Maaseuturahoitus tukee Itä-Suomessa muun muassa yritysten kehittämistä ja kuituverkkoja
Tammi-kesäkuussa 2026 EU:n maaseuturahoitus tuki Itä-Suomessa yhteensä 532 hanketta. Tukea myönnettiin yhteensä lähes 28,6 miljoonaa euroa.
Elinvoimakeskus myönsi 1.1.–30.6.2026 välisenä aikana maaseuturahoituksen yritystukea Itä-Suomeen yhteensä 7 060 824 euroa 184 eri hankkeelle.
Maaseuturahoitusta maatilojen investointitukina myönnettiin yhteensä 14 674 276 euroa 221 eri kohteelle.
Maaseuturahoituksen hanketukea myönnettiin yhteensä 6 300 530 euroa 127 eri hankkeelle.
Nuoren viljelijän aloitustukea myönnettiin Itä-Suomessa yhteensä 560 000 euroa.
Alkuvuosi on ollut ennätyksellinen erityisesti maatalousinvestoinneissa painottuen Pohjois-Savoon. Sama kehitys näyttää jatkuvan ja tukea haetaan paljon enemmän kuin tämän hetken tiedoilla on mahdollista myöntää.
Nuoren viljelijän aloitustuen hakijoiden määrässä on positiivista kasvua ja myös maaseudun yritystuissa on virinnyt merkkejä talouden paremmasta kehityksestä. Kehittämishankkeissa kysyntä on ollut vilkasta ja kaikkeen ei ole voitu myöntää tukea. Laajakaistahankkeisiin on kuitenkin päästy jo tekemään päätöksiä.
– Monipuolisella ja osaavalla itäsuomalaisella maaseudulla rakennetaan tulevaisuutta kehittämällä ja investoimalla. Elinvoimakeskus on ylpeänä mukana tätä mahdollistamassa., summaa uuden organisaation ensimmäistä puolta vuotta maaseutuyksikön päällikkö Sirpa Lavikainen.
Maaseuturahoitus edistää maaseudun elinvoimaisuutta Itä-Suomessa
Suurimmat yritystuet myönnettiin Pohjois-Savoon keiteleläisen Raskashuolto Takala Oy:n raskaskonekorjaamon perustamiseen (525 000 euroa), kone- ja laitevalmistaja JotWorks Oy:n liikkuvan kaluston valmistukseen Joiroisiin (525 000euroa) sekä kuopiolaisen matkailu- ja ravintolaliiketoimintaa pyörittävän Forest Panorama Oy:n hotellisiipeen (524 991 euroa).
- Lisätietoa Raskashuolto Takalan investoinnista (maaseutuverkosto.fi)
- Lisätietoa JotWorksin kaluston valmistuksesta (maaseutuverkosto.fi)
- Lisätietoa Forest Panoraman hotelli-investoinnista (maaseutuverkosto.fi)
Suurimmat hanketuet myönnettiin Pohjois-Savoon Keiteleen kuituverkon rakentamiseen (1 017 918 euroa), Etelä-Savoon Suomenniemi 5 -kuituhankkeeseen (598 000 euroa) sekä Pohjois-Karjalan maakuntaliiton Itäkulmat-hankkeelle itäsuomalaisen maaseudun elinvoimaisuuden edistämiseen (560 367 euroa).
- Lue lisää Keiteleen kuituverkko -hankkeesta (maaseutuverkosto.fi)
- Lue lisää Suomenniemi 5 -hankkeesta (maaseutuverkosto.fi)
- Lue lisää Itäkulmat-hankkeesta (maaseutuverkosto.fi)
Lisätietoa
Yksikön päällikkö Sirpa Lavikainen, p. 0295 07 684, Itä-Suomen elinvoimakeskus
Sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi
Artikkelin tiedot on koottu Itä-Suomen elinvoimakeskuksen 25.8.2026 julkaistun rahoituskatsauksen pohjalta (sttinfo.fi).