Euroopan Unionin osarahoittama

Metsäilta Saarijärven Liikelataamolla

02.07.2026 12:30 Keski-Suomi, Koko Suomi
Metsäilta Saarijärven Liikelataamolla kokosi yhteen metsänomistajille ajankohtaisia teemoja ilmastonmuutoksesta, uuden metsänomistajan tukipalveluista sekä maatilan metsäomaisuuden hyödyntämisestä.

Metsäilta Saarijärven Liikelataamolla kokosi ajankohtaiset teemat yhteen

Joulukuun 2025 alussa oli metsäaiheinen ilta, jossa pureuduttiin metsänomistajan arkea koskettaviin ajankohtaisiin teemoihin ja kehittämishankkeisiin. Ilta alkoi rennosti jutustellen pitsojen äärellä, jonka jälkeen lähdettiin kuuntelemaan kolme asiantuntijapuheenvuoroa. Jokainen esittelijä avasi oman hankkeensa tavoitteita ja käytännön työkaluja metsänomistajien tueksi.

Ensimmäisenä ääneen pääsi Veli-Matti Lähteenmäki Suomen metsäkeskuksesta aiheenaan metsät ja muuttuva ilmasto. Esitys toi esiin, kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa suomalaisiin metsiin jo nyt ja tulevaisuudessa. Lähteenmäki esitteli hanketyötä, jossa kehitetään keinoja sopeutua muuttuviin olosuhteisiin sekä vahvistaa metsien kestävyyttä. Samalla korostui metsänhoidon suunnittelun merkitys – oikeilla valinnoilla voidaan parantaa sekä tuottoa että metsien resilienssiä.

Toisena puhui Minna Koskinen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Hänen esityksensä oppimispolusta uuden metsänomistajan tukena tarjosi näkökulmia erityisesti metsänomistajuuden alkuvaiheeseen havainnollistavan opetustyökalun avulla. Koskinen esitteli kehitteillä olevia työkaluja ja palveluita, jotka auttavat hahmottamaan omaa metsäomaisuutta ja tekemään perusteltuja päätöksiä. Digitaaliset ratkaisut ja selkeästi etenevä oppimispolku madaltavat kynnystä tarttua metsänhoitoon ja lisäävät omistajien varmuutta.

Illan kolmannessa puheenvuorossa allekirjoittanut käsitteli maatilan metsien taloudellista potentiaalia. Aiheena oli Maatilan metsäomaisuus tuottamaan -hanke, jossa keskitytään siihen, kuinka metsää voidaan hyödyntää entistä suunnitelmallisemmin osana maatilan kokonaisuutta. Esityksessä korostui metsän tarkastelu pitkän aikavälin investointina sekä aktiivisen omistajuuden merkitys tuoton parantamisessa.

Kokonaisuutena ilta tarjosi tiiviin katsauksen siihen, miten tutkimus- ja kehittämishankkeet tukevat metsänomistajia muuttuvassa toimintaympäristössä. Yhteistä kaikille esityksille oli käytännönläheisyys: tavoitteena on tarjota konkreettisia työkaluja, tietoa ja näkökulmia päätöksenteon tueksi. Tilaisuudesta jäi tunne, että metsänomistajalla on entistä enemmän mahdollisuuksia ottaa aktiivinen rooli sekä taloudellisten että ekologisten tavoitteiden yhteensovittamisessa.

Lopuksi oli vielä vapaata keskustelua ja halukkaat pääsivät kokeilemaan golfsimulaattoria. Ikinä golfia kokeilleena oli hauska kokemus ja iso suositus tällaiselle!

Muita blogeja

Blogi

Paalikalvojen värillä on väliä

Blogi

Kansalaistiedettä koko maakunnan voimin

Blogi

Resedagbok från utskärgården: När lokal kännedom och vardagstrygghet möts på Vänö

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.