Merenkurkun nuoret Liiverin alueella
16.03.2026 09:23Etelä-PohjanmaaNuorten aito osallisuus vahvistaa koko alueen elinvoimaisuutta. Nuoret eivät ole vain tulevaisuus – he ovat tämän päivän kehittäjiä, selvisi Nuoret sillanrakentajat – Andra sidan av Kvarken -hankkeen ensimmäisessä kansainvälisessä tapaamisessa Liiverin alueella helmikuussa 2026. Tapaaminen kokosi yhteen Leader Liiverin, Leader Suupohjan ja ruotsalaisen Leader Lapplandin nuorisojaostojen edustajia ja hallitusten jäseniä Liiverin alueelle. Kolmipäiväisen vierailun ytimessä olivat nuorten osallisuus, kansainvälinen yhteistyö ja nuorten projektit sekä nuorten yrittäjien tarinat.
Vierailun aikana tutustuttiin käytännön esimerkkeihin nuorten yrittäjyyden tukemisesta Seinäjoen ja Jalasjärven 4H-yhdistyksissä sekä kuultiin nuorten kokemuksia Kehittämisyhdistys Liiverin Nuoriso-Leader-rahoituksesta.
– Matalan kynnyksen rahoitus, henkilökohtainen sparraus ja paikallinen verkosto ovat ratkaisevia tekijöitä nuorten ideoiden toteutumisessa. Pienikin rahoitus voi olla ratkaiseva sysäys nuoren yrittäjyyteen, sillä se kertoo siitä, että joku uskoo nuoren ideaan, Liiverin nuorisokoordinaattori Noora Riippi
Etelä-Pohjanmaan Liiton EU-tietokeskuksen Eeli Salmelan vetämässä EU-mahdollisuuksia käsitelleessä työpajassa vahvistui ymmärrys siitä, että olemme osa kansainvälistä yhteisöä ja nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa.
– Työpajassa nuoret pääsivät ideoimaan ryhmissä kansalaisaloitteita Euroopan Unionille ja oppivat EU:n toimintatavoista.

Vierailu Rytmikorjaamolle oli yksi tapaamisen kohokohdista. Tutustuminen Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry:hyn, Provinssiin sekä Preppaamo-toimintaan teki näkyväksi sen, miten kulttuuriala tarjoaa alueellamme osallisuusmahdollisuuksia nuorille ja rakentaa yhteisöllisyyttä. Erityisen inspiroivaa oli kuulla konkreettisia esimerkkejä siitä, miten nuoria on saatu mukaan toimintaan.
- Rytmikorjaamon vapaaehtoistoiminta on hieno esimerkki siitä, kuinka nuoret ovat aktiivisia vapaaehtoistyöntekijöitä, kun aihepiiri ja yhteisö tuntuvat omilta.
Tapaaminen opetti nuorille, että kansainvälisten vieraiden kanssa näkee oman kotiseudun aina vähän uusin silmin. Lisäksi vieraalla kielellä kommunikoidessa tulee keskityttyä tarkemmin sisältöihin ja ryhmässä heräävät kommentit, ja keskustelu tekevät vierailuista eri käyntikohteissa mieleenpainuvia.

Yhteistyö jatkuu seuraavaksi Ruotsissa, kun Liiverin ja Suupohjan nuorisojaostot matkaavat Leader Lapplandin alueelle hankkeen kansainväliseen tapaamiseen huhtikuussa 2026.