Yleiskuva yleisöstä ja asiantuntijoista salissa omistajanvaihdostilaisuudessa.
Omistajanvaihdoksilla kasvua ja elinvoimaa hankkeen aloitustapahtumassa omistajanvaihdoksen tehneiltä yrittäjiltä otettiin selvä, että tekeekö omistajanvaihdos onnelliseksi. Vastaus oli lähes 100 % kyllä. Kuvassa vasemmalta: Juha Tall, Kari Mäntylä, Jussi Partala, Jussi-Pekka Kurikka, Minna Petäjävirta, Tuomas Tukeva, Aili Raudla-Majakangas ja Mika Haavisto.

Vinkit onnistuneeseen omistajanvaihdokseen

15.09.2023 09:25Etelä-Pohjanmaa

Onnistuneet omistajanvaihdokset ovat tärkeitä yritysten jatkuvuuden sekä kuntien ja kaupunkien elinvoimaisuuden kannalta. Syitä omistajanvaihdokseen voi olla monia, mutta kaikissa niissä on yksi yhteinen tavoite – vaihdoksen jälkeen yrityksen toiminta jatkuu ja todennäköisesti kehittyy, kun vaihtoehtona on yrityksen alasajo ja mahdollisesti palvelujen loppuminen paikkakunnalta.

Edistämällä yritysten omistajanvaihdoksia, edistetään koko alueen elinvoimaa. Leader Suupohjan Omistajanvaihdoksilla kasvua ja elinvoimaa -hanke edesauttaa omistajavaihdosten syntymistä Kauhajoen, Kurikan, Teuvan, Isojoen ja Karijoen alueilla. Siinä on tuotu esille omistajan- ja sukupolvenvaihdoksiin liittyviä asioita. Tilaisuuksissa on muun muassa herätelty yrittäjiä miettimään sekä yrityksen että yrittäjän myyntikuntoa, pohdittu yhdessä, mitkä asiat vaikuttavat yrityksen arvonmääritykseen ja annettu vinkkejä yrityksen ostamiseen ja myymiseen.

Omistajanvaihdosasioista kiinnostuneille on jaettu tietoa myös yrityskaupan verotuksesta ja rahoituksesta, erilaisista tukimuodoista, käytettävissä olevista asiantuntijoista sekä osaavan ja ammattitaitoisen hallituksen roolista yrityksen kasvuun ja kehitykseen. Sukupolvenvaihdoksiin yrityksissä on keskitytty omana teemanaan. Näkökulmaa ja tietoa on tuotu muun muassa sukupolvenvaihdokseen liittyvistä verotusasioista sekä sukupolvenvaihdoksen vaikutuksesta perhedynamiikkaan.

Kaikissa tilaisuuksissa on esimerkkitapausten -yritysten ja ihmisten – avulla tuotu näkyviin konkreettiset vaikutukset. Tilaisuuksista, tapaamisista ja haastatteluista on myös koostettu hankkeen verkkosivulle kattava esimerkkivideoiden kokoelma.

Kaksi naista seisoo messupöydän takana. Taustalla on kaksi värikästä roll upia. Messupöydällä on esitteitä.
Hanke on ollut myös näkyvästi esillä alueemme yrittäjille suunnatuissa tapahtumissa. Hankevastaava Aili Raudla-Majakangas( oikealla) ja Leader Suupohjan toiminnanjohtaja Hanna-Leena Pihlajaniemi Teuvan Rekrymessuilla.

Omistajanvaihdosvinkit!

Hankkeesta saadut opit voi kiteyttää seuraavaan kuuteen vinkkiin:

  1. Pidä yrityksesi aina myyntikunnossa, niin omistajanvaihdos sujuu helposti ja nopeasti.
    Jos näin ei ole kuitenkaan toimittu, niin toimi kohdan 2 mukaan.
  2. Yrityksen myyntikuntoon laittaminen vie aikaa ja se kannattakin aloittaa jo 5–10 vuotta ennen varsinaista omistajanvaihdosta.
  3. Käytä asiantuntijoita! Asiantuntijoita käyttämällä voi välttyä erimielisyyksiltä sekä yllättäviltä menoeriltä. Asiantuntijat pitävät myös huolen siitä, että asiat tehdään oikein ja oikeassa järjestyksessä. Tämä neuvo koskee sekä myyjiä että ostajia.
  4. Kerro, että olet myymässä tai ostamassa! Avoimesti jaettu tieto tavoittaa mahdolliset ostajat ja myyjät. Hiljainen tieto on nimensä mukaisesti hiljainen, eikä se edistä yrityksen myynti- tai ostoaikeita.
  5. Älä jää asian kanssa yksin! Neuvoja ja vertaistukea on saatavilla monelta taholta.
  6. Yrityksen kehittämistä ei saa jättää milloinkaan kesken! Jos mielessäsi on omistajanvaihdos tulevaisuudessa, jatka yrityksen kehittämistä muutokseen saakka.

Kannustavaa palautetta yrittäjiltä

Omistajanvaihdoksilla kasvua ja elinvoimaa -hankkeen monipuoliset tilaisuudet ovat kirvoittaneet osallistujilta hyvää palautetta.

”Erittäin hyvä ja informatiivinen ilta yrittäjän näkökulmasta. Asiantuntijoiden infot olivat selkeitä ja ajanmukaisia. Saimme vastaukset kysymyksiimme ja ajatuksiimme ja meillä on uudet selkeät askelmerkit.”

”Asiat, mistä itsellä oli vaan jonkinlainen pieni käsitys selvisivät. Todella hieno juttu!”

”Mielenkiintoinen ja hyvin järjestetty tilausuus, lyhyet ja tyhjentävät esitelmät kaikilta henkilöiltä. Erilaisia asiantuntijoita oli todella kattavasti.”

Hankkeen lopputapahtuma lähenee

Hankkeen lopputapahtuma järjestetään 6.11. IKH Areenalla Kauhajoella. Lisätietoja myöhemmin hankkeen verkkosivuilta. 

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.