Euroopan Unionin osarahoittama
Nainen ja mies lukevat karttaa autossa.

Peltovalvonnat alkavat Lapissa

02.07.2026 08:36

Lapin elinvoimakeskuksen tarkastajat aloittavat jokakesäiset peltovalvonnat tänä vuonna 6.7.2026. Kesän ja alkusyksyn aikana valvotaan tukia hakeneista tiloista arviolta 23 tilaa.

Lappilaisten peltojen kasvina on pääosin rehunurmi. Lisäksi viljellään muun muassa rehuviljaa ja perunaa.

Peltotukien haku päättyi tänä vuonna 9.6.2026. Hakemuksia jätettiin yhteensä 1166. Hakijoiden määrä väheni 22:lla edellisestä vuodesta.

Valvonta on kehittynyt roimasti viime vuosina

Peltovalvontaa tehdään jokaisessa EU-maassa. Valvontaa tehdään, jotta tukiehtoja noudatetaan, ja tuensaajat saavat tuet mahdollisimman oikeudenmukaisin ja tasapuolisin perustein.

Satelliittiseuranta on ollut nyt käytössä neljä vuotta. Satelliitit ottavat kuvia muutaman päivän välein ja niitä tulkitaan tekoälyn avulla. Alussa uudessa teknologiassa oli paljon opeteltavaa niin valvojille kuin viljelijöille, mutta nyt toiminta on alkanut sujuvoitua.

Satelliittiseuranta on tuonut viljelijälle myös mahdollisuuden muuttaa tukihakemustaan koko kasvukauden ajan 1.10. saakka, jos viljelijä esimerkiksi huomaa, ettei viljely onnistukkaan tukiehtojen mukaisesti.

Maatilojen pitää muistaa vastata kesän aikana tuleviin satelliittiseurannan selvityspyyntöihin valokuvalla tai tehdä mahdollisia muutoksia tukihakemukseen. Vastaamatta jättäminen voi aiheuttaa seuraamuksia myönnettäviin tukiin.

Peltovalvonnat tehdään yhteistyössä viljelijän kanssa

Vaikka muuttunut teknologia on vähentänyt tilakäyntien määrää, ovat myös paikan päällä tehtävät valvonnat edelleen tärkeitä. Lapin alueella kiertää kuusi tarkastajaa. Viljelijä voi olla halutessaan mukana tarkastuskäynnillä, peltovalvonnan aikana on helppo keskustella asioista.

– Valvontaa ei kannata jännittää. Valvontakäynnillä pidetään neuvonnallinen ote ja sinulla on mahdollisuus kysyä samalla mahdolliset mieltä askarruttavat kysymykset, kertoo ylitarkastaja Katriina Miettunen.

 

Lisää uutisia

Uutinen
01.07.2026

Rural Policy Lab järjestetään syys-lokakuussa Kotkassa: lue lisää ja ilmoittaudu mukaan!

Uutinen
01.07.2026

Ii isännöi Maaseutuparlamenttia lokakuussa 2027

Uutinen
01.07.2026

Etsinnässä Vuoden nuori viljelijä 2026 – uudistaja, joka rakentaa suomalaisen ruoantuotannon tulevaisuutta

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.