Euroopan Unionin osarahoittama
Leikkokukkayrittäjä Eini Laukkanen katselee kasvattamiaan leikkokukkia.

Kokeilutuesta nopeutta leikkokukkien viljelyyn

26.08.2025 10:52Etelä-Pohjanmaa

Eini Laukkanen viljelee Seinäjoen Ylistarossa avomaan leikkokukkia. Kasvattamistaan kukista hän kokoaa myyntiin kukkakimppuja, jotka ovat tehneet jo ensimmäisenä kesänä hyvin kauppansa.

– Olen yllättynyt siitä, miten hyvin lähikukille on kysyntää. En ole mainostanut toimintaani kuin Instagramissani ja pari kertaa Facebookissa Seinäjoen ja Ylistaron avoimissa puskaradioissa. Silti on tullut paljon kyselyitä, hän kertoo tyytyväisenä.

Ajatus leikkokukkien viljelyyn syntyi, kun kukista aina pitänyt Laukkanen luki aihetta käsittelevän jutun. Ennen sitä hän ei ollut tietoinen, että kyseistä viljelymuotoa voisi harjoittaa Suomessa, sillä aika kukkien kasvattamiseen on maassamme lyhyt.

– Tiesin heti artikkelin luettuani, että tuota minäkin haluan koittaa.

Päästäkseen ideansa kanssa kunnolla vauhtiin, Laukkanen haki Liiveristä maatalouden kokeilutukea. Hän oli kuullut siitä Yle areenasta löytyneen uutisen kautta.

– Aloin miettimään, että saisikohan tuota tälläkin alueella, ja soitin Liiveriin. Se oli mahdollista ja sain apua myös hakemuksen täyttämiseen.

Leikkokukkayrittäjä Eini Laukkanen pitää kukkakimppua käsissään niityn laidalla
Eini Laukkanen kertoo aina pitäneensä kukista. Hän on käynyt myös kansalaisopiston kukkiensidontakurssin.

 

Tuesta nopeutta viljelyn aloittamiseen

Maatalouden kokeilutukea on mahdollista saada 2 500, 5 000 tai 7 500 euroa, ja se maksetaan kertakorvauksena.

Laukkanen on hankkinut omalla tuellaan muun muassa 500 tulppaanin sipulia, rakentanut yhdeksän kukkapenkkiä ja hommannut niihin tarvittavat lannoitteet, katteet sekä siemenet.

Se on hänen mukaansa mahdollistanut leikkokukkaviljelyn aloittamisen ajateltua nopeammalla tahdilla.

– Onhan mullat ja kaikki tarvitsemani asiat sekä palvelut todella kalliita. En olisi varmaan saanut näitä kaikkia toimia tehtyä tänä vuonna, ellei kyseistä tukea olisi myönnetty.

Yksi edellytys tuen saamiseen on, että sitä pitää käyttää asiantuntijapalveluihin. Laukkanen toteutti kyseisen osuuden palkkaamalla valokuvaajan, joka otti leikkokukkien viljelyyn liittyviä kuvia ja videoita Laukkasen somea varten.

Osa tuesta meni myös opiskelun vaatimiin koulumatkoihin.

– Kaarinassa sijaitsevassa Ammattiopisto Liviassa alkoi juuri sopivasti tammikuussa avomaan leikkokukkien viljely -kurssi. Pääsin sinne mukaan, ja nyt koulu onkin melkein valmis.

Kurssi on osa puutarha-alan tutkintoa. Laukkanen on sen osalta näyttöä vaille valmis, jonka hän suorittaa syyskuussa.

– Koulu, tuki ja tämä idea leikkokukkien viljelystä tulivat kaikki todella hyvään saumaan, hän hehkuttaa.

 

Leikkokukkayrityksen kukkapenkit.
Tällä hetkellä Eini Laukkasen puutarhasta löytyy yhdeksän kukkapenkkiä. Niiden määrää olisi tarkoitus lisätä tulevaisuudessa.

 

“Miksi sitä ei hakisi, jos sellaista on mahdollista saada?”

Laukkanen ei tiedä Etelä-Pohjanmaan alueelta itsensä lisäksi, kuin kaksi muuta leikkokukkien viljelijää. Ympäri Suomen laji alkaa kuitenkin olemaan koko ajan suositumpaa.

– Kyllä tämä nyt on pinnalla, vaikka se hullulta kuulostaakin. Kausi on todella lyhyt ja olemme täysin säiden armoilla.

Leikkokukkakausi voi parhaimmillaan kestää lokakuulle saakka, riippuen siitä, tuleeko hallaa. Kauden aloittaa usein tulppaanit, jotka nousevat toukokuulla. Kesäkukat puolestaan alkavat olemaan valmiita kesäkuun lopulla.

– Aloitin esikasvattamaan osaa kukista sisällä maaliskuussa, jotta taimet olisivat vähän isompia kun ne vie pihalle ja ne kasvaisivat nopeammin. Esikasvatus kuitenkin epäonnistui suurimmalta osin, koska minulla ei ole kasvivaloja. Ensi vuodeksi hommaan sellaiset, Laukkanen tuumaa.

Ensi kesää ajatellen hän aikoo kehittää toimintaa myös lisäämällä kukkien määrää, sekä mahdollisesti toiminimen perustamisella.

– En tarvinnut sitä Uusyrityskeskuksen ohjeistuksen mukaan vielä, vaan olen laittanut tulot omaan verotukseen.

Maatalouden kokeilutukea Laukkanen suosittelee kaikille, jotka haluavat kokeilla jotain uutta maatalouden tiimoilta.

– Miksi sitä ei hakisi, jos sellaista on mahdollista saada? Se auttaa todella hyvin alkuun ja saattaa nopeuttaa asioita, hän sanoo hymyille.

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.