Varautumista vesiasioissa
12.03.2025 12:31Etelä-PohjanmaaVesihuolto on yhteiskunnassa elintärkeää infraa. Samalla se on haavoittuvaista; muun muassa sähkökatkot ja veden saastuminen voivat aiheuttaa isoja ja pitkäaikaisiakin ongelmia.
Varautumiseen tai ongelmatilanteiden selvittämiseen voidaan hakea ratkaisuja Leader-hankkeissa. Myös Leader Suupohja on rahoittanut useamman vesihuoltoon liittyvän yleishyödyllisen hankkeen, joista alla muutama esimerkki.
VesiMöykky, Möykyn maa- ja kotitalousseura ry, Isojoki
Möykyn kylässä Isojoella havahduttiin yhtäkkiseen vesiongelmaan keväällä 2021. Korkealla oleva pohjavesipaine aiheutti muutoksia veden virtaamiin maakerroksissa. Kaivoon puski maa-ainesta, pumppu pysähtyi ja vesi muuttui käyttökelvottomaksi. Väliaikainen ratkaisu oli vetää vesi pintavetona toisesta kaivosta, mutta pitkäaikainen ja säänkestävä ratkaisu tämä ei voinut olla. Kyläyhdistys päätyi rakentamaan uuden vedenottamon kauemmas entisestä vedenottamosta ja liittämään sen vesijohtoverkoston runkolinjaan.
Hankkeessa toteutettiin maaperän tutkimus ja koeporaukset, putkikaivojen teko ja huuhtelu, porakaivon poraaminen sekä veden laadun ja määrän tutkimukset. Lisäksi rakennettiin laitehuone ja asennettiin puhdistuslaitteisto.
Vesiosuuskunnan pumppaamon vedensuodatuksen uusiminen, Koivuniemenmäen vesiosuuskunta, Kauhajoki
Kauhajoella sijaitsevan vesiosuuskunnan alueella ongelmaksi muodostui veden liiallinen mangaanipitoisuus. Liika mangaani voi ilmetä vedessä mustana sakkana. Uuden tutkimustiedon valossa se voi lisäksi aiheuttaa terveydellistä haittaa muun muassa lapsille.
Vedenpumppaamolla oli käytössä 1960-luvulta peräisin oleva vedensuodatusjärjestelmä. Tuo hiekkasuodatukseen perustuva järjestelmä purettiin ja tilalle asennettiin nykyaikaiset vaatimukset täyttävä uusi vedensuodatuslaitteisto. Se poistaa vedestä paitsi mangaania myös rautaa.
Vesiosuuskunnan varavoima, Rytinevan vesiosuuskunta, Kauhajoki
Sähkökatkot aiheuttavat riskin erilaisille vesijärjestelmille ja niihin on hyvä varautua. Vesiosuuskunta hankkii polttoainekäyttöisen kolmivaihe aggregaatti vedenpumppaamoon. Näin varmistetaan, etteivät sähkökatkot katkaise veden toimittamista vesiosuuskunnan alueella ja vesihuolto toimii myös poikkeustilanteessa.
Vesikaivon kunnostushanke, Vesijärven Metsästysseura ry, Isojoki
Vesijärven kylällä haasteena on pintavesien kulkeutuminen rengaskaivoon. Kylän metsästysseura tarvitsee elintarvikekelpoista puhdasta vettä lahtisuulin tarpeisiin sekä toimitilan tapahtumiin. Kaivon vesi on varmistettu näytteiden perusteella erittäin hyväksi, mutta pintavesien pääsy on heikentänyt merkittävästi veden laatua. Haastetta taklataan kaivon kunnostuksella. Kaivo pestään, tiivistetään ja korotetaan. Pohjalle uusitaan hiekka ja lopuksi kaivolle tehdään kemiallinen käsittely.
Viisi vinkkiä – Näin varaudut vesikatkoon!
Mitä tekisit, jos hanasta ei tule vettä? Puhdas juomavesi on asia, jonka arvo huomataan yleensä vasta silloin, kun sitä ei ole saatavilla. Vesikatkos voi johtua esimerkiksi putkirikosta, sähkökatkosta tai luonnon ääri-ilmiöstä. Kun vesikatko iskee, on jo liian myöhäistä miettiä varautumista.
Tässä viisi konkreettista vinkkiä, joiden avulla voit ennakoida ja varautua vedenjakelun häiriöihin:
- Varaa juomavettä kotiin etukäteen. Pidä kotona aina valmiina vähintään 6–10 litraa juomavettä henkilöä kohti, mikä riittää kolmen päivän tarpeeseen. Muista myös lemmikit!
- Säilytä vettä oikein. Säilytä vesi puhtaissa ja hyvin suljetuissa astioissa valolta ja kuumuudelta suojattuna. Vaihda varastoitava vesi vähintään kerran vuodessa.
- Hanki käyttövesi myös muihin tarpeisiin. Muista, että vettä tarvitaan myös ruoanlaittoon, henkilökohtaiseen hygieniaan ja wc:n huuhteluun. Voit esimerkiksi täyttää ämpäreitä tai kanistereita ennakolta.
- Suunnittele vaihtoehtoisia vedenhankintapaikkoja. Selvitä etukäteen, mistä voit tarvittaessa hakea vettä, esimerkiksi naapureilta tai viranomaisten järjestämistä jakelupisteistä.
- Huolehdi hygieniasta vesikatkon aikana. Vesikatkon aikana hygienia on erityisen tärkeää. Varaa esimerkiksi käsihuuhdetta ja kosteuspyyhkeitä, jotka helpottavat hygienian ylläpitämistä ilman juoksevaa vettä.
Seuraa tiedottamista! Seuraa paikallisten viranomaisten ja vesilaitoksen tiedottamista, jotta tiedät tilanteen kehittymisestä ja mahdollisista vesijakelupisteistä.
Viimeistään nyt on hyvä hetki tarkistaa oma valmiustilanne ja lisätä varmuutta arkeen! Lisää vinkkejä ja käytännön tehtäviä löydät osoitteesta: 72tuntia.fi/vesi
Vinkit kokosi 72 h kouluttaja Tuija Takamäki, Leader Suupohja.
