tai digitaaliset tuotteet
• verkkosivustot ja niiden mobiiliversiot
• esitteet hankkeesta
• hankkeesta tehty PR-materiaali
• lehti-ilmoitukset
• mainokset, jotka on maksettu hankkeesta.

SUOSITUS: Jos hanke on rahoitettu Leader-ryhmän kautta, suositellaan, että myös Leader-logoa (Leader-lippu) käytetään. 

SUOSITUS: Jos hanke on elinvoimakeskuksen rahoittama, suositellaan, että myös elinvoimakeskuksen logoa käytetään. Suositellaan, että ELY-keskusten aikana (ennen 1.1.2026) rahoituspäätöksen saaneet hankkeet käyttävät jatkossa elinvoimakeskuksen logoa.

Jos viestintämateriaalissa on muita tunnuksia EU-lipun lisäksi (esimerkiksi oman organisaatiosi logo), esitä EU-tunnus samanarvoisena (koko, sijoittelu) muiden tunnusten kanssa. Graafisessa ohjeessa on tarkemmat ohjeet EU-tunnuksen käytöstä.

Linkit tunnuksiin:
EU-tunnus
Leader-logo
Elinvoimakeskuksen logo

Verkkosivustot ja sosiaalisen median tilit

On tärkeää, että tuensaajan verkkosivulla ja sosiaalisen median kanavilla mainitaan saatu EU-rahoitus. Verkkosivustolla tai sosiaalisen median kanavilla tarkoitetaan yrityksen, organisaation tai hankkeen virallisia kanavia ja verkkosivustoja.

Tuensaajalla, jolla on verkkosivusto tai sosiaalisen median kanava, tulee lisätä niihin lyhyt kuvaus hankkeesta. Kuvauksessa tulee käydä ilmi hankkeen tavoitteet ja EU:n rahoitusosuus. Tiedot voivat olla esillä esimerkiksi sosiaalisen median kanavan esittelytekstissä tai hanketta koskevassa yksittäisessä julkaisussa. Sosiaalisessa mediassa riittää lyhyt kuvaus saadusta tuesta. EU-tunnusta ei ole pakko käyttää, mutta sen voi halutessaan lisätä kuvaan. Kuvaus saadusta tuesta tulee sisällyttää www-sivuille tai sosiaaliseen mediaan vähintään loppumaksuun asti.

Jos tuensaajalla on useita hankkeita, on jokaisesta niistä tehtävä kuvaus sosiaaliseen mediaan hankkeen alkaessa. WWW-sivuilla on myös oltava kuvaus kaikista hankkeista.

Liitä maksuhakemukseen kuvakaappaus esittelytekstistä tai julkaisusta, kun haet hankkeen maksua.

ESIMERKKI: Kehittämishankkeen sosiaalisen median kanavalla voi olla luontevaa, että kuvaus on joko esittelytekstissä tai kiinnitetyssä julkaisussa.

Jos kyseessä on hankehakija, jolla monia hankkeita, jokaisesta hankkeesta tehdään julkaisu hankkeen alkaessa. Lisäksi joskus voidaan perustaa oma sosiaalisen median tili hankkeelle.

Sosiaalisessa mediassa hankkeen saamasta rahoituksesta voidaan julkaisuun kirjoittaa esimerkiksi näin: Alkamassa on xx-hanke. Hankkeen tavoitteena on xx ja xx. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta.

EIP-hankkeen kuvaus www-sivuilla ja sosiaalisessa mediassa voi olla esimerkiksi tällainen:
EIP-hanke x hyödyttää laajasti alkutuotantoa. Sen tulokset voidaan viedä suoraan käytäntöön maatiloilla. Uutta toimintamallia kehittävässä EIP-ryhmässä on mukana kyvykäs kokoonpano maatiloja, yrityksiä, neuvojia ja alan parhaita asiantuntijoita. Hankkeen tavoiteltavat ja lopulliset tulokset ovat luettavissa verkkosivuillamme. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä, kerromme lisää. Teemme nostoja hankkeen saavutuksista toteutusajan aikana sosiaalisen median kanavissamme, ota meidät seurantaan. Parhaat palat lähetämme maaseutuverkostoyksikköön, joka tarjoaa niitä EU:n CAP-verkoston julkaistavaksi. Tuotamme materiaalia myös englanniksi. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta.

Jos hankkeen aikana perustetaan uusia verkkosivustoja tai sosiaalisen median tilejä, ilmoita niistä elinvoimakeskukselle.

Viestintävelvoite ei koske tuensaajan henkilökohtaisia sosiaalisen median kanavia.

Juliste yli 10 000 euroa tukea saaneeseen hankkeeseen

Jos kyseessä on Leader-ryhmän kautta rahoitusta saanut hanke ja julkinen tuki on yli 10 000 euroa, aseta näkyvälle paikalle hanketta esittelevä juliste.

Aseta juliste myös niissä tapauksissa, kun julkinen tuki on yli 10 000 euroa ja hanke on rahoitettu elinvoimakeskuksesta ja kyseessä on investointi maaseudun toimintaympäristön kehittämiseen tai maaseudun palvelujen ja toimintaympäristön yhteistyöhanke sekä silloin, kun kyseessä on infrastruktuurihanke, esimerkiksi laajakaistainvestointi.

Julistetta ei tarvitse laittaa esille, jos hankkeen viestintävelvoitteeseen kuuluu kyltin asettaminen esille.

Juliste voidaan sijoittaa esimerkiksi hankevetäjän työtiloihin. Riittää, että juliste on paikallaan hankkeen toteuttamisen ajan, eli vähintään siihen saakka, kunnes olet saanut loppumaksun.

Tulostettavan julistepohjan voit ladata Word-tiedostona kuvapankista. Täytä julisteeseen kuvaus hankkeesta. Kuvauksessa voit kertoa esimerkiksi hankkeen nimen, kuka hanketta toteuttaa ja mitä hankkeessa tehdään sekä sen, että hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta. Tulosta juliste A3-koossa.

Jos hakijalla on monta hanketta, niiden tiedot voi esittää yhdessä julisteessa. Julisteessa on kuitenkin oltava yksilöityä tietoa jokaisesta hankkeesta.

Juliste voi olla myös digitaalinen. Digitaalisen näytön toimintavarmuus tulee varmistaa.

SUOSITUS: Julistetta suositellaan käytettävän laajasti myös muissa hankkeissa, joissa julkinen tuki on yli 10 000 euroa, esimerkiksi koulutus- ja tiedonvälityshankkeissa.

Tiedotuskyltti tai sähköinen näyttö yli 50 000 euroa tukea saaneen investoinnin yhteyteen

Kiinnitä investoinnin yhteyteen tuesta kertova tiedotuskyltti, jos olet saanut julkista tukea yli 50 000 euroa ja kyseessä on aineellinen investointi (esimerkiksi kone tai laite), infrastruktuuri- tai rakennushanke.

Kyltin tulee olla näkyvällä paikalla investoinnin yhteydessä. Riittää, että kyltti on paikallaan hankkeen toteuttamisen ajan eli vähintään siihen saakka, kunnes olet saanut loppumaksun. Tiedot voidaan esittää myös sähköisellä näytöllä.

Saat tiedotuskyltin elinvoimakeskuksesta tai Leader-ryhmästä.

Pysyvä tiedotuskyltti yli 500 000 euroa tukea saaneen investoinnin yhteyteen

Kun olet saanut julkista tukea yli 500 000 euroa infrastruktuuri- tai rakennushankkeeseen, kiinnitä kyltti kohteeseen heti, kun aloitat hankkeen toteuttamisen ja pidä se paikoillaan vähintään omaisuuden käyttöajan. Kyltti voi olla investoinnin yhteydessä, rakennuskohteessa tai toimitiloissa.

Kyltin tulee olla paikoillaan vähintään niin kauan kuin tukipäätöksessä on kerrottu omaisuuden käyttöajaksi.

Hanketuen saajien tulee käyttää investointiin myönnetyn tuen kohteena olevaa omaisuutta vähintään viisi vuotta tuen viimeisen erän maksamisesta. Erityisestä syystä omaisuuden käyttöajaksi voidaan tukipäätöksessä määrätä enintään kymmenen vuotta.

Saat tiedotuskyltin elinvoimakeskuksesta tai Leader-ryhmästä.

Viestintämateriaali

Kaikkien rahoituksen saajien on käytettävä EU:n tunnusta hankkeestaan vies-tiessään. EU:n tunnus koostuu EU-lipusta ja tekstistä ”EU:n osarahoittama”.

KUVA: EU-tunnus

Tunnuksella nostetaan esiin saatua tukea ja parannetaan EU:n näkyvyyttä. EU:n tunnus on tärkein yksittäinen visuaalinen tunnus, jolla osoitetaan rahoituksen alkuperä ja varmistetaan EU:n rahoituksen näkyvyys. EU:n tunnus kertoo myös laadukkaasta ja tärkeästä hankkeesta ja siitä, että se on saanut EU:n maaseuturahoitusta.

Kun viestit hankkeestasi, kerro viestintämateriaalissa asiayhteyteen sopivalla tavalla, että hankkeesi on saanut EU:n maaseuturahoitusta. Kaikessa hankkeen viestintämateriaalissa on oltava näkyvissä EU:n tunnus. Viestintämateriaalia ovat esimerkiksi:

• painetut materiaalit tai digitaaliset tuotteet
• verkkosivustot ja niiden mobiiliversiot
• esitteet hankkeesta
• hankkeesta tehty PR-materiaali
• lehti-ilmoitukset
• mainokset, jotka on maksettu hankkeesta.

SUOSITUS: Jos hanke on rahoitettu Leader-ryhmän kautta, suositellaan, että myös Leader-logoa (Leader-lippu) käytetään. 

SUOSITUS: Jos hanke on elinvoimakeskuksen rahoittama, suositellaan, että myös elinvoimakeskuksen logoa käytetään. Suositellaan, että ELY-keskusten aikana (ennen 1.1.2026) rahoituspäätöksen saaneet hankkeet käyttävät jatkossa elinvoimakeskuksen logoa.

Jos viestintämateriaalissa on muita tunnuksia EU-lipun lisäksi (esimerkiksi oman organisaatiosi logo), esitä EU-tunnus samanarvoisena (koko, sijoittelu) muiden tunnusten kanssa. Graafisessa ohjeessa on tarkemmat ohjeet EU-tunnuksen käytöstä.

Linkit tunnuksiin:
EU-tunnus
Leader-logo
Elinvoimakeskuksen logo

Verkkosivustot ja sosiaalisen median tilit

On tärkeää, että tuensaajan verkkosivulla ja sosiaalisen median kanavilla mainitaan saatu EU-rahoitus. Verkkosivustolla tai sosiaalisen median kanavilla tarkoitetaan yrityksen, organisaation tai hankkeen virallisia kanavia ja verkkosivustoja.

Tuensaajalla, jolla on verkkosivusto tai sosiaalisen median kanava, tulee lisätä niihin lyhyt kuvaus hankkeesta. Kuvauksessa tulee käydä ilmi hankkeen tavoitteet ja EU:n rahoitusosuus. Tiedot voivat olla esillä esimerkiksi sosiaalisen median kanavan esittelytekstissä tai hanketta koskevassa yksittäisessä julkaisussa. Sosiaalisessa mediassa riittää lyhyt kuvaus saadusta tuesta. EU-tunnusta ei ole pakko käyttää, mutta sen voi halutessaan lisätä kuvaan. Kuvaus saadusta tuesta tulee sisällyttää www-sivuille tai sosiaaliseen mediaan vähintään loppumaksuun asti.

Liitä maksuhakemukseen kuvakaappaus esittelytekstistä tai julkaisusta, kun haet hankkeen maksua.

ESIMERKKI: Jos on kyse yrityksen investointiin saamasta tuesta, voi kuvaus olla julkaisun ohessa, jossa esimerkiksi esitellään, mitä tuella on tehty tai hankittu (esim. laitehankinta).
Sosiaalisessa mediassa hankkeen saamasta rahoituksesta voidaan julkaisuun kirjoittaa esimerkiksi näin: Saimme EU:n maaseuturahoitusta yrityksemme kehittämiseen. Hankkeen tavoitteena on xx ja xx.

Jos hankkeen aikana perustetaan uusia verkkosivustoja tai sosiaalisen median tilejä, ilmoita niistä elinvoimakeskukselle.
Viestintävelvoite ei koske tuensaajan henkilökohtaisia sosiaalisen median kanavia.

Juliste yli 10 000 euroa tukea saaneeseen hankkeeseen, joka on rahoitettu Leader-ryhmästä

Jos kyseessä on Leader-ryhmän kautta rahoitusta saanut yritystuki ja julkinen tuki on yli 10 000 euroa, aseta näkyvälle paikalle hanketta esittelevä juliste.

Riittää, että juliste on paikallaan investoinnin toteuttamisen ajan, eli vähintään siihen saakka, kunnes olet saanut loppumaksun.

Julistetta ei tarvitse laittaa esille, jos hankkeen viestintävelvoitteeseen kuuluu kyltin asettaminen esille.

Tulostettavan julistepohjan voit ladata Word-tiedostona kuvapankista. Täytä julisteeseen kuvaus hankkeesta. Kuvauksessa voit kertoa esimerkiksi investoinnin nimen, kuka sitä toteuttaa ja mitä hankkeessa tehdään sekä sen, että hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta. Tulosta juliste A3-koossa.

Jos hakijalla on monta hanketta, niiden tiedot voi esittää yhdessä julisteessa. Julisteessa on kuitenkin oltava yksilöityä tietoa jokaisesta hankkeesta.

Juliste voi olla myös digitaalinen. Digitaalisen näytön toimintavarmuus tulee varmistaa.

Tiedotuskyltti tai sähköinen näyttö yli 50 000 euroa tukea saaneen investoinnin yhteyteen

Kiinnitä investoinnin yhteyteen tuesta kertova tiedotuskyltti, jos olet saanut julkista tukea yli 50 000 euroa ja kyseessä on aineellinen investointi (esimerkiksi kone, laite, linjasto tai rakennushanke). Kyltin tulee olla näkyvällä paikalla investoinnin yhteydessä. Riittää, että kyltti on paikallaan investoinnin toteuttamisen ajan eli vähintään siihen saakka, kunnes olet saanut loppumaksun. Tiedot voidaan esittää myös sähköisellä näytöllä.

Saat tiedotuskyltin elinvoimakeskuksesta.

Pysyvä tiedotuskyltti yli 500 000 euroa tukea saaneen investoinnin yhteyteen

Kun olet saanut julkista tukea yli 500 000 euroa rakennushankkeeseen, kiinnitä kyltti kohteeseen heti, kun aloitat toimen toteuttamisen ja pidä se paikoillaan vähintään omaisuuden käyttöajan. Kyltti voi olla investoinnin yhteydessä, rakennuskohteessa tai toimitiloissa.

Kyltin tulee olla paikoillaan vähintään niin kauan kuin tukipäätöksessä on kerrottu omaisuuden käyttöajaksi. Yritystuen saajien tulee käyttää investointiin myönnetyn tuen kohteena olevaa omaisuutta vähintään kolme vuotta. Erityisestä syystä omaisuuden käyttöajaksi voidaan tukipäätöksessä määrätä enintään kymmenen vuotta.

Saat tiedotuskyltin elinvoimakeskuksesta.

Verkkosivustot ja sosiaalisen median tilit

On tärkeää, että tuensaajan verkkosivulla ja sosiaalisen median kanavilla mainitaan saatu EU-rahoitus. Verkkosivustolla tai sosiaalisen median kanavilla tarkoitetaan yrityksen, organisaation tai hankkeen virallisia kanavia ja verkkosivustoja.

Tuensaajalla, jolla on verkkosivusto tai sosiaalisen median kanava, tulee lisätä niihin lyhyt kuvaus hankkeesta. Kuvauksessa tulee käydä ilmi hankkeen tavoitteet ja EU:n rahoitusosuus. Tiedot voivat olla esillä esimerkiksi sosiaalisen median kanavan esittelytekstissä tai hanketta koskevassa yksittäisessä julkaisussa. Liitä maksuhakemukseen kuvakaappaus esittelytekstistä tai julkaisusta, kun haet hankkeen maksua.

Kuvaus saadusta tuesta tulee sisällyttää www-sivuille tai sosiaaliseen mediaan vähintään loppumaksuun asti.

ESIMERKKI: Jos on kyse investointiin saadusta tuesta, voi kuvaus olla julkaisun ohessa, jossa esimerkiksi esitellään, mitä tuella on tehty tai hankittu (esim. laitehankinta).

Jos hankkeen aikana perustetaan uusia verkkosivustoja tai sosiaalisen median tilejä, ilmoita niistä elinvoimakeskukselle.
Viestintävelvoite ei koske tuensaajan henkilökohtaisia sosiaalisen median kanavia.

Tiedotuskyltti yli 50 000 euroa tukea saaneeseen investointiin

Jos julkisen tuen kokonaismäärä ylittää 50 000 euroa, hankkeen toteuttamisen ajaksi on sijoitettava investointia ja sille saatavaa EU-tukea esittelevä A4-kokoinen tiedotuskyltti näkyvälle paikalle: investoinnin yhteyteen, rakennuskohteeseen tai toimitiloihin. Kyltin tulee olla paikallaan vähintään hankkeen toteuttamisen ajan eli vähintään siihen saakka, kunnes olet saanut loppumaksun. Tiedot voidaan esittää myös sähköisellä näytöllä.

Pysyvä tiedotuskyltti yli 500 000 euroa tukea saaneeseen investointiin

Jos kyseessä on investointi, jonka julkisen tuen kokonaismäärä ylittää 500 000 euroa ja joka käsittää fyysisen kohteen hankinnan tai rakennushankkeen rahoittamisen, aseta näkyvälle paikalle pysyvä tiedotuskyltti. Kyltin tulee olla paikallaan vähintään viisi vuotta viimeisen maksun saamisesta tai korkotukilainan nostosta.

Saat kyltin elinvoimakeskukselta.

Lisäohjeita:

EU:n tunnuksen käyttö EU:n ohjelmien yhteydessä (europa.eu)

Graafinen ohjeistus

Komission täytäntöönpanoasetus (EU) 2022/129

Viestintäohjeet 2014–22

Jos hankkeesi on saanut rahoituksen vuosina 2014–22, noudata rahoituskauden 2014–22 viestintäohjetta.

Valmiita pohjia, joita voit käyttää vuosina 2014–22 rahoituksen saaneiden hankkeiden viestinnässä: Viestinnän työkalupakki.