Naapurissasi voi asua EU-päättäjä
Kesäkuussa valitaan uudet edustajat Euroopan parlamenttiin, mutta tiesitkö että paikallisia EU-päättäjiä löytyy myös lähes jokaisesta kunnasta? Suomen 53 Leader-ryhmän hallituksissa toimii noin tuhat aktiivista päättäjää, jotka valitsevat aluettaan kehittäviä hankkeita. Leader-toiminta on paikallisen kehittämisen väline, joka tuo EU:n maaseuturahoituksen päätöksenteon lähelle meitä kaikkia.
Hallituksen jäsenet edustavat aluettaan, ja hallituksessa ovat tasapuolisesti edustettuna paikallinen julkinen hallinto, paikalliset yritykset ja yhdistykset sekä alueen asukkaat. Hallituksista löytyy näkökulmaa monipuolisesti suurella ikäjakaumalla: vuonna 2023 Leader-ryhmien hallituslaiset olivat iältään 16–78 -vuotiaita.
”Leader-toiminnan periaate on, että alueen asukkaat ja toimijat toteuttavat hankkeita omien ideoidensa pohjalta ja hakevat niihin rahoitusta. Päätökset Leader-ryhmien rahoitettavista hankkeista tekevät paikalliset ihmiset, jotka ovat kotiseutunsa parhaita asiantuntijoita”, sanoo maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija ja Leader-vastaava Laura Jänis.
Toiminnan mittakaavaa kuvaa, että Leader-yhdistysten kautta on saatavissa EU:n maaseuturahoitusta noin 230 miljoonaa euroa vuosina 2023-2027. Leader-ryhmien kautta rahoitusta suunnataan yhteisöjen ja yritysten kehittämiseen ja investointeihin. Yritysrahoituksella edistetään investointeja, yritysten toimintaa ja työllisyyttä. Hankkeilla parannetaan muun muassa harrastusmahdollisuuksia, yhteisöllisyyttä ja ympäristön tilaa. EU:n maaseuturahoituksesta hyötyvät kaikki!
Leader tuo EU:n lähemmäs meitä kaikkia myös kansainvälisten hankkeiden ja tekijöiden kautta. Euroopan 3 000 Leader-ryhmää muodostavat laajan paikallisten toimijoiden verkoston. Pohjois-Pohjanmaalla toimii viisi Leader-ryhmää: Koillismaan Leader ry, Oulun Seudun Leader ry, Rieska-Leader ry, Keskipiste-Leader ry ja Nouseva Rannikkoseutu (Norsu) ry. Niiden hallituksissa on yhteensä 58 varsinaista jäsentä. Lisäksi Vaalan kunta kuuluu Oulujärvi Leaderiin, jonka hallituksessa on 12 jäsentä.
Tutustu oman kuntasi Leader-ryhmään:
- Koillismaan Leader ry (koillismaanleader.fi): Kuusamo, Taivalkoski ja Posio
- Oulun Seudun Leader ry (oulunseudunleader.fi): Ii, Pudasjärvi, Utajärvi, Muhos, Kempele ja Oulun maaseutumaiset alueet
- Rieska-Leader ry (rieskaleader.fi): Alavieska, Kalajoki, Kannus, Merijärvi, Oulainen, Sievi ja Ylivieska
- Keskipiste-Leader ry (keskipisteleader.fi): Nivala, Kärsämäki, Haapajärvi, Reisjärvi, Pyhäjärvi, Haapavesi, Siikalatva ja Pyhäntä
- Nouseva Rannikkoseutu ry (nousevarannikkoseutu.fi): Hailuoto, Lumijoki, Siikajoki, Tyrnävä, Liminka, Raahe ja Pyhäjoki
- Oulujärvi Leader ry (oulujarvileader.fi): Pohjois-Pohjanmaan kunnista Vaala kuuluu Oulujärvi Leaderiin. Oulujärvi Leader -ryhmää koskevaa viestintää koordinoidaan Kainuun aluesivun kautta. Tutustu Kainuun aluesivuun!
Eurooppa-päivää vietetään 9. toukokuuta, jolla halutaan muistuttaa EU:n maaseuturahoituksen merkityksestä ja paikallisesta päätöksenteosta rahoituksen myöntämisessä. Juhlitaan paikallisia EU-päättäjiä ja yhteistyötä yli rajojen Eurooppa-päivänä 9.5.!
Ps. Eurovaalit pidetään 9.6.2024. Muistathan äänestää!
Lue lisää Leader-toiminnasta: Leader – Toimintaa, neuvontaa ja rahoitusta (maaseutu.fi)