Euroopan Unionin osarahoittama
Kehittämisyhdistys Ylä-Savon Veturin hallitus kävi tutustumassa yhdeksi Suomen parhaista kehuttuun hirvirataan Hanhilammella. Rataa testaamassa hallituksen silloinen puheenjohtaja Henri Huttunen.

Hanhilammen hirviradan huippuolosuhteet tehtiin talkoilla

25.11.2025 13:10Itä-Suomi, Pohjois-Savo, Valtakunnallinen, Yleinen

Hanhilammen seudullisessa ampumakeskuksessa Iisalmessa on huippuolosuhteet myös talviajan ammunnoille. Iisalmen Riistanhoitoyhdistyksen Leader-rahoitettuun hirviratahankkeeseen sisältyivät 100 metrin ja 75 metrin liikkuvan maalin radat sekä 50 metrin liikkuvan maalin rata pienoiskiväärille. Hankkeen merkittävässä osassa oli talkootyö, jota kertyi lähes 1000 tuntia.

Uusittu ratalaitteisto helpottaa talvisin tapahtuvia ammuntoja. Kiskot ovat noin 40 senttiä maanpinnan yläpuolella, jolloin lumi ei muodostu esteeksi. Äänieristetyissä ammuntakopeissa on myös lämmitys. Elektroninen tulosnäyttöjärjestelmä kertoo ampumatuloksen välittömästi ampumisen jälkeen. Turvallisuus ja toiminnallisuus ovat parantuneet merkittävästi.

Iisalmen Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Asko Kettusen mukaan hirvirata on ollut hyvin suosittu ja vastannut erinomaisesti metsästäjien tarpeisiin.

–Hirviradan käyttö on lisääntynyt ja koronavuosien jälkeen hirvikokeiden määrässä 2024 oli huippuvuosi. Lähialueen lisäksi hirvikokeita käy suorittamassa paljon metsästäjiä myös muualta, kuten Etelä- ja Itä-Suomesta sekä Vaasasta, Oulusta ja Kajaanista, Kettunen kertoo.

Valtion maille lupia hakevilla täytyy olla ampumakoe suoritettuna hakuajan päättyessä tammikuun lopussa.

–Hirvirataamme on sanottu olosuhteiltaan yhdeksi Suomen parhaista ja tämä korostuu erityisesti talviammunnoissa tammikuussa. Meillä on lämpimät, valaistut, äänieristetyt kopit, eikä ampumaankaan tarvitse jonottaa ulkona.

Riistanhoitoyhdistyksessä on havaittu, että uusia nuoria on tullut lisää metsästyksen pariin.

–Kesän ja syksyn harjoitusammunnoissa sekä hirvikokeissa käy entistä enemmän alle 20-vuotiaita nuoria, Kettunen toteaa.

Hirvirataan liittyvä harjoittelu-, koulutus- ja koetoiminta tukevat aktiivista metsästysharrastusta alueella ja parantavat myös Riistanhoitoyhdistyksen toimintaedellytyksiä.

Kuvassa hirvirata.
Kuvassa hirvirata.

Iisalmen riistanhoitoyhdistys sai ison ja pienen hirviradan kehitykseen yleishyödyllisen investointihankkeen tukea EU:n maaseuturahoituksesta Leader Ylä-Savon Veturilta.

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.