Euroopan Unionin osarahoittama
Nuori viljelijä Loviisa Mäkipere hevostallin edessä.

"Toimistotyö ei ollut minua varten" – Loviisa Mäkipere valitsi kotitilan ja maatalousyrittäjyyden

25.09.2026 09:15Lounais-Suomi, Satakunta, Yleinen

Kun 27-vuotias Loviisa Mäkipere valmistui tradenomiksi, hän huomasi, ettei toimistotyö ole häntä varten. Maatilalla hevosten parissa kasvanut Loviisa hyppäsi isänsä rinnalle broilertilan yrittäjäksi. Mäkiperen tilalla tehtiin osittainen sukupolvenvaihdos vuonna 2024, ja tulevaisuudessa Loviisan on tarkoitus ottaa vielä suurempi vastuu tilan toiminnasta.

Broilertilalle on juuri saapunut uusi lintujen kasvatuserä, ja hallista kantautuu sirkutusta. Loviisa kertoo, että viidessä viikossa untuvikot kasvavat teuraspainoonsa. Parin viikon jälkeen tilalle saapuvat taas uudet tiput. Kasvatussykli rytmittää tilan arkea.

75 000 lintupaikan tilalla on paljon työtä, ja viime vuosina Mäkiperet ovatkin panostaneet automatisointiin.

– Kaikki mahdollinen on automatisoitu: lämmitys, vedet ja ruokinta, Loviisa luettelee.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus myönsi broilerkasvattamon peruskorjaukseen maatalouden investointituen. Eläinten hyvinvointiin panostettiin ilmastoinnin ohjausten sekä vesi- ja ruokintalinjastojen uusimisella. 135 000 euron investointiin maatalousyhtymä sai 35 prosentin tuen.

Nuori viljelijä Loviisa Mäkipere broilerhallissa, jossa on tipuja.

Broilerinkasvatusta, hevosurheilua ja viljelyä

Broilerkasvatuksen lisäksi Mäkiperen tilalla viljellään viljoja, punajuurta ja heinää. Pihapiiristä löytyy myös useampi hevonen, sillä Mäkiperet kasvattavat esteratsuja ja lämminverisiä ravureita. Loviisa kilpailee itse esteratsastuksessa ja isä Iikka raviurheilussa.

– Tyypilliset viljelijäperheen lapset ovat istuneet traktorissa lapsesta asti, mutta minä en ollut sellainen. Olen enemmän touhunnut hevosten kanssa.

Hevonen seeprakuvioinen loimi yllään.

Loviisa naurahtaa, kun häneltä kysytään tavallisesta maatilan työpäivästä.

– Ei minulla ole tavallista arkipäivää, herranjestas! Herään ja teen sitä, mitä sinä päivänä pitää tehdä. Kanaloita kierrän paljon, varsinkin kun isä on peltotöissä. Hevoset ovat minun vastuullani ja paperityöt teen minä, hän luettelee.

Kotitilan elossa näkyy yhteisöllisyys: työntekijät ovat myös ystäviä ja naapureita, joiden koirat kulkevat mukana töihin ja jotka tunnetaan jo vuosien takaa.

– Minulla on ystäviä ympärillä ja auttamassa, mutta välillä mietin, että onko yhteisöllisyys katoamassa, kun uusia nuoria viljelijöitä ei tule. Kun käymme naapurikylässä Paneliassa lounaalla, siellä on 10–15 iskän ikäistä viljelijää, ja olen ainoa nuorempaa sukupolvea, Loviisa pohtii.

Tänään ei kuitenkaan lounasteta Paneliassa. Loviisan isä Iikka huikkaa, että äiti on valmistanut kesäkeittoa.

Suunnitelmissa kasvu

Punajuurta maassa kasvamassa.
Punajuurta pellossa.

Mäkiperen tilalla kehitetään ja kokeillaan uutta. Erityisesti Iikan projektina on ollut ylikasvaneiden punajuurien jatkokäyttö, sillä ne eivät kelpaa säilyketehtaalle suuren kokonsa vuoksi.

– Keitämme nitraattirikkaista punajuurista mehua, joka lähetetään eteenpäin jalostavalle yritykselle. Lopputuotteena syntyy suorituskykyä parantava nitraattigeeli, jota esimerkiksi Suomen jalkapallomaajoukkue Huuhkajat on käyttänyt, Loviisa kertoo.

Yleisen trendin mukaisesti myös Mäkiperen tilalla suunnitellaan toiminnan kasvattamista.

– Tulevaisuudessa toivon, että tila kasvaa broilertoiminnan osalta ja että saisimme rakennettua uuden broilerhallin, Loviisa kertoo.

Ennen mahdollista laajennusta maatalousyhtymästä on tarkoitus tehdä osakeyhtiö. Muutaman vuoden päästä edessä on myös sukupolvenvaihdoksen seuraava vaihe. Loviisa vitsailee, että kun hänen on aika ottaa vetovastuu, vanha isäntä pitää potkaista kahdella jalalla pellolle.

– On myös ihanaa ja tärkeää, että on toinen ihminen tässä mukana, koska töitäkin on paljon.

EU:n maaseuturahoitus on nuorten viljelijöiden tukena

Nuoret viljelijät ovat suomalaisen ruoan turva ja tulevaisuus​. Suomalaisten viljelijöiden keski-ikä vuonna 2025 oli 55 vuotta. Nuorten viljelijöiden tukeminen ja saaminen alalle on ruoantuotannon jatkuvuuden ja huoltovarmuuden kannalta välttämätöntä. EU:n maatalous- ja maaseuturahoitus tukee Suomessa nuorten maatalousyrittäjien yritystoimintaa. 

Nuoren viljelijän aloitustuki: Myös Mäkiperen tilan Loviisa on hyödyntänyt Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen myöntämää nuoren viljelijän aloitustukea. Tuki koostuu suorasta avustuksesta sekä korkotuesta. Tuen enimmäismäärä on 40 000 euroa suoraa avustusta ja 40 000 euroa korkotukea ja varainsiirtoverovapautta. Aloitustukeen liittyvää korkotukilainaa voi saada enintään 250 000 euroa. 

Maatalouden investointituki: Tukea voidaan myöntää esimerkiksi kotieläinrakennusten, kasvihuoneiden, kuivaamoiden ja varastojen rakentamiseen tai peruskorjaukseen sekä maatilan energiainvestointeihin, salaojitukseen, ympäristön tilaa parantaviin hankkeisiin sekä eläinten hyvinvointia ja bioturvallisuutta edistäviin uudistuksiin. Investointikohteesta riippuen avustuksen osuus on 25–50 % tukikelpoisista kustannuksista. Lisäksi osaan kohteista voi saada 50 % korkotukilainan.

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.