Euroopan Unionin osarahoittama

Valvonnan vinkit: Mitä viljelijän kannattaa huomioida kasvukaudella 2026?

10.06.2026 16:06

Peltotukien haku päättyi tänä vuonna 9.6.2026, jonka jälkeen käynnistyi peltotukihaun muutosaika. Voit tarvittaessa tehdä muutoksia tukihakemukseesi 1.10.2026 asti tietyin rajoituksin. Muun muassa uusien peruslohkojen ja tukimuotojen lisääminen ei ole mahdollista.

Elinvoimakeskukset aloittavat kasvukauden aikaiset kokotilavalvonnat 1.7. alussa. Valvonnat jatkuvat aina 15.11.2026 asti. Tänä vuonna valvotaan noin 2,7 prosenttia Sisä-Suomen elinvoimakeskusalueen tiloista, joka tarkoittaa noin 140 maatilaa.

Tukihakemusta ei voi muuttaa myöskään silloin, jos tilalle on ilmoitettu pinta-alavalvonnasta. Valvonnasta ilmoitetaan viljelijälle riippuen tukimuodosta enintään 48 tuntia tai 14 vuorokautta ennen valvontaa.

Mitä kokotilavalvonnassa tarkastetaan?

Peltovalvonnan yhteydessä tilakäynnillä tarkastetaan lohkojen pinta-alat, maataloustoiminnan toteutuminen ja maatalousmaan kunto sekä muiden tukiehtojen toteutuminen. Maatilan asiakirjoista tarkastetaan:

  • Aloitetut lohkokohtaiset muistiinpanot vuodelta 2026
    • Kirjanpidosta (tai kuiteista) tarkastetaan kerääjäkasvien, saneeraus- ja maanparannuskasvien, monimuotoisuuspeltojen viherlannoitusnurmien ja vuonna 2026 perustettujen luonnonhoitonurmien siemenseokset.
  • Kasvinsuojeluruiskun testauspöytäkirja
  • Käytössä olleet lannoitemäärät (kuitit, varastot, vastaanotetut ja luovutetut lannat)
  • Puutarhakasvien vaihtoehtoisen kasvinsuojelun osalta tarkastetaan ennakkosuunnitelma seurannasta ja kasvinsuojelusta sekä kuitti ostetuista valmisteista tai urakointityöstä.
  • Rehu- ja elintarvikehygieniavalvonnassa tilalla tarkastetaan seuraavat toimenpiteet:
    • Myyjän ja tuottajan rekisteröityminen rehualan toimijaksi
    • Biosidien ja kasvinsuojeluaineiden kirjapidot
    • Tilalle hankittujen/tilalta luovutettujen rehujen ja elintarvikkeiden kirjanpito.

Kasvukauden aikaisen tilakäynnin jälkeen valvonta jatkuu talvella asiankirjavalvontana, johon ei sisälly maastokäyntejä. Asiakirjavalvonnassa tarkastellaan ympäristökorvauksen ja ehdollisuuden noudattamista. Käytännössä tilalle lähetetään erillinen asiakirjapyyntökirje, jossa häntä pyydetään määräajassa toimittamaan tarkastuksessa vaadittavat asiakirjat.

Näin varaudut valvontaan

  1. Rajaa hakuvaiheessa peruslohkoista maatalousmaahan kuulumattomat alueet pois ja piirrä kasvulohkojen rajat oikeille kohdille.
  2. Huolehdi kasvukaudella erilaisten nurmien tukiehtojen täyttymisestä (mm. siemenseokset, hoitovaatimukset, säilyttäminen ja viljelykunto). Nurmien säännöllisellä uudistamisella, hoidolla ja niitolla pääsee pitkälle.
    Erityisesti sato- ja luonnonhoitonurmien kasvuston vaatimuksia on tarkennettu tänä vuonna. Esimerkiksi luonnonhoitonurmi ei täytä tukiehtoja, jos lohkon kasvustosta vähintään puolet ei ole nurmikasveja. Jos kasvusto alkaa heikentyä, uudista nurmi. Aikaa luonnonhoitonurmien uudistamiseen on kesäkuun loppuun asti.
  3. Huolehdi, että täytät ympäristökorvauksen tilakohtaiset yleiset ja valinnaiset toimenpiteet. Yleiset toimenpiteet ovat viljavuustutkimus ja lohkokohtaiset muistiinpanot sekä ilmasto- ja ympäristösuunnitelman tekeminen sitoumusvuoden loppuun. Valinnaisista toimenpiteistä tulee täyttää kaksi, esimerkiksi ilmasto- ja ympäristökoulutus ja kasvintuhoojien ja kasvitautien seuranta ja tunnistussovellukset. Lisäksi voit valita valinnaisia lohkokohtaisia toimenpiteitä.
  4. Nyt on aika tehdä kasvinsuojelutoimenpiteitä. Muista päivittää kasvinsuojeluainetutkintosi viiden vuoden välein ja tehdä kasvinsuojeluaineruiskun testaus kolmen vuoden välein.
  5. Huolehdi rikkakasvien torjunnasta ja kirjaa ylös myös torjunnan perusteet. Kirjaa havainnot lohkokohtaisesti.
  6. Tarkasti tukihaun vaatimukset siemenseoksille (mm. monimuotoisuuskasvien osalta).
  7. Muista kerääjäkasvit. Jos olet valinnut kerääjäkasvin ympäristökorvauksen lohkokohtaisiin toimenpiteisiin, niin asia on ajankohtainen juuri nyt.
  8. Huomioi vesakoiden raivaustarve sarka- ja reunaojissa, ja poista alueet tarvittaessa peruslohkon alasta. Sarka- ja reunaojissa vesakot saavat olla enintään 1,5 metrin korkuisia.

Satelliittiseuranta jatkuu läpi kesän

Satelliittiseuranta jatkuu heinäkuussa perinteisten pinta-alavalvontojen rinnalla. Lohkoilta tarkastellaan satelliittikuvien avulla kasvilajien, tukiehtojen, maataloustoiminnan ja maatalousmaan ehtojen toteutumista. Satelliittiseurantaa tehdään koko kasvukauden ajan. Satelliittiseurantaa tehdään kuntien maaseutupalveluiden ja elinvoimakeskuksen yhteistyönä.

Satelliittiseurannan havaitsemista epäkohdista tai tukiehtojen edellyttämistä tarkennuksista lähetetään selvityspyyntöjä viljelijöille tai suoritetaan maastokäyntejä tarkasteltavan ehdon mukaan. Selvityspyynnöt ja maastokäynnit toteutetaan pääsääntöisesti heinäkuun lopun ja syyskuun lopun välisenä aikana.

Satelliittiseurannan kannalta kannattaa muistaa seuraavat asiat:

  • Päivitä uusin versio Vipu-mobiilisovelluksesta puhelimeesi ja tutustu sen toiminnallisuuksiin.
  • Reagoi selvityspyyntöihin ja vastaa niihin ajoissa.
  • Vastaa selvityspyyntöön ottamalla Vipu-mobiilisovelluksessa sellainen valokuva, josta kysytty asia selviää.
  • Kertaa tukiehdot ja päivämäärärajat Peltotukien hakuoppaasta.
  • Korjaa tukihakemuksen tiedot heti, kun havaitset virheen tai haluat täydentää hakemustasi.

Lisää uutisia

Uutinen
10.06.2026

Ruoka kokosi yhteisten pöytien äärelle – ruokaturva ja -tuotanto kiinnostivat Lahdessa

Uutinen
10.06.2026

Ylivoimainen este voi turvata tuet kriisitilanteessa – muista tehdä ilmoitus 15 päivän kuluessa

Uutinen
10.06.2026

Luontokohteita, kulttuuria ja tapahtumia – Lounais-Suomen Leader-ryhmät myönsivät maaseudun kehittämiseen 1,3 miljoonaa euroa

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.