Lahdesta löytyi koloradonkuoriaisia – Perunakasvustoja on syytä tarkkailla tehostetusti
29.06.2026 13:28Ruokavirasto kehottaa tarkkailemaan perunaviljelmiä koloradonkuoriaisten varalta koko kasvukauden ajan sekä ammatti- että kotitarveviljelmillä. Nopealla reagoinnilla voidaan estää tuholaisen pysyvä asettuminen Suomeen.
Ruokavirasto tiedotti juhannuksen alla, että Lahden alueelta löytyi talvehtineita koloradonkuoriaisia. Ruokavirasto määrää toimenpiteet kuoriaisten hävittämiseksi.
Viime vuonna Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen alueella todettiin kahdeksan uutta koloradonkuoriaisesiintymää. Kasvinterveysviranomaiset jatkavat tänä kesänä tarkkailua ja tarvittaessa torjuntaa viime ja edellisenä vuonna todetuilla esiintymillä. Kuoriaisia voi kulkeutua sopivien ilmavirtausten mukana Suomeen Venäjältä tai Virosta, jossa koloradonkuoriainen on yleinen tuholainen.
Koloradonkuoriainen voi iskeä kotipihan perunapenkkiin tai suurelle ammattiviljelmälle
Peruna on koloradonkuoriaisen tärkein isäntäkasvi, joten pienikin määrä perunaa houkuttelee kuoriaisia. Aikuinen kuoriainen munii koko kesän ajan, joten tarkkailua on syytä jatkaa koko kasvukauden ajan. Mitä aikaisemmin esiintymät löydetään, sitä varmemmin ne saadaan hävitettyä. Tavoitteena on estää kuoriaisen asettuminen Suomeen pysyvästi, sillä lajin vakiintuminen aiheuttaisi merkittävää haittaa perunantuotannolle.
Elinvoimakeskuksen ja Ruokaviraston tarkastajat tekevät kartoituksia perunaviljelmillä mahdollisten uusien esiintymien löytämiseksi.
– Tarkkailuun ja havaintojen ilmoittamiseen tarvitaan kuitenkin apua kaikilta ammatti- ja kotitarveviljelijöiltä, muistuttaa tarkastaja Leena Sihvo Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksesta.
Ohjeita tarkkailuun
Koloradonkuoriaisen oranssit toukat syövät perunan lehtiä, jolloin kasvustoon syntyy paljaaksi syötyjä, helposti havaittavia pesäkkeitä.
- Kulje perunarivien välissä ja tarkkaile onko kasvustossa toukkia, aikuisia kuoriaisia tai munia.
- Etsi kasvustosta pesäkkeitä, joissa lehtiä on syöty.
- Perunakasvustojen lisäksi valppauteen kehotetaan myös niillä lohkoilla, joissa perunaa kasvoi viime vuonna.
- Tarkkailu onnistuu parhaiten kuivalla säällä.
Koloradonkuoriaisen tuntomerkit
- Aikuinen kuoriainen on noin senttimetrin mittainen. Keltaisessa selässä on kymmenen mustaa pitkittäisraitaa. Etuselkä on oranssi ja siinä on mustia pilkkuja.
- Toukat ovat pulleita ja oransseja, ja ne syövät ja liikkuvat perunan lehtien päällä. Toukan pää on musta ja kyljissä on kaksi riviä mustia pilkkuja. Täysikasvuinen toukka on hieman yli senttimetrin mittainen. Vastakuoriutuneet toukat ovat 1–2 millimetrin pituisia, tummahkoja ja kiiltäviä.
- Koloradonkuoriaisen munat ovat väriltään keltaoransseja ja ne ovat lehtien alapinnoilla tiiviissä ryhmissä.
- Leppäkertun kotelovaihe muistuttaa väritykseltään ja muodoltaan koloradonkuoriaisen toukkavaihetta, mutta kotelo on liikkumaton ja kiinnittynyt lehden pintaan. Koloradonkuoriaisen voi sekoittaa myös pyjamaluteeseen, jolla on punamustat raidat.
Toimi näin, jos epäilet löytäneesi koloradonkuoriaisia
- Jos havaitset merkkejä kuoriaisesta, keskeytä tarkastuksesi ja merkitse havaintopaikka maastoon.
- Ota valokuvat kuoriaisista, toukista tai munista.
- Kerää muutama yksilö talteen kannelliseen lasiastiaan. Älä kerää koko esiintymää.
- Älä liiku kasvustossa enempää kuin välttämätöntä.
- Keskeytä kaikki viljelytoimenpiteet perunapellolla.
- Älä yritä torjua itse koloradonkuoriaista, sillä se vaikeuttaa hävittämisen onnistumista.
- Ilmoita epäilystä Ruokavirastoon lomakkeella www.ruokavirasto.fi/kasvintuhoojailmoitus tai sähköpostilla kasvinterveys@ruokavirasto.fi. Jos kyseessä on koloradonkuoriainen, tarkastaja antaa ohjeet jatkotoimenpiteistä.
- Lisää kuvia, tuntomerkkejä ja toimintaohjeita löydät osoitteesta:ruokavirasto.fi/koloradonkuoriainen
Lisätietoa Ruokavirastosta:
erityisasiantuntija Miia Pasanen, p. 050 304 2684
erityisasiantuntija Jari Poutanen, p. 040 845 4869
sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi
Lisätietoja Kaakkois-Suomen elinvoimakeskusalueen osalta:
tarkastaja Leena Sihvo, p. +358 295 025 099
sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi