Euroopan Unionin osarahoittama
Kuvassa pitkä laituri ja saaren rantaa sekä rakennus saaressa.
Haapasaari on Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön ensimmäinen kohde Imatralla. Imatran kaupunki on yksi säätiön perustajajäsenistä.

Imatran Haapasaari on nyt kaikille avoin retkikohde

22.08.2025 11:29Kaakkois-Suomi

35 vuotta täyttävä Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö teki keväällä Imatran kaupungin kanssa sopimuksen leirikeskuksen ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Säätiö suunnittelee monipuolisen kohteen tulevaa käyttöä kyselyiden, kartoitusten ja testiretkien avulla.

Haapasaari häämöttää Saimaalla vain noin kilometrin päässä Imatran satamasta ja Lammassaaren suositusta ulkoilualueesta. Lukuisilla ihmisillä on muistoja saaren leirikeskuksessa vuosikymmenten aikana vietetyistä leireistä, joista viimeisin järjestettiin tänä kesänä. Perinne ei siis katkea, vaikka saaren eteläkärki rakennuksineen siirtyi Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön hallintaan ja kaikille avoimeksi retkikohteeksi viime keväänä.
– Täällä on aika hyvät valmiudet isoihinkin leireihin. Sellaista toimintaa haluaisimme jatkaa ja lisätä, sanoo säätiön projektipäällikkö Mari Matikainen.

Hän luotsaa hanketta, jossa suunnitellaan leirikeskuksen alueen tulevaa käyttöä ja ylläpitoa. Rinnalla kulkee niin ikään Saimaalla sijaitsevien Muukonsaaren ja Karinsaaren kohteiden kehittäminen. Hanke saa EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-Suomen ELY-keskukselta.

Nainen leirintämökin ovella. Taustalla näkyy isompi puurakennus ja männyn runkoja.
Leirikeskuksessa on kymmenkunta mökkiä. Mari Matikainen Hattara-nimisen mökin ovella. Taustalla näkyy saunarakennus.

Virkistysaluesäätiön nettisivuilla on käynnissä Haapasaaren kehittämiseen liittyvät kyselyt yleisölle sekä yrittäjille ja järjestöille. Kyselyt ovat avoinna elokuun 2025 loppuun saakka. Saaren tulevaa käyttöä kartoitettiin kesän aikana myös avointen ovien päivän hengessä järjestetyillä retkillä. M/s Christina vei osallistujat pariin otteeseen aistimaan saaren tunnelmaa.
– Sauna oli lämpimänä ja pääsi uimaan. Järjestimme retkieväitä ja talkoista innostuneet siivosivat esimerkiksi piha-aluetta ja saunatupaa.
Mari Matikainen toivoo, että Haapasaareen löytyisi jatkossakin talkooväkeä ja testiretkien perusteella tilanne näyttää lupaavalta.
– Mukana oli kerrostaloissa asuvia ihmisiä ja he sanoivat, että olisi ihanaa, jos tänne pääsisi välillä vaikka haravoimaan.

Neljä ihmistä aurinkoisella rannalla. Yksi heistä katsoo oranssia vesikiikaria.
Ympäristöasiantuntija Esa-Matti Lampinen ja luontoselvittäjä Sirpa Papinniemi kartoittivat vesikasvistoa Haapasaaren ympäristössä elokuun puolivälissä. Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön puheenjohtaja Ilkka Nokelainen katsoo vesikiikaria. Vasemmalla Mari Matikainen.

Leirikeskuksen varsinaiseen huoltoon ja ylläpitoon sekä mökkien ja saunan vuokraukseen liittyvät toiminnot selvitetään hankkeen aikana. Myös kulkuyhteydet saareen ovat mietinnässä. Imatran kaupunki on teettänyt aiemmin siltaselvityksen, jossa kartoitettiin Haapasaareen kulkua läheisten Malonsaaren ja Mikonsaaren kautta.
– Tarkistetaan, olisiko sitä mahdollista lähteä toteuttamaan vai mietitäänkö lauttoja. Muukonsaaressa kapulalossista on jo käyttökokemuksia, Matikainen pohtii.

Omalla veneellä tai vaikkapa kanootilla Haapasaareen pääsee jo retkeilemään. Leirikeskuksessa on nuotiopaikkoja sekä grillikota ja hassunhauskassa huussikylässä on vessoja auki. Virkistysaluesäätiö aikoo pilotoida retkiä jatkossakin. Koululaisryhmät ja leirikoulut ovat yksi mahdollinen vaihtoehto.
– Tähtäämme ensi kevääseen ja olemme kouluihin yhteydessä. Tarkoituksena on, että tästä tulisi kiva paikka kaikille, Matikainen hymyilee.

Nainen tähyilee korkealta paikalta kauas järvelle.
Suunnitelmissa on tehdä Haapasaareen retkipolku. Säätiö haluaa liittää leirikeskuksen alueen kestävän matkailun Sustainable travel Finland -ohjelmaan.
maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.