Euroopan Unionin osarahoittama
Kuvassa nainen talvimaisemassa ulkona
Anneli Kellokumpu on hankkeen idean takana.

Kelloselän kylä varmistaa vedensaannin vesihuoltohankkeella

13.02.2025 11:11Lappi

Kelloselän alueen vesiosuuskunta on ottanut merkittävän askeleen kohti parempaa vesihuoltoa. Hanke lähti käyntiin vuonna 2022, kun Lapin ELY-keskus ilmoitti avustuksista vesihuollon suunnitteluun.

”Vesi on tärkeää”, kertoo Anneli Kellokumpu, vesihuoltohankkeen vetäjä.

Kun Anneli Kellokumpu ehdotti vesihuoltohanketta Kelloselän alueen vesiosuuskunnalle, jäsenet olivat yksimielisiä, että tämä täytyy toteuttaa.

Kelloselän kylä sijaitsee Sallan kunnassa. Kylässä asukkaita on noin 150. Kyläläiset ymmärtävät sen, että syrjäinen sijainti vaatii varautumista mahdollisiin häiriötilanteisiin, koska apu ei ole aina lähellä. Kylässä on myös iso navetta, jonka eläimet tarvitsevat katkeamattoman vedensaannin.

– Nykyaikana pitää varautua kaikkeen. Se on varautumista onnettomuuksien ja kaikkien sattumien johdosta. Meillähän tulee katastrofi, jos meillä kaivolle tapahtuu jotakin. Mistä me silloin vettä otetaan?

Vuonna 2024 osuuskunta haki avustusta vesihuoltoinvestointeihin, ja nyt hanke on valmis toteutettavaksi.

Kilpailutuksen jälkeen Maanrakennus Markku Rönkkö Oy Kemijärveltä valittiin toteuttamaan kaivuutyöt ja putkien asennukset. Työt alkavat tänä keväänä.

Hankkeen laajuus on noin 4,5 kilometriä, ja siihen sisältyy paineenkorotusaseman rakentaminen. Tämä varmistaa, että vesi saadaan toimitettua kaikille osakkaille.

Iso hanke vaatii yhteistyötä

Vaikka hankkeen toteutus on ulkoistettu urakoitsijalle, kyläläisten yhteistyö ja tuki ovat olleet korvaamattomia.

– Tässä hankkeessa ei tehdä talkoita, koska työ on tarkkaa ja vaatii ammattilaisia. Mutta kyläläisten tuki ja yhteishenki ovat olleet tärkeitä, Anneli Kellokumpu korostaa.

Hanketta on ollut vetämässä Annelin lisäksi osuuskunnan hallitus. Työtä on tehty tiiviillä yhteistyöllä. Maaseudulla asuessa täytyy olla omatoiminen, ja se on kyläläisille ja osuuskunnan jäsenille selkeää.

Ei meille tulla sanomaan, että tehkää sitä ja sitä. Se pitää tehdä itse, Anneli toteaa.

Tulevaisuuden suunnitelmat sisältävät myös mahdollisen aggregaatin hankinnan, jotta vesihuolto toimii myös sähkökatkosten aikana. Anneli rohkaisee muitakin kyliä hakemaan avustusta ja toteuttamaan vesihuoltohankkeita; ”Kannattaa ehdottomasti hakea tukea ja varmistaa, että vesi huilaa”.

Kelloselän vesihuoltohanke on hyvä esimerkki siitä, kuinka yhteistyöllä ja suunnitelmallisuudella voidaan parantaa kylän elinolosuhteita ja varmistaa vesihuollon toimivuus myös tulevaisuudessa.

Vinkkejä muille vesihuoltohankkeita pohtiville

  1. 1
    Kysy ELY-keskukselta neuvoa

    Selvitä, milloin suunnittelun avustuksia on haettavissa. Suunnitelma on ehdoton edellytys hankkeen toteuttamiselle.

  2. 2
    Hae rohkeasti rahoitusta

    Vesihuollon varmuus on tärkeää ja sitä tuetaan, joten hyödynnä mahdollisuutta hakea tukea investointeihin ja suunnitteluun.

  3. 3
    Kilpailuta urakoitsijat

    Kilpailutus voi auttaa laskemaan kustannuksia merkittävästi. Valitse luotettava urakoitsija, jolla on kokemusta vastaavista hankkeista.

  4. 4
    Yhteisön tuki on tärkeää

    Pidä yleisiä kokouksia ja varmista, että osakkaat ovat mukana ja tukevat hanketta. Yhteishenki on avainasemassa hankkeen onnistumisessa.

  5. 5
    Varautuminen sähkökatkoksiin

    Harkitse aggregaatin hankintaa, jotta vesihuolto toimii myös sähkökatkosten aikana. Selvitä mahdollisuudet saada tukea tähän.

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.