Euroopan Unionin osarahoittama

Vierailu ennallistetulla suolla ja kulotusalalla, Loppi

Miksi ja  miten soita ennallistetaan? Mitkä ovat soiden ennallistamisen tavoitteet? Millä tavoin ennallistaminen toteutetaan ja mitkä asiat tulisi huomioida työn suunnitteluvaiheessa.

Tervetuloa mukaan Lopen Rautasuolle, jossa vierailemme tuoreella suon ennallistamisalalla. Kohteesta ja Metsähallituksen ennallistamistyöstä meille kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Ari Lahtinen. Käsittelemme myös mitä tukia Metsäkeskuksesta voi hakea suon ennallistamiseen. Lisäksi käymme läheisellä kulotusalueella, missä kuulemme luonnonhoidollisesta kulotuksesta ja pääsemme vertailemaan eri ikäisten kulotusalojen kehitystä.

Ennallistettu suoalue on puustoinen mutta maasto saattaa olla märkää ja reittiin sisältyy ojan ylitys. Kulotusalueelle on noin kilometrin kävelymatka mäkisessä harjumaastossa polkua pitkin. Kohteet sijaitsevat Komion luonnonsuojelualueella ja suojelualueen kupeessa. Tarkempi kohtaamispaikka ilmoitetaan osallistujille tapahtumaa edeltävänä päivänä.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Metsäkeskuksen hallinnoimat Euroopan maaseuturahaston rahoittamat Metsien vedet – ja Ilmastokestävyyttä ja ympäristöviisasta vesiensuojelua hämäläismetsiin -hankkeet.

Lisää tapahtumia

Tapahtuma
Alkaa: 18.08.2026 klo 12:00

Maitotilan kasvupaketti - parempaa tulosta terveestä karjasta

Tapahtuma
Alkaa: 27.08.2026 klo 08:00

Tulevaisuuden metsät -opintomatka Solbölen tutkimusmetsiin

Tapahtuma
Alkaa: 06.11.2026 klo 09:00

Tulevaisuuden kompassi - ohjat jatkajan käsiin -tilaisuus Siilinjärvellä

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.