Nurmibiojalostamosta moderni lehmä?

Helsinki tulvii, Etelä-Eurooppa palaa. Sään ääri-ilmiöt, kuivuus ja eroosio kylvävät kärsimystä ja kaventavat ruoantuotantoon tai elämiseen soveltuvaa maa-alaa. Ilmasto jatkaa lämpenemistään. Ihminen tekee, ihminen osaa, ihmisellä on teknologia. Mutta käytämmekö sitä viisaasti?

Kasvisravinnon monet ulottuvuudet

Vegaanisuudella on vahva status ilmastonmuutoksen hillitsijänä. Vihannesten ja monien valkuaiskasvienkin viljely perustuu kuitenkin yksivuotisiin kasvustoihin, maan muokkaamiseen ja jopa raivaamiseen. Viljelysmaan käsittely ja hyödyntäminen, mutta myös hyödyntämättä jättäminen tuottaa sekä hiilidioksidi-, että dityppioksidipäästöjä, joista jälkimmäinen on 200-kertaisesti vahvempi kasvihuonekaasu hiilidioksidiin verrattuna.

Ilmastoviisaassa viljelyssä ei ole kysymys vain päästöjen minimoimisesta, vaan tuotannon ja päästöjen yhteensovittamisesta mahdollisimman optimaalisesti suhteessa tuotettuun hyötyyn, sillä ruoka on välttämättömyys ja kasvien kyky tuottaa ravintoa on toistaiseksi lähes ainoa keino vastata tähän tarpeeseen. Kun kasvin ja ihmisen välissä on märehtijä, tarvitaan peltoalaa enemmän kuin suorassa ravintokasvien tuottamisessa. Toisaalta märehtijän ruokaa voidaan tuottaa sielläkin missä viljan, vihannesten tai valkuaiskasvien viljely ei onnistu. Monivuotisilla nurmilla hehtaarikohtaisia päästöjä syntyy yksivuotisia vähemmän ja jopa radikaalimpien päästövähennysten tuottaminen on mahdollista. Oma lukunsa on kasvipeitteisyyden rooli eroosion vähentäjänä, monimuotoisuuden lisääjänä ja vesitalouden tasaajana niin kuivia jaksoja kuin tulviakin ajatellen.

Nurmi ei istu kaikkialle

Entä kun märehtijät ovat kaukana? Kun nurmelle viljelykierrossa ei ole muuta käyttöä kuin maahan

niittäminen? Se laiskistaa mahdolliset typensitojat kasvustossa ja tuottaa takuuvarmasti sekä ravinnehuuhtoumia että päästöjä ilmakehään. Erityisesti syväturpeisille pelloille suositellaan vedenpinnan nostoa päästöjen vähentämiseksi, mutta onko biomassaan sitoutuneelle hiilelle käyttöä? Nurmimassa olisi tehokasta biokaasulaitoksen syötettä, mutta monessa tapauksessa se on liian kallis raaka-aine ja turvemaalla kasvaneena tuotteeseen kohdistuva päästövähennysvaatimus voi jäädä saavuttamatta.

Yksimahaisten tuotantoeläinten valkuaisrehua, pääasiassa soijaa,  rahdataan Eurooppaan – Suomi mukaan lukien – kaukaa meren takaa.  Nurmikasveissa on merkittävä kasvivalkuaispotentiaali, mutta se on käyttökelvottomassa muodossa yksimahaisille sulamattoman kuidun sisällä. Nurmibiojalostamo on konsepti, joka pyrkii mahdollistamaan nurmimassan valkuaislähteeksi myös yksimahaisille ja sen rinnalla hyödyllisten jakeiden tuottamisen energian, kuivikkeen tai kuitutuotteiden tuotantoon. Konsepti mahdollistaa myös päästövähennysten tuottamisen alueilla, missä nurmimassalle ei ole suoraa käyttöä rehuna.

Idea pähkinänkuoressa

Erityisesti Tanskassa uskotaan nurmibiojalostamokonseptiin. Maassa on jo kaksi tuotantolaitosta, joissa nurmimassaa jalostetaan sikojen rehuksi, energiaksi ja samalla tuotetaan ilmastohyötyjä rannikoiden turvemailla. Nurmi korjataan eloperäisiltä rannikkoalueilta, missä normaali esimerkiksi viljan viljely ei onnistuisi teknise

sti ja onnistuessaankin päästövaikutus olisi suuri. Nurmimassa erotellaan neste- ja kuivajakeeksi lannan separointia muistuttavalla tekniikalla. Kuivajae hyödynnetään biokaasun ja edelleen sekä lannoitteen että energian tuotannossa. Nestejae jalostetaan kuivaksi valkuaisrehuksi ja jalostusprosessissa erottuvaksi  lannoitenesteeksi. Prosesseissa tarvitaan energiaa, joka voidaan tuottaa kuivajakeesta biokaasulaitoksessa. Sikataloudessa rehu jaetaan tyypillisesti liemimuodossa. Rehuvalkuaisen lähteenä voisi olla mahdollista käyttää nurmimehu sellaisenaan liemirehun pohjana. Vaikka nykyisillä tuotantolaitoksilla Tanskassa raakamehua ei käytetä vielä jalostamattomana, tuontisoijan korvaaminen sikojen ruokinnassa on yksi tärkeimpiä ajureita nurmibiojalostamon takana.

Nurmimassalla ei ole EU:n lainsäädännössä elintarvikestatusta. Silti nurmimassasta voisi erottaa ja jalostaa samantyyppisiä terveystuotteita kuin Chlorella ja Spirulinum- levistä. Levien kasvatus on tarkkaa puuhaa, sillä leväkasvusto kontaminoituu helposti. Sen on tapahduttava suljetuissa ja steriilissä ympäristössä. Nurmesta erotetun nesteen jalostaminen jauheeksi vaatii sekä energiaa että tekniikkaa. Itse massan kasvatus, toisin kuin leväkasvattamossa, tapahtuisi kuitenkin aivan normaalissa ympäristössä. Erilaiset erottelu- ja kuivausvaiheet ovat välttämättömiä myös leväpuristeiden valmistuksessa, joten leväpuristeiden kilohintaan  mahtuisi monta vaihetta myös nurmimassaa jalostettaessa.

Erotteluprosessilla voisi olla sijaa myös maidontuotannossa. Karkearehua ei kannata rahdata kaukaa ja sitä voi myös olla vaikea ostaa. Peltopinta-alaa varataankin tyypillisesti enemmän kuin normaalina satovuotena tarvitaan, sillä poikkeusvuodet voivat tuottaa suuria teknisiä ja taloudellisia vaikeuksia. Normaaleina ja etenkin hyvinä satovuosina nurmimassaa syntyykin monella tilalla yli oman tarpeen. Silti valkuaisen riittävää saantiin tarvitaan ostorehuja. Nurmirehun valkuaisen hajoavuus on suuri ja sen syöntikapasiteettia rajoittaa pötsin tilavuus. Nurmimassaa separoimalla siitä voisi saada lehmälle soveltuvaa valkuaisnestettä ilman pötsiä täyttävää kuitumassaa ja nestemäisenä osa valkuaisesta voisi ohittaa pötsin hajoamatta ammoniakiksi. Kuivajae voitaisiin käyttää joko muun karjan rehuna, kuivikkeena tai syöttää biokaasulaitokseen.

Kolmikantainen ansainta

Nurmimassan kilohinta on karkeasti kymmenesosa viljan markkinahinnasta. Kalliit jalostusprosessit eivät sovi matalahintaiselle tuotteelle. Nurmibiojalostamon talous perustuukin vähintään kolmeen ansaintakanavaan: nestejakeeseen jalostettuine tuotteineen,  kuivajakeeseen ja päästövähennykseen biomassan tuotannossa. Tämän lisäksi voidaan laskea ainakin esikasviarvo, työhuippujen tasaaminen, ravinnehuuhtoumien väheneminen ja diversiteettietu.

Katso video nurmibiojalostamosta ”Nurmesta tuotteita ja energiaa biojalostamalla ”(7 min).

Lyhyt esittelyvideo (1 min, 22s)

Kirjoittaja: Maarit Kari

Blogi on Kokonaisvaltaisesta kiertotaloudesta maaseudun elinvoiman rakennuspalikoita (KieMaRa) -hankkeessa tuotettu kirjoitus. Kirjoitusta varten on haastateltu Marketta Rinnettä Luonnonvarakeskuksesta, mutta se sisältää myös kirjoittajan omia näkemyksiä.

Maarit Kari