Euroopan Unionin osarahoittama

Yli 30 vuotta luomumaitotilan arkea Sulkavan Lohikoskella

21.09.2026 12:48Etelä-Savo, Itä-Suomi

Koskelan luomumaitotilalla perinteinen maatalous yhdistyy nykyaikaisiin toimintatapoihin ja ympäristövastuuseen. Yli kolme vuosikymmentä jatkunut luomutuotanto, alkuperäisrotujen vaaliminen ja luonnon monimuotoisuuden huomioiminen kertovat sitoutumisesta kestävään maatalouteen.

Koskelan luomumaitotila, jota pyörittävät Kukka-Maaria ja Johannes Kärki Sulkavan Lohikoskella, on elänyt luomun arkea jo yli kolmen vuosikymmenen ajan.

Noin 70 hehtaarin peltoalalla ja niitä ympäröivillä monimuotoisilla perinnebiotoopeilla laiduntaa 30 lypsylehmän karja, jonka hyvinvointi on tilan prioriteetti. Maidontuotannon rinnalla tilalta saadaan myös luomulihaa. Tulevaisuudessa tavoitteena on aloittaa tuotteiden suoramyyntiä tilalta.

Alkuperäisrotujen säilyttäminen tuotantoeläiminä koetaan tilalla tärkeäksi, ja kolmasosa lypsylehmistä onkin suomenkarjaa. Mukaan kuuluvat kaikki kolme rotua, eli itä-, länsi- ja pohjoissuomenkarjan edustajat.

Luomu onkulkenut mukana sukupolvelta toiselle

Tilan luomupolku alkoi jo edellisellä sukupolvella, kun Kukka-Maarian isä innostui luonnonmukaisesta viljelystä Joutsenon emäntäkoululla tehdyn työuran kautta. Hän oli kiinnostunut, miten viljely onnistuu ilman väkilannoitteita ja kasvinsuojeluaineita. Tilan siirtyminen luomuun tapahtui vaiheittain, jotta muutos pysyi hallinnassa ja eläinten rehunsaanti pystyttiin varmistamaan joka vaiheessa.

Koskelan tilalla perinteinen maatalous yhdistyy nykyaikaisiin toimintatapoihin ja ympäristövastuuseen. Taloudellista kannattavuutta seurataan vuosittain asiantuntijoiden kanssa, ja tulevaisuuden investoinneilla halutaan vaikuttaa niin eläinten kuin viljelijöidenkin arkeen. Työmäärää pyritään keventämään ja olosuhteita parantamaan maltillisin investoinnein, jotta sekä ihmiset että eläimet viihtyisivät tilalla entistä paremmin.

Pihamummolassa, eli pihan oikeassa mummolassa vieraat voivat majoittua ja tutustua tilan arkeen – mahdollisuus aitoon maalaiselämään ja luonnonläheisyyteen eläinten keskellä on avoinna niin kuluttajille kuin kollegoillekin.

Arvot näkyvät maatilan jokapäiväisessä työssä

Luomun parhaaksi anniksi koetaan mahdollisuus toimia omien arvojen, kestävyyden ja eläinten hyvinvoinnin mukaisesti. Koskelassa uskotaan, että omaa polkua kulkeminen on mahdollista. Siltä voi löytää iloa ja merkitystä arjen työhön sekä tilaisuuden kehittää omaa tilaa rauhassa ja harkiten. Tervetuloa tutustumaan Koskelan luomumaitotilan kestävään ja sydämelliseen toimintaan!

 


Artikkeli on julkaistu alun perin Luomuliiton sivuilla tammikuussa 2026. Artikkeli on osa Uutta virtaa Järvi-Suomen luomuun -hankkeen kokoamaa Tutustu luomutiloihin -tarinakokonaisuutta. Tarinoilla tehdään tutuksi Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon monipuolisia luomutiloja. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Itä-Suomen elinvoimakeskukselta.

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.