Euroopan Unionin osarahoittama
Koivulan Maito & Juusto valmistaa herkullista lähiruokaa tilan lehmien maidosta.

Maaseuturahoituksesta potkua Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan elintarvikeyrittäjyyteen

18.05.2026 15:41

Onko sinulla kiinnostusta jalostaa alueemme erinomaisista raaka-aineista maukkaita elintarvikkeita? Oletko pohtinut elintarvikeyrityksen perustamista tai kenties jo aloittanut yritystoiminnan, mutta kaipaat apua yrityksesi kehittämiseen tai investointeihin? EU:n maaseuturahoitus tarjoaa monipuolista tukea elintarvikealan yrityksille tai yrittäjäksi aikoville.

Elintarvikeyrittäjyyden alkuun kokeilulla, omistajanvaihdoksella tai osa-aikaisesti

Paikalliset Leader-ryhmät myöntävät erityyppisiä tukia yrittäjätaipaleen alkuvaiheeseen. Kokeilutuella voit testata esimerkiksi yrityksesi suunnitellun tuotantotavan toimivuutta tai tuotteesi kysyntää jo ennen varsinaisen yrityksen perustamista.

Maaseuturahoitusta voi saada myös joko osa-aikaisen tai päätoimisen yritystoiminnan käynnistämisvaiheeseen. Lisäksi yritystoiminnan aloittamista omistajanvaihdoksen kautta voidaan tukea. Voit hyödyntää tukea omistajanvaihdokseen liittyvissä asiantuntijapalveluissa esimerkiksi ostettavan yrityksen arvon määrityksessä, yrityskauppaneuvotteluissa tai kauppakirjojen valmistelussa.

Asiantuntija-apua tuotekehityksen tai muuhun kehitysprojektiin

Myös elintarvikeyrityksen kehittämistoimiin on saatavilla tukea. Tuella voi hankkia esimerkiksi ulkopuolista asiantuntija-apua yrityksen tuotekehitysprojekteihin, tuotannon pilotointiin, markkinointisuunnitelman laatimisen tai kansainvälistymisselvityksiin.

Jos suunnitellun kehittämistoimen kustannukset ovat yli 5 000 euroa, voit hakea tukea elinvoimakeskuksesta. Tätä pienemmissä hankkeissa tukea voi tiedustella Leader-ryhmistä. Jos yrityksesi jalostaa ja myy maataloustuotteita, kuten esimerkiksi lihaa, viljaa, vihanneksia, kasviksia tai meijerituotteita, tuenhakijana tulee olla kehittämisyhtiö tai muu hanketta hallinnoiva organisaatio.

Lue lisää Ruokaviraston sivulta: Maataloustuotteiden jalostusyrityksen kehittämistuki (ruokavirasto.fi)

Investointituki aloittamiseen tai kehittymisen tueksi

Maaseuturahoitusta on saatavilla aloittavan yrityksen investointeihin esimerkiksi tuotantotilojen hankintaan, rakentamiseen tai tuotannossa tarvittaviin koneisiin ja laitteisiin. Myös toimiva yritys voi hakea tukea investointeihin, joilla vauhdittaa yrityksen kasvua ja kehittymistä. Samoin yrityksen aineettomia investointeja kuten ohjelmistojen, patenttien tai valmistusoikeuksien ostamista voidaan tukea.

Jos yrityksesi kaipaa asiantuntijaneuvoa aineellisen investoinnin suunnittelun tueksi, kuten esimerkiksi tulevan tuotantolinjaston suunnitteluun tai investoinnin taloudellisten edellytysten selvittämiseen, voit hakea hankkeeseen investoinnin toteutettavuustutkimus -tukea elinvoimakeskuksesta.

 

Katso Koivulan Maito & Juuston tarina!

Myös maatila voi saada tukea

Myös maatiloilla tehtävää maataloustuotteiden jalostusta sekä elintarvikevalmistusta voidaan tukea. Maatilalle voidaan myöntää maaseuturahoitusta maataloustuotteiden jalostustoiminnan tai elintarviketuotannon käynnistämiseen, esimerkiksi toiminnan käynnistämistä tukeviin koulutus- ja asiantuntijapalveluihin tai toimitila- ja laitevuokriin.

Maatilalla jo tapahtuvaa maataloustuotteiden jalostus- ja elintarviketuotantoa voidaan kehittää kehittämistuen avulla, jota voi käyttää pääasiassa erilaisten kehittämis- ja asiantuntijapalveluiden kustannuksiin. Myös toiminnan käynnistämistä, kehittämistä ja kasvua tukeviin investointeihin on mahdollista hakea tukea.

Jos kiinnostuit maaseuturahoituksen tuista elintarvikeyritykselle, olethan ennen hakua yhteydessä Pohjois-Suomen elinvoimakeskuksen asiantuntijaan.

Lisätietoa elintarvikeyrityksen rahoitusmahdollisuuksista:

Lisää uutisia

Uutinen
18.05.2026

Valtakunnalliset hankkeet valittu – rahoitus kuudelle hankkeelle

Uutinen
15.05.2026

Yhteistyöllä yli 30 hehtaaria kosteikoita Kokonjärvelle

Uutinen
15.05.2026

EU:n maatalous- ja maaseuturahoitusta voi hyödyntää myös maatalouden vesienhallinnan parantamiseen

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.