Perinteisten maatalousympäristöjen ylläpito on merkityksellistä lajien monimuotoisuudelle

Perinnebiotooppipäivässä 6.7.2026 päästiin tutustumaan keskisuomalaisiin perinnebiotooppeihin, niittyihin ja metsälaitumiin, Haapalehdon tilalla Joutsan Leivonmäellä. Paikalle kokoontui reilun 20 henkilön joukko lajikirjosta kiinnostuneita.

Tilan viljelijä Lea-Elina Nikkilä kertoi tapahtuman aluksi tilan historiasta. Haapalehdon tila sijaitsee Leivonmäen kansallispuiston keskellä, isojen suoalueiden läheisyydessä, mikä luo alueelle suotuisan ja kostean pienilmaston. Alue ei ole myöskään hallanarka. Näistä tekijöistä oli hyötyä jo 1860-luvun nälkävuosina, jolloin tilalla puitiin ruista, vaikka muualla kärsittiin katovuodesta.

Niityt ja laitumet olivat kasvaneet umpeen ennen kuin Nikkilästä tuli tilan omistaja vuonna 1988. Niittylaitumet päätettiin kasketa rieskakaskella ennen laidunnuksen aloittamista. Niitylle kasattiin tasaiseksi kerrokseksi alueen risukot ja riittävän kuumuuden saavuttamiseksi nuorta puuta tuotiin myös muualta. Tämä tehtiin syksyllä ja seuraavana keväänä kaski poltettiin.

1950-luvulla laitumena toiminut kaskikoivikko otettiin myös uudelleenkäyttöön. Kaskikoivikot ovat niittyjen tapaan vähentyneet ja alueet kasvavat nopeasti umpeen havupuiden vallatessa kasvutilaa. Kaskikulttuurin ylläpito olisi tärkeää, koska palanut puuaines on olennaista joillekin lajeille. Lisäksi kaskikoivikot ovat tärkeitä elinympäristöjä. Esimerkiksi valkoselkätikat viihtyvät valoisissa koivikoissa ja lahot lehtipuut ylläpitävät monimuotoista lajistoa. Tilan niityillä ja metsälaitumilla laiduntavat aikaisempien kesien tapaan lampaat. Aikoinaan laiduntajina on ollut myös nautoja sekä hevosia.

Monimuotoinen elinympäristö tukee monia eliöryhmiä

Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaisten maiseman- ja luonnonhoidon asiantuntija Marjaana Hassani oli paikalla kertomassa perinnebiotooppien yleisistä ominaisuuksista ja Haapalehdon tilalla havaitusta lajistosta. Perinnebiotoopit luokitellaan karkeasti seuraaviin luokkiin: niityt, hakamaat ja metsälaitumet. Niityt sisältävät hyvin monenlaisia ympäristöjä rantaniityistä, suoniittyihin, tuoreisiin niittyihin sekä ketoihin. Kaskikoivikot ovat metsälaidunten oma pieni joukkonsa.

Perinnebiotooppilaitumien monimuotoiset niityt ovat kauniita katsella, mutta myös ihanteellisia elinympäristöjä monille hyönteisille. Hassani nosti esiin kuinka eri hyönteiset suosivat esimerkiksi erivärisiä kukkia, ja osa pölyttäjälajeistamme on erikoistunut vain tietynlaisiin kukkiin. Tällöin monilajinen niitty palvelee monimuotoista hyönteislajistoa paremmin kuin lajiköyhempi.

Hassani kertoi, kuinka arvokkailta biotoopeilta on löydetty jopa yli 35 eri kasvilajia neliömetrin alueelta. Tyypillisesti eri kasvilajit kuitenkin esiintyvät suosimillaan kasvupaikoilla mosaiikkimaisesti. Haapalehdon tilan laitumien kävelykierroksella esiintyi kasvilajeista muun muassa ukontulikukkaa, kurjen- ja peurankelloja, särmäkuismaa, heinätähtimöä sekä erilaisia heiniä, saroja ja vihvilöitä. Lisäksi löytyi yksi perinnebiotooppien niin sanotuista palkintolajeista, joka ei aina ilmesty, mutta voi säilyä maaperässä, ketonoidanlukko. Vanha kansa uskoi, että täydenkuun aikaan poimittuna ketonoidanlukko toimisi avaimena mihin tahansa lukkoon. Tämän lisäksi nykypäivänä yhä harvemmin tavattavia kasveja, joita laitumelta löytyi, olivat ketoneilikka, musta-apila ja nurmikonnantatar.

Hassani ja tilan omistaja Nikkilä nostivat esiin, kuinka hyönteisten lisäksi myös laiduntavat eläimet hyötyvät monella tapaa monimuotoisten luonnonlaitumien tarjoamasta elinympäristöstä. Eläimet voivat löytää apua esimerkiksi kiputiloihin tai loisongelmiin syömällä tiettyjä kasveja, jotka helpottavat ongelmaa. Sekalaidunnus on todettu toimivaksi keinoksi loispaineen hallinnassa, loiset ovat ainakin lampailla yleinen ongelma. Monimuotoinen maisema tarjoaa eläimille myös suojapaikkoja Suomen kesän muuttuvissa sääolosuhteissa.

Entisaikojen maatalous piti yllä luonnon monimuotoisuutta nykyistä paremmin

Hassani sekä Nikkilä muistuttivat molemmat, kuinka ennen vanhaan maatiloilla oli monenlaisia eläimiä, jotka laidunsivat yhdessä. Tämä oli laidunalueille hyväksi, koska eri eläimet syövät eri kasveja erilaisilta korkeuksilta, mikä edisti monenlaisten niittykasvien menestymistä. Esimerkiksi hevonen syö korkeammalta kuin lammas ja ketokatkero on esimerkkilaji kasvista, joka maistuu lampaille, mutta hevosia sen maku ei miellytä. Ketokatkero hyötyy laidunnuksesta, koska matalana kasvina se ei pärjää kilpailussa ja ajoittainen maistelu jopa lisää kasvin siementuotantoa. Sopivasti kasvukauteen sijoittuva laidunnus voi täten olla paljolti eduksi, toisaalta liikalaidunnus voi estää menestymisen. Vaikka lampaat tuntuvat olevan kaikkiruokaisia, niin ei niille kuitenkaan kaikki maita. Saniaiset ja jäkki mainittiin lampaiden karsastamina kasveina.

Entisaikojen laidunnuksesta oli Haapalehdon tilalla selkeästi nähtäviä merkkejä kuten vanhoja haaroittuneita puita. Puut ovat lähteneet haaroittumaan eläinten aiheuttaman taimiaikaisen vioituksen myötä. Myös kivikasat ja rautalangat maastossa voivat viestiä entisestä laidunmaasta. Maastosta löytyvien vihjeiden lisäksi alueen historiaa voi selvittää myös ilmakuvien avulla, ilmakuvia hyödynnetään esimerkiksi uusien alueiden kartoituksessa. Ilmakuvia ja karttoja löytyy esimerkiksi vanhatkartat.fi-palvelusta. Vaikka niittykasvilajisto olisi alueelta kadonnut, on se kuitenkin mahdollista elvyttää maan siemenpankin ja oikeanlaisen hoidon avulla.

Näkökulmia perinnebiotooppien hoitoon

Laiduntavat eläimet ovat metsälaidunten ja niittyjen hoidossa elintärkeitä monelle lajille monivaikutteisuutensa vuoksi: myös niiden lanta ylläpitää hyönteislajistoa kuten lantakuoriaisia. Niittyjä voidaan hoitaa myös niittämällä, jolloin niittojäte on kerättävä pois, jotta alue ei rehevöidy. Niityt olisi hyvä jättää välillä myös laiduntamatta tai niittämättä loispaineen vähentämiseksi ja kasvien säilymiseksi, mutta alueelta nykyisin kuitenkin menettää tuet tuolta vuodelta. Toisaalta myös perinnebiotoopin laatua parantavia, kasvien siementuotantoa vahvistavia välivuosia olisi hyödyllistä tukea ja sitä myös toivottiin. Kierroksella keskusteltiin tarpeesta huomioida nämä paremmin tukipolitiikassa.

Päivän aikana aukeni monella tapaa, että perinteiset, entisaikoina yleiset, laidunnetut maatalousympäristöt ovat merkittäviä monille eliöryhmille ja lajeille. Ne ovat alueellisesti ja maisemallisesti omaleimaisia ja osa paikallista kulttuuriperintöä. Harmillisesti kuitenkin arvokkaat perinnebiotoopit kuten luonnonniityt ja kaskikoivikot ovat yhä harvemmassa. Perinneympäristöjen ylläpito olisi tärkeää, jotta pystymme ylläpitämään luonnon monimuotoisuutta ja nauttimaan niiden tarjoamista palveluista sekä luonnonantimista myös tulevaisuudessa.

Tapahtuman järjestivät Luonnonvarakeskuksen ARVO-hanke, Keski-Suomen maa- ja kotitalousnaiset ja Haapalehdon tila.

Sara Määttä