Perinnebiotoopit ovat tärkeitä elinympäristöjä pölyttäjille

Päivän pääteemana olivat luonnonvaraiset pölyttäjät, erityisesti mesipistiäiset, sekä niiden merkitys ja elinolojen tukemisen keinot maatalousympäristöissä. Tavoitteena oli myös tuoda esiin perinnebiotooppien tarjoamia lukuisia ekosysteemipalveluja, joista yksi on pölytys. Tilan väen ja asiantuntijoiden opastuksella päästiin kuulemaan tilan toiminnasta, keskustelemaan perinnebiotoopeista ja niiden hoidosta, sekä tunnistamaan ja havainnoimaan hyönteislajeja. Kauniina kesäpäivänä hyönteisiä oli lennossa runsaasti.

Notkolan tilalla on hoidettu Kirjavalan perinnemaisemaa jo usean sukupolven ajan

Notkolan tilan emäntä Jatta Paajanen kertoi tapahtuman alussa tilan historiasta, toiminnasta ja periaatteista. Luomutilalla kasvatetaan ylämaankarjaa, jonka lihaa myydään omasta tilamyymälästä sekä lähiseudun kaupoissa. Eläinten hyvinvointi on tilalla tärkeää: jokainen eläin tunnetaan nimeltä, niiden kanssa vietetään aikaa ja vasikat saavat olla pitkään emojensa rinnalla.

Perinnebiotooppien hoitoon on panostettu tilalla usean sukupolven ajan. Päätuotantosuunnan voisi jopa sanoa olevan monimuotoisen maiseman hoito, vaikka tilan päätuotto tulee eläimistä. Laiduntava karja on tärkeässä roolissa perinnebiotooppiympäristöjen ylläpidossa. Perinnebiotooppien hoito on vaatinut paljon työtä useiden vuosikymmenien ajan. Iso työ on aitaaminen, mutta sen lisäksi tilalla on vaalittu pitkäjänteisesti paikalliselle lajistolle tärkeitä elementtejä kuten hirsirakennuksia ja paahteisia rinteitä, joilla on luonnonkiviä sekä paljasta maata. Nämä ovatkin erityisen tärkeitä monimuotoiselle pölyttäjälajistolle, johon kuuluu niin maassa, lahopuussa kuin rakennuksissa pesiviä lajeja.

Parikkalan seudulla on erityisen lajirikas pölyttäjälajisto

Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestari Juho Paukkunen kertoi yleisölle mesipistiäisistä ja niiden tutkimuksesta. Suomessa esiintyy 241 mesipistiäislajia, jotka edustavat kuutta heimoa. Monet lajeista ovat erikoistuneet tiettyihin kasvilajeihin, joiden vähenemisen myötä myös niistä riippuvaisten mesipistiäisten määrät ovat laskeneet ja moni lajeista onkin uhanalainen. Kasvatettu tarhamehiläinen on Suomessa ainoa laji, joka tuottaa hunajaa. Mesipistiäiset ovat erityisen tehokkaita pölyttäjiä, koska ne keräävät mettä ja siitepölyä sekä omaksi että jälkeläistensä ravinnoksi.

Paukkunen kertoi Parikkalan seudun olevan niin mesipistiäisten kuin päiväperhosen osalta Suomen lajirikkainta aluetta. Alue on kansallisesta näkökulmasta tärkeä hyönteislajiston monimuotoisuuden seuraamiseen. Seudulta on havaittu lähes kaksisataa mesipistiäislajia, joiden joukossa monia harvinaisia erakkomehiläisiä, kuten Juhon vuonna 2010 Paajasten laitumelta löytämä nirhaperämehiläinen.

Niityt ja luonnonlaitumet tärkeitä pölyttäjälajistolle

Erikoistutkija Marjaana Toivonen Suomen ympäristökeskuksesta kertoi pölyttäjien tukemisen keinoista maatalousympäristöissä. Eri pölyttäjälajeilla on erilaisia ravinto- ja elinympäristövaatimuksia, ja monimuotoista pölyttäjälajistoa tukee monipuolinen kasvilajisto. Tyypillisesti lajirikkaimpia alueita ovat niityt.

Toivonen myös valaisi, kuinka Suomen maatalousympäristöt ovat muuttuneet paljon vuosien saatossa. 1860-luvulla Suomessa oli 2,7 miljoonaa hehtaaria niittyä ja lisäksi paljon metsälaitumia ja hakamaita; nykypäivänä erilaisia perinnebiotooppeja on enää vain noin 45000 hehtaaria. Niityt ovat kasvaneet umpeen laidunnuksen vähenemisen myötä, tai ne on raivattu pelloiksi. Tämä on väistämättä johtanut myös alueiden pölyttäjämäärien vähenemiseen ja lajiston kaventumiseen. Yleisiä pölyttäjälajeja voidaan tukea monenlaisissa ympäristöissä, mutta harvinaisemmat ja uhanalaistuneet lajit kaipaavat ketoja, niittyjä ja muita perinnebiotooppeja.

Yleisesti niittyjen, pientareiden, kesantojen ja muiden viljelemättömien avointen alueiden niittoa ei suositella tehtäväksi ennen loppukesää pölyttäjien suosimiseksi. Jos niittää, olisi hyvä jättää suojakaistoja, jotta pölyttäjillä on mahdollisuus säilyä alueella. Pientareet ja ojat yhdistävät elinympäristöjä ja tarjoavat liikkumisväyliä. Ne toimivat myös pesimispaikkoina ja elinympäristöinä. Kosteikot ovat tärkeitä muun muassa kukkakärpästen toukille. Kukkakärpäset ovat tärkeitä luonnonpölyttäjiä, ja ne toimivat toukkavaiheessa myös tuholaisten luontaisina vihollisina.

Avaustietoiskujen jälkeen ARVO-hankkeen Sari Himanen Luonnonvarakeskuksesta toi esiin perinnebiotooppien merkitystä useiden ekosysteemipalvelujen eli luonnon tarjoamien hyötyjen vaalimisessa sekä niiden tärkeyttä paikallisen lajiston suojelussa. Perinnebiotooppien ylläpito mahdollistaa suotuisat elinolosuhteet muun muassa pölyttäjille ja muille hyötyhyönteisille, tukien niiden lajikirjoa. Lisäksi perinneympäristöt tarjoavat kulttuurisia arvoja kuten kauniita maisemia ja esteettisiä elämyksiä sekä virkistystä. Ne ovat myös osa kulttuuriperintöä. Samalla tutustuttiin myös iNaturalist-sovelluksen käyttöön. Sen avulla voi saada apua lajitunnistukseen, kerätä omia havaintoja ja auttaa tutkimustiedon kokoamisessa.

Tutustumista Kirjavalan lajistoon

Tietoiskujen jälkeen päästiin tutustumaan tilakeskuksen vieressä oleviin perinnebiotooppeihin ja niiden kasvi- ja hyönteislajistoon asiantuntijoiden opastuksella. Hyönteisharrastaja Petri Metsälä on tutkinut muun muassa ludelajistoa Notkolan tilalla. Laidunkierroksella Petrin haaviin tarttuikin monia lude-, kaskas- ja kärpäslajeja.

Petri on havainnoinut tänä kesänä hyönteislajistoa Notkolan tilan laitumilla myös Malaise-pyydyksen avulla. Näin saadaan tarkempaa lajitietoa alueella esiintyvistä hyönteisistä kasvukauden eri vaiheissa. Tilalla on kartoitettu aiemmin myös muun muassa kasvilajistoa sekä perhos- ja lantakuoriaislajistoa.

Niittykasveilla pörräsi laaja kirjo pölyttäjinä toimivia perhos-, mehiläis-, kukkakärpäs- ja kimalaislajeja. Juhon ja Marjaanan opastuksella lajit saivat nimet ja pääsimme kuulemaan lajien erityispiirteistä. Pääsimme näkemään mm. perhosista ketohopeatäplän ja ketokultasiiven sekä pitkäsarvi-, veri-, pipo- ja vakomehiläisiä.  Havaittujen kukkivien kasvilajien kirjo oli laitumella suuri ja se vaihteli olosuhteiden mukaan. Niityillä kasvoi muun muassa ruusuruohoa, ketonoidanlukkoa, kissankelloja, ketoneilikkaa ja apiloita pölyttäjiä tukemassa. Jatta kertoi laitumilta löytyvän parhaimmillaan useita kymmeniä eri kasvilajeja neliömetrin alalta.

Eivät vain kukat, vaan myös maaperä ja maisemaelementit, kuten kivikasat ja hirsirakennukset, ovat tärkeitä pölyttäjille

Innostusta herättivät myös paahteisella ja kivisellä rinteellä havaitut maamehiläisten pesäkolot, joissa havaittiin vilkasta lentoliikennettä. Kivien vierukset, paljaat maa-alueet ja kivikasat näyttivät olevan niiden suosimia suojaisia pesintäpaikkoja.

Olisi tärkeää, että myös maaperän ominaisuudet ja pienipiirteiset maisemaelementit, esimerkiksi kivikasojen tuomat monimuotoisuushyödyt luontaiselle lajistollemme, tiedostettaisiin ja kenties myös huomioitaisiin paremmin vaikkapa tukipolitiikassa. Nykyisellään kivikasat ovat ennemminkin rajattu tukien ulkopuolelle.

Lopuksi halukkaat pääsivät tutustumaan Kultakallion perinnebiotooppikohteeseen vanhoine hirsirakennuksineen. Siellä havainnoitiin etenkin hirsiseinien asukkeja eli puunkoloissa pesiviä pölyttäjähyönteisiä. Näihin kuuluvat muun muassa rusomuurarimehiläiset ja soukkomehiläiset.

Kasvilajisto oli monipuolinen myös Kultakalliossa. Niityllä kukki muun muassa ketoneilikka, kissankello ja ruusuruoho. Näillä vieraili ahkerasti muun muassa soukkomehiläisiä, kukkakärpäsiä ja kultapistiäisiä.

Perinnebiotoopit ylläpitävät monipuolista lajistoa ja tukevat monia ekosysteemipalveluja

Päivä osoitti käytännössä, että perinnebiotooppien ylläpito on monella tapaa merkityksellistä. Perinnebiotoopeilla laidunnus mahdollistaa upean lajikirjon säilymisen. Laitumet tarjoavat yhtä aikaa niin ruokaa, ainutlaatuisia elinympäristöjä kuin maisema-arvoja. Monimuotoisuutta tukeva ympäristö antaa mahdollisuuden lukuisten eri lajiryhmien esiintymiselle ja niiden vuorovaikutuksille, joista emme kaikista ole edes tietoisia. Perinneympäristöt luovat yhteyttä myös sukupolvien ketjuun, niin ihmisillä kuin muilla alueen eliöillä.

Sara Määttä ja Sari Himanen