Ruoka kokosi yhteisten pöytien äärelle – ruokaturva ja -tuotanto kiinnostivat Lahdessa
10.06.2026 13:28Ruoantuotannon tärkeät kysymykset ja ratkaisut puhututtivat osallistujajoukkoa hankeyhteistyössä järjestetyssä tilaisuudessa. Tapahtumassa kuultiin katsaukset ruokaturvan haasteisiin ja alueellisiin mahdollisuuksiin, lähiruoan malleihin Suomessa ja maailmalla sekä kunnianhimoiseen Maatilahautomo-hankkeeseen, minkä jälkeen ratkaisuja haettiin yhteistyössä teemaryhmissä.
Runsas joukko päijäthämäläisiä muutoksentekijöitä, päättäjiä ja eri alojen asiantuntijoita kokoontui maanantaina 8.6. samojen pöytien ääreen ruoantuotannon tärkeiden kysymysten ympärille. Lahdessa Walimolla pidetty Päijät-Hämeen ruokaturvan uudet mahdollisuudet -yhteistyötilaisuus järjestettiin Päijänne-Leader ry:n, Päijät-Hämeen liiton ja LAB-ammattikorkeakoulun hankeyhteistyönä.
– Oli ilo nähdä niin suuri joukko asiasta kiinnostuneita tekijöitä paikalla hakemassa Päijät-Hämeen ruoantuotantoon uusia ratkaisuja, jotka vahvistavat paikallista ruokajärjestelmää, ruokaturvaa ja maaseudun elinvoimaa, Päijänne-Leader ry:n toiminnanjohtaja Anu Taipale kiittää.
Ruokaturvan haasteita ja alueellisia mahdollisuuksia
Agroekologisten symbioosien kehittäjä ja viljely- ja ruokajärjestelmien tutkija Kari Koppelmäki Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista aloitti aamun kolmiosaisen asiantuntija-alustusten sarjan luomalla katsauksen ruokaturvan haasteisiin ja alueellisiin mahdollisuuksiin. Ruoantuotannon haasteina puheenvuorossa nousivat esiin heikko kannattavuus, viljelijöiden määrän väheneminen hurjalla jopa tuhannen viljelijän vuositahdilla, vähäinen lisäarvon luonti ja toisaalta lukkiutuminen nykyiseen kehityskulkuun. Esiin nousivat myös vahva ruoantuotannon riippuvaisuus monista eri tekijöistä sekä keskittyminen ja toisaalta ruoantuotannon yhteys laajempaan maaseudun kontekstiin esimerkiksi kyläkouluineen.
– Haluaako viljelijä perustaa perheen alueelle, jossa ei ole palveluja? nosti Koppelmäki esiin puheenvuorossaan.

Lähiruoan malleja meiltä ja muualta
Päijänne-Leader ry:n Maatilahautomo-hankkeen projektipäällikkö Mikko Niipala loi tilaisuudessa mielenkiintoisen katsauksen lähiruoan yhteistyömalleihin maailmalta. Katsaus kuljetti kuulijan Herttoniemestä REKO-rinkiin ja Hansalim-toimintamalliin Etelä-Koreassa. Lisää ”Etelä-Korean solidaarisuuteen perustuvasta kestävästä ruokajärjestelmästä” voit lukea maaseutu.fi-sivuilta täältä.
Onnistuneita lähiruoan yhteistyömalleja maailmalta avattiin Niipalan esityksessä kattavasti pohtien muun muassa, miten ne toimivat, miten ne ovat syntyneet ja löytyykö eri malleista paikka- ja aikasidonnaisuudesta huolimatta tunnistettavia piirteitä. Punaisena lankana alustuksessa olikin herättää ajattelemaan, mitä malleista olisi opittavissa ja hyödynnettävissä omalla alueella Päijät-Hämeessä.
– Toiminnan on oltava tarvelähtöistä ja tarve selvästi artikuloitua, hyödynnetään muualla luotua inspiraationa, jota kehitetään eteenpäin sekä tunnistetaan jo olevia motivoituneita yhteisöjä, toimintamalleja, rihmastoja ja yksilöitä, Niipala kertasi esityksessä johtopäätöksiä.
Maatilahautomo-hanke on innovatiivinen ja kunnianhimoinen: sen tavoitteena on luoda suomalainen maatilahautomomalli, sekä konkreettinen toteutussuunnitelma Suomen ensimmäiselle maatilahautomopilotille. Hanke on Päijät-Hämeen liiton rahoittama AKKE-rahoitusvälineen kautta.

Uusia viljelijöitä maatilahautomomallilla?
Alanvaihtajia, nuoria ja maahanmuuttajia toivoo löytävänsä polun maatalousyrittäjiksi, mutta heidän tarpeisiinsa ei ole palvelurakennetta, eikä nykyjärjestelmä tunnista kohderyhmää. Aamupäivän päätteeksi Päijänne-Leader ry:n erityisasiantuntija Ira Wichmann Amaral Neto ja Maa-akatemian toimitusjohtaja Antti Luomala kertoivat uudesta maatilahautomomallista – ja haastoivat mukaan sen toteuttamiseen.
Lähtökohtana toiminnassa ovat uusien tuottajien todelliset tarpeet, jotka ovat nousseet esiin hankkeessa toteutetussa tarvekartoituksessa yli sadalta tulevalta tuottajalta: mitä esteitä he ovat kohdanneet tiellään maatalousyrittäjyyteen ja mitä tukea he toivoisivat saavansa. Esiin nousseita teemoja olivat:
- Kädestä pitäminen, kannustus ja mentorointi
- Legitimiteetti ja narratiivi
- Kuuluminen ja yhteisö
- Maan ja paikan löytäminen
- Rahoitus ja infrastruktuuri
- Osaamisen kehittäminen
- Markkinoiden luominen
Jotta voidaan toimia, täytyy tarpeet tunnistaa.
– Yrittäjä tietää itse parhaiten, mitä tarvitsee. Kaiken tuen pitää keskittyä siihen, mitä yrittäjä kaipaa – ei niin päin, että hänen täytyy välttämättä mahtua johonkin muottiin, Wichmann Amaral Neto toteaa.
Haasteita ratkomassa yhdessä
Alustuksia seurasi teemaryhmätyöskentely puheenvuorojen pitäjien vetämissä pienryhmissä. Teemoina olivat ruokaturvan alueelliset mahdollisuudet, onnistuneet lähiruoan yhteistyömallit maailmalta sekä maatilahautomoilla uusia viljelijöitä -aihe. Lisää teemaryhmistä voit lukea esimerkiksi Päijänne-Leader ry:n sivuilta täältä (paijanne-leader.fi).
– Huippumielenkiintoisten alustusten ohella mieltä lämmitti erityisesti se, että ruoantuotannon, ruokaturvan ja maaseudun elinvoiman teemat houkuttelivat paikalle monipuolisen ja kattavan asiantuntijajoukon. Kun kysymykset ovat näin tärkeitä, on niitä myös hyvä ratkoa yhdessä, maaseutuviestinnän koordinaattori Tomi Majuri sanoo.
Päijänne-Leader ry on yksi Suomen 53:sta paikallisesta maaseudun kehittämisyhdistyksestä eli Leader-ryhmästä.
Ruokasektorin kehittämishankkeisiin voi hakea rahoitusta myös paikallisesta elinvoimakeskuksesta.