Etelä-Savosta Lappiin – havaintoja pohjoisen luonnon erityispiirteistä

Etelä–Savo on yksi Suomen merkittävimpiä metsäteollisuusalueita, kun taas Lapissa korostuu porotalous, matkailu, luonnonsuojelu ja virkistyskäyttö. Metsien käytölle on erilaisia tavoitteita eri osissa Suomea.  

Lakkapäämänty ja naavasta peittynyt kuusi. (Kuva Oona Valjakka).

Lapin karuissa ja kylmemmissä olosuhteissa puustolla on pidempi kiertoaika kuin Etelä-Savossa. Kasvukausi on Lapissa lyhyempi ja viileämpi. Eteläsavolaisen silmin Lapin metsä saattaa näyttää ensisilmäyksellä varttuneelta kasvatusmetsältä, kun todellisuudessa se voikin olla jo parin sadan vuoden ikäinen metsä. Etelä-Savossa kuusikko on uudistuskypsä 60–80 vuoden ikäisenä, kun taas Lapissa vastaavan metsän kiertoaika on yli 100 vuotta.  

Lähes kolmasosa Lapin maapinta-alasta on luonnonsuojelu- ja erämaa-alueita. Alueet ovat laajoja ja yhtenäisiä kokonaisuuksia. Alueet on suojeltu luonnonsuojelulain ja erämaalain nojalla, ja näiden alueiden käyttöä ohjataan kyseisellä lainsäädännöllä. Etelä-Savossa suojelualueita on vähemmän ja ne ovat pieniä ja pirstaleisia. Suojelualueilla yhdistyy luontomatkailu ja virkistyskäyttö luonnonsuojelun kanssa.  

Porotalous on iso tekijä Lapin metsätaloudessa. Poronhoitoalueella otetaan porotalous huomioon metsänhoitotoimenpiteitä tehdessä, sillä metsien käsittely vaikuttaa lähes aina poronhoitoon ja porojen ravinnonsaantiin. Metsien merkitys talvilaitumina on erittäin suuri. Porot syövät puiden rungoilta ja oksilta luppoa, kun talvihanki on liian paksu ja kova ravinnon kaivamiseen. Metsätaloudessa huomioon pitää ottaa esimerkiksi mihin aikaan vuodesta hakkuita tehdään. 

Lapin riistametsänhoidon keskiössä ovat erityisesti metsäkanalinnut. Lapin karuissa olosuhteissa ravinnon ja suojan tarve on korostunut. Riistaeläimet tarvitsevat metsän kerroksellisuutta, suojaisia tiheikköjä sekä varpukasveista varsinkin mustikkaa. Riistametsänhoitoa voidaan edistää erilaisilla metsänhoidollisilla menetelmillä metsän eri kasvuvaiheissa. Metsä on kasvatettu ja käsitelty silloin hyvin, kun siellä viihtyy metso. Metso viihtyy monimuotoisessa ja elinvoimaisessa metsässä. 

Erilaiset riistanhoidolliset harvennushakkuut ovat yleistyneet ja Metsähallitus kokeilee Lapissa donitsihakkuita. Donitsihakkuussa keskelle jätetään säästöpuuryhmä ja sen ympärille hakataan noin 10–15 metriä leveä kaistale, joka saa uudistua siemensyntyisistä taimista. Donitsihakkuut tuovat juuri metsäkanalinnuille suojaa, varpukasvillisuus saa lisää valoa sekä hakatulle kaistalle uudistuu taimikko, joka tuo metsään kerroksellisuutta. 

Metsähallituksen donitsihakkuut ilmakuvana. (Kuva Maanmittauslaitos).

Donitsihakkuussa jätetään keskelle säästöpuuryhmä, jonka ympärillä itsestään taimettuva alue. (Kuva Oona Valjakka).

Metsien luontainen uudistuminen on haastavampaa Lapissa karumpien olosuhteiden takia. Luontainen taimettuminen voi kestää jopa 20 vuotta. Metsälainsäädäntö asettaa kuitenkin metsän uudistamiselle määräajat, joiden kuluessa alueelle on saatava aikaan riittävän tiheä ja elinkelpoinen taimikko. Määräaika vaihtelee alueittain 10–25 vuoden välillä uudistushakkuun päättymisestä laskettuna. Eteläisessä Suomessa määräaika on 10 vuotta, kun taas Pohjois-Suomessa se on pääsääntöisesti 20 vuotta ja tietyillä Lapin alueilla sekä suojametsäalueella 25 vuotta.  

Luontainen uudistuminen Lapin karummissa olosuhteissa on epävarmempaa kuin Etelä-Savossa ja hyvän kohteen löytäminen on haastavampaa. Kohteet tulee valita huolella, jotta alueet taimettuvat itsestään. Maanmuokkauksella voidaan kuitenkin helpottaa ja nopeuttaa alueen taimettumista. 

Metsähallituksen pienaukkohakkuu, joka uudistuu hitaasti siemensyntyisistä taimista. (Kuva Oona Valjakka). 

Lapin maisemaa vallitsee laajat suoalueet. Lapin suopinta-ala on huomattavasti suurempi kuin Etelä-Savossa. Tyypillinen suo Lapissa on avoin ja laaja aapasuo, kun Etelä-Savossa suot ovat yleisesti pienempiä puustoisia korpia tai rämeitä. Lapista löytyy myös harvinaisia palsasoita, joilla on turvekumpuja, joiden sisällä on jäätynyttä turvetta ja jäätä. Suurin osa Lapin soista on myös ojittamatonta, kun taas Etelä-Savossa suuri osa soista on ojitettu metsänkasvatusta varten.  

Lapissa ojitetuilla suoalueilla taloudellinen kannattavuus ei yleisesti ole yhtä hyvä kuin Etelä-Suomessa kylmemmän ilmaston ja lyhyemmän kasvukauden takia. Puustollisesti vajaatuottoisia ojituksia ennallistetaan nykyään paljon, jotta saadaan suoalueita luonnontilaisen kaltaisiksi. Tavoitteena on vesitalouden sekä alkuperäisen lajiston palautuminen. 

Metsähallituksen ennallistettu suo. (Kuva Oona Valjakka).

Lapin maisema on tuntureita, laajoja suoalueita, erämaata ja metsätalouden ulkopuolella olevia suojelualueita. Etelä–Savossa taas nähdään järvi– ja saarimaisemaa sekä paljon talousmetsää. Vaikka Suomi on pinta-alaltaan suhteellisen pieni maa, löytyy täältä paljon erilaista luontoa. Pohjois- ja Etelä–Suomi on täynnä omia erityispiirteitään.  

Blogi on kirjoitettu osana Lapin ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulujen yhteishanketta Metsät murroksessa – metsiköiden alueelliset erityispiirteet. Hankkeen toteutusaika on 1.4.2026–30.9.2027. Hanke on osa Juuret tiedossa – hankekokonaisuutta ja osa vuosina 2025–2027 toteutettavaa Metsien kasvun ja hiilinielujen vahvistamisen toimenpidepakettia. Paketilla edistetään ilmastokestäviä metsänhoidon käytäntöjä, tuetaan talousmetsien kasvukykyä ja vahvistetaan hiilinieluja pitkälle tulevaisuuteen.

Oona Valjakka