Itä-Suomen elinvoimakeskuksen maaseutuyksikkö esittäytyy
25.02.2026 14:34Valtion aluehallinto uudistui vuodenvaihteessa. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten maaseutu- ja maataloustehtävät siirtyivät elinvoimakeskuksiin. Kerromme elinvoimakeskuksessa maaseututehtäviä hoitavista asiantuntijoista, sekä ajankohtaisia viestintäasioita.
Itä-Suomen elinvoimakeskuksessa maatalouden ja maaseudun kehittämisen parissa työskentelee noin 90 ihmistä. Palvelut säilyvät ennallaan, mutta päätöksiä ja neuvontaa tehdään koko Itä-Suomen kattavissa ryhmissä. Itä-Suomen elinvoimakeskuksen toimipaikat sijaitsevat Mikkelissä, Joensuussa ja Kuopiossa.
Maaseutuyksikön henkilövalinnat
Väliaikaiseksi maaseutu-, kalatalous- ja ympäristöosaston päälliköksi on valittu Timo Tanskanen ja maaseutuyksikön päälliköksi Juha Kaipiainen.
– Itä-Suomessa kolme maakuntaa muodostaa vahvan valtion aluehallinnon toimijan, jossa on hyvä kehittää maaseutua niin paikallisesti kuin alueellisestikin. Uudistuksen myötä voimme jatkaa asiakkaiden palvelua laadukkaasti mutta yhtenäisemmin koko Itä-Suomen alueella, Timo Tanskanen kommentoi.
Maaseudun näkökulmasta Itä-Suomella on merkittävä rooli myös valtakunnallisesti, Itä-Suomen elinvoimakeskus on valtakunnallisesti suurimpien elinvoimakeskuksien joukossa.
Maaseutuyksikön väliaikaiset ryhmäpäälliköt on valittu ja tiimivetäjinä toimivat toistaiseksi:
- Pauli Lehtonen: ryhmäpäällikkö, Läntinen valvontaryhmä
- Arto Ruuska: ryhmäpäällikkö, Itäinen valvontaryhmä
- Elina Helttunen: ryhmäpäällikkö, Eteläinen valvontaryhmä
- Juha Kaipiainen: ryhmäpäällikkö, Rahoitusryhmä
- Tanja Jääskeläinen: ryhmäpäällikkö, Maksatusryhmä
- Elina Helttunen: ryhmäpäällikkö, Maaseututukiryhmä
Asiantuntijoiden yhteystiedot
- Henkilöstön puhelinnumerot pysyvät samana.
- Sähköpostiosoitteet ovat muodossa etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi. Vanhoista ely-keskus.fi-päätteisistä osoitteista sähköpostit kääntyvät uusiin sähköposteihin vielä vuoden ajan.
- Maaseutuyksikön työntekijöiden yhteystiedot löydät kootusti osoitteesta maaseutu.fi/ita-suomi. (maaseutu.fi)
- Elinvoimakeskuksen asiantuntijoiden yhteystietoja voit myös hakea elinvoimakeskuksen nettisivuilta (elinvoimakeskus.fi).
Päivitetyt viestintäohjeet hanke-, yritys- ja rakennetuille
EU:n maaseuturahoituksen yritys-, hanke- ja rakennetukia saaneita koskevat viestintäohjeet on päivitetty. Maaseutu.fi-sivujen ohjeeseen on lisätty tietoa organisaatiomuutoksesta johtuvista logo- ja nimikäytänteistä. Tietoa hankkeiden logojen käytöstä löytyy myös elinvoimakeskuksen sivuilta (elinvoimakeskus.fi).
Muutokset tiiviisti:
- ELY-keskuksen logolla olevat jakotavarat saa jakaa loppuun
- Elinvoimakeskuksen logoa suositellaan käytettävän kaikille hankkeille, jotka ovat saaneet rahoituksen ELY-keskuksesta tai elinvoimakeskuksesta.
Verkkosivut
- Elinvoimakeskuksen uusi verkkosivu on elinvoimakeskus.fi.
- EU:n maatalous- ja maaseuturahoitukseen liittyvistä asioista viestitään tuttuun tapaan maakuntakohtaisilla maaseutu.fi-sivuilla. Uutena sivustona on avattu myös maaseutu.fi/ita-suomi.