Digitaalinen kulttuuripolku tuo eteläisen Oulujärven kohteet näkyväksi
27.06.2025 09:36KainuuÄlypuhelin on nykymatkailijan kartta. Digitaalinen kulttuuripolku auttaa löytämään kotiseutu- ja kulttuurikohteita Vaalan ja entisen Vuolijoen kunnan alueilta.
Kulttuurikohteiden tunnettuus kasvaa hankkeessa kolmen osatavoitteen kautta. Ensimmäinen on eMuseo-palveluun toteutettu kulttuuripolku, jossa kaikki seitsemän kohdetta löytyvät kuvin ja tarinoin. Jokaiikan tarinat -kulttuuripolku viittaa nimellään kotiseutuneuvos Iikka Alasalmeen, hankkeen projektityöntekijä Mari Smolander sanoo.
”Digialustaa on tarkoitus kehittää myös jatkossa.”
Verkkonäkyvyyden eli nettisivujen sekä myös some-kanavien aktiivisuus viestii vierailijoille, että kohde on aktiivinen, ei suljettu, ja vierailun arvoinen, kuvaa Smolander.
Toinen kohteita auttava osio on podcast-sarja. Kahdeksanosainen podcast-sarja sisältää oman jakson jokaisesta kulttuuripolun kohteesta sekä yhteisen esittelyjakson. Podcastit on julkaistu sekä YouTube-kanavalla että Spotify-palvelussa.
”Jaksot antavat uutta sisältöä kohteisiin.”
Kolmas osio on opasmateriaalikansion tuottaminen jokaiseen kohteeseen. Myös esittelyn sisältöön ja kohdeyleisön huomioimiseen saa apuja hankkeessa.
”Kohteisiin tulee myös mainoslippu, joka yhdistää kulttuuripolun kohteita”, Smolander sanoo.
Riihipiha-museossa jokaiselle jotakin
Yksi polun pysähdyspaikoista on Vuolijoen kirkonkylän kupeessa sijaitseva Riihipiha. Museoalue esittelee talonpoikaisarkea alueelle siirrettyjen rakennusten avulla. Niitä on yhteensä kolmisenkymmentä.
Jokaiikan tarinat –polulta Riihipihasta voi lukea vaikkapa vuodenkierrosta, metsätöistä tai ikkunoiden korjaamisesta. Myös yleisesittely alueesta löytyy. Työn alla on museon traktoreihin keskittyvä osio kulttuuripolulle, kertoo Smolander.
Alueella on tapahtumia, jossa on eri kohdeyleisöä huomioivia kierroksia, leikkejä ja työnäytöksiä.
Riihipihassa on toimijoita ja talkoolaisia. Kahviota pitää Vuolijoen maaseutuyhdistys. Rakennuksista huolehtii Riihipiha-museon säätiö, joka on myös hankkeen hakija. Hanke on saanut kehittämisrahoitusta Oulujärvi Leaderilta.