Huhtamo International Film Festival on kasvanut kansainväliseksi kylätapahtumaksi
18.06.2025 14:43Satakunta, YleinenLeader Joutsenten reitin rahoituksella vuonna 2017 perustettu Huhtamo International Film Festival on kasvanut jo kansainvälisiin mittoihin. Juhlavuonna on luvassa 11 päivää elokuvaelämyksiä keskellä kauneinta kesää ja Satakuntaa.
Vuonna 2025 viidettä kertaa järjestettävä Huhtamo International Film Festival kasvaa juhlavuotensa kunniaksi 11-päiväiseksi taide-elämystelyksi. Elokuvien lisäksi tarjolla on hyvää musiikkia, ruokaa ja juomaa.
Elokuvanäytökset levittäytyvät Huittisten ympäryskuntiin ja ehkä yllättäviinkin paikkoihin. Esimerkiksi Huittisten uimahallissa on ennakkotapahtuma, jossa esitetään kaksoisnäytöksenä lastenseikkailu Nemoa etsimässä sekä haikauhu Deep Blue Sea.
Uimahallin lisäksi elokuvia on nähty ja nähdään muun muassa Tuulikki-Vampulan lentokentällä, pellon laidalla, ladossa, Huhtamon kirkossa sekä Punkalaitumella Mäenpään työväentalon entisöidyssä elokuvateatterissa.
– Pyrimme valjastamaan arkisiakin paikkoja uudella tavalla kohdattaviksi, festivaalin perustaja Pekka Ollula kertoo.

Leader-rahoituksella maailmankartalle
Ensimmäisenä vuonna elokuvafestivaali järjestettiin Leader Joutsenten reitin tuella.
– Se mahdollisti tapahtuman koeponnistamisen, Ollula muistelee.
Leader-rahoitusta on haettu taas juhlavuoden toteuttamiseksi, kun festivaali laajenee uusiin mittoihin. Ollulan mukaan tapahtuman alueellinen merkitys on valtava ja kasvaa vain.
– Tapahtuma alkaa olla tunnettu jo kansainvälisestikin. Monille tämä on ensimmäinen asia, jonka he tietävät Huittisista, Ollula kertoo.
Sana on kiirinyt kauas. Eräänä vuonna festivaaleille osallistui uusiseelantilainen näyttelijä Jed Brophy. Ollulan mukaan Brophy vietti Huittisissa lopulta kokonaisen viikon: sähköttömässä ja vedettömässä mökissä, jonka huussistakin puuttui ovi.
– Hän oli haltioissaan aidosta luontokokemuksesta, Ollula nauraa.
Hidasta elämää ja kasvuhaluttomuutta
Festivaali on otettu vastaan erittäin hyvin myös muualla kuin Uudessa-Seelannissa. Paikallisen yhteisön myönteinen suhtautuminen ja satakuntalainen talkoohenki ovat olleet tapahtuman elinehto. Kävijämäärätkin ovat kasvaneet joka vuosi.
– Mutta meillä on myös tietynlainen kasvuhaluttomuus, Ollula huomauttaa.
Elokuvafestivaaleista ei tahdota rakentaa liian suurta tapahtumaa. Huhtamo International Film Festival aiotaan pitää lämminhenkisenä kylätapahtumana, jossa vietetään hidasta elämää rakkaudesta elokuvaan myös jatkossa.
– Emme ole suurin. Emme ole kaunein. Haluamme olla paras, Ollula tiivistää.
Inspiroidu maaseudun kulttuurista
Vanhan hautausmaan historiikki tuo paikalliset tarinat esiin
Palkittu hanke toi Eurajoen merellisen historian asukkaiden luokse