Euroopan Unionin osarahoittama
Mies kadun varralla. Takana omakotitaloja etupihoineen.
Kärsämäen Haapatiellä on omakotilaloja, joissa asuvat pitkäaikaiset vuokralaiset voivat ostaa omaksi, kertoo vt. kunnanjohtaja Tuukka Kuisma.

Pohjois-Pohjanmaan kunnista mallia maaseutuasumiseen

22.09.2026 09:26

Kun maaseudun asuntokanta ei enää vastaa työperäisen muuttajan tai ikääntyvän asukkaan tarpeita, tarvitaan tekoja. Kaksivuotisessa Asumisen uudet tuulet maakuntien rajoilla -hankkeessa 19 kuntaa kolmesta maakunnasta ovat osoittaneet, että maaseudun asumisen tulevaisuutta voi rakentaa rohkeasti, mutta jalat maassa. Pohjois-Pohjanmaan lisäksi maaseutuasumisen uudet tuulet puhaltavat Pohjois-Savossa ja Keski-Suomessa

Eteläiseltä Pohjois-Pohjanmaalta Nivala, Kärsämäki, Haapajärvi, Reisjärvi, Sievi ja Oulainen tarjoavat nyt koko Suomen maaseutukunnille konkreettisia esimerkkejä siitä, miten asumista voi kehittää, rahoittaa ja rakentaa yhdessä asukkaiden kanssa.

Kehittämishanketta rahoittaa elinvoimakeskus EU:n maaseuturahastosta.

Paikallisidentiteettiä vahvistavaa suunnittelua

Hankkeessa syntyi yhteensä 18 konkreettista asumisen kehittämisen suunnitelmaa. Alueen kunnissa kysyttiin, mitä tyhjä tontti, vanha rakennus tai keskusta-alue voisi tulevaisuudessa olla, ja miten asuminen palvelee parhaiten kunnan nykyisiä ja tulevia asukkaita. Vastaukset olivat monipuolisia.

Oulaisissa rautatieaseman tuntumaan suunniteltiin Ratapuisto-niminen yhteisöllinen keskusta-alue, jossa muuntojoustavat asunnot palvelevat eri elämänvaiheita, Kärsämäen suunnitelmissa tyhjentynyt sote-kiinteistö saisi uuden elämän Koivupuisto-senioriasumisena. Haapajärvellä puupientalokortteli laajentaminen vastaisi puhtaan energian investointien tuomaan työvoimatarpeeseen. Nivalassa huonokuntoista vuokra-asuntokantaa korvattaisiin pienempiin talouksiin sopivilla pari- ja rivitaloilla. Reisjärven Saarenportin suunnitelmissa yhdistettiin vakituinen asuminen, vapaa-ajan asuminen ja työskentely järvimaisemassa. Sievissä on puolestaan suunniteltu samaan pihapiiriin sekä senioriasumista että työmatkalaisten tarpeisiin vastaavaa lyhytaikaisasumista.

Yhteistä kaikille suunnitelmille on se, että ne lähtevät kunnan omasta yksilöllisestä tilanteesta, linjaa projektipäällikkö Emmi Rahikka NIHAK:ista.

”Vaikka kunnat ovat käytännössä naapureita, niillä on oma paikallisidentiteetti, jota tehdyt suunnitelmat vahvistavat. Kunnat jatkavat suunnitelmien eteenpäin viemistä omien aikataulujensa puitteissa.”

Nivala ja Kärsämäki esimerkkejä uudenlaisesta asumisen rahoittamisesta

Maaseudun asuntorakentamisen suurin este ei useinkaan ole tahto, vaan raha, toteaa Emmi Rahikka.

Matalat vakuusarvot vaikeuttavat sekä yksityisten, että kuntien vuokrataloyhtiöiden lainansaantia. Hanke kokosi yhteen rahoittajia, kuntia ja asiantuntijoita ratkomaan tätä pulmaa.”

Kaksi rahoittamisen vaihtoehtoista mallia on toteutettu Nivalassa ja Kärsämäellä.

Kärsämäellä käyttöön otettu Asumalla omaksi -malli tarjoaa reitin omistusasumiseen ilman pankkilainaa: asukas vuokraa talon tavanomaisen vuokralainsäädännön mukaan, maksetut vuokrat huomioidaan myöhemmin esihintana, jos asukas päättää lunastaa kodin itselleen. Kärsämäen Asunnot Oy rakensi mallilla neljä omakotitaloa, joista kaksi on näillä näkymin etenemässä lunastamiseen.

”Malli poistaa juuri sen esteen, joka usein pysäyttää nuoren perheen: tarpeen lainapääomalle ja takaajille.”, kuvailee Kärsämäen Asunnot Oy:n toimitusjohtaja Anu Tuovinen.

Omakotilalon lunastus onnistuu, kun vuokra-asuminen on pitkäaikaista, kertoo vt. kunnanjohtaja Tuukka Kuisma.

Nivalassa puolestaan kaupunki on ottanut käyttöön vaihtoehtoisten sijoitusten mallin, jossa kunta sijoittaa suoraan asuntorakennushankkeisiin madaltaakseen niiden käynnistymiskynnystä. Mallilla on rahoitettu tähän mennessä kaksi asuntotuotantoa ja kolmas on rakenteilla.

”Meille on tärkeää olla mukana, kun asuntotuotantoa yritetään saada liikkeelle. Sijoittamalla hankkeisiin harkitusti voimme madaltaa kynnystä rakentamisen käynnistymiselle, ja myöhemmin voimme irtaantua kohteesta ja käyttää pääomat seuraavaan hankkeeseen. Kokemuksemme toimintamallista ovat olleet hyviä.”, Nivalan kaupunginjohtaja Päivi Karikumpu kertoo.

Asukkaat asumisen asiantuntijoina

Osallistava asuinympäristön kehittäminen osoitti, että parhaat ideat löytyvät usein asukkailta itseltään, kertoo Emmi Rahikka NIHAK:ista.

”Haapajärvellä kansalaispaneeli yhdisti kehityskävelyn ja asiantuntijatyöskentelyn eli osallistujat dokumentoivat havaintojaan valokuvin ja muistiinpanoin ennen kuin muotoilivat yhteensä 12 suositusta keskustan ja rantavyöhykkeen kehittämiseksi. Yhteinen havainnointi ennen suositusten tekoa osoittautui hankkeen mukaan juuri Haapajärven vahvuudeksi.”

Nivalan Sarjankylä-Erkkilässä taas kuultiin kylän nuorimpia asiantuntijoita.

”Lasten ääni, kylän arki -menetelmässä lapset dokumentoivat koulumatkojaan ja kertoivat, mikä omassa kylässä on tärkeää: nuotiopaikat, lintutornit, pulkkamäet ja metsäpolut toistuivat piirustuksissa, ja sanoissa korostuivat ystävät, turvallisuus ja luonnonläheisyys. Tulokset päätyivät osaksi kylän omaa esitettä aidosti lasten näköisenä.”

Opit koko Suomen maaseudun käyttöön

Asumisen uudet tuulet -hankkeen tulokset osoittavat Emmi Rahikan mukaan, että maaseudun asumisen kehittäminen rakentuu monesta suunnasta: rohkeista suunnitelmista, monipuolisista rahoituksen ratkaisuista ja asukkaiden osallistamisesta.

”Hankkeen kaikki opit ja mallit esitellään Asumisen oppaassa, joka julkaistaan sekä verkossa että painettuna ja niiden on tarkoitus toimia inspiraationa tai suoraan kopioitavana mallina koko Suomen maaseudulla.”

Asumisen uudet tuulet maakuntien rajoilla -hanke on maaseuturahastosta, Euroopan unionin osarahoittama Älykkäät kylät -yhteistyöhanke.

Lisää uutisia

Uutinen
23.09.2026

Lounais-Suomessa rahoitettiin tapahtumia, talviliikuntaa, ruokayrittäjyyttä ja ympäristön kunnostamista

Uutinen
22.09.2026

Kansainvälinen maaseutukonferenssi tuo EU-vaikuttajia Kotkan seudulle

Uutinen
22.09.2026

Syyskuun maaseutu-uutiskirje on julkaistu

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.