Euroopan Unionin osarahoittama

Rahasta puhumisen kulttuuri – Voimavara vai konflikti

Raha on yksi maatilan keskeisimmistä päätöksentekoon vaikuttavista teemoista ja usein myös vaikein aihe ottaa puheeksi. Tulot, investoinnit, velat ja riskit koskettavat koko perhettä, mutta rahasta puhuminen voi silti jäädä pinnalliseksi tai kokonaan käsittelemättä.

Raha on yksi maatilan keskeisimmistä päätöksentekoon vaikuttavista teemoista ja usein myös vaikein aihe ottaa puheeksi. Tulot, investoinnit, velat ja riskit koskettavat koko perhettä, mutta rahasta puhuminen voi silti jäädä pinnalliseksi tai kokonaan käsittelemättä.

Tässä Nainen maatilan päätöksentekijänä koulutuksen tapaamisessa pysähdymme tarkastelemaan rahasta puhumisen kulttuuria. Miten avoin ja rakentava keskustelu luo pohjaa luottamukselle ja sujuvammalle päätöksenteolle maatilalla?

Päivän aikana käsittelemme ja harjoittelemme:

  • maatalouden toimintaympäristöä ja päätöksenteon kokonaisuutta
  • avoimen keskustelun rakennetta ja avaimia
  • Luottamuksen rakentamista keskusteluun ja arjen vuorovaikutukseen
  • miten konfliktia voi lähteä ratkaisemaan rakentavasti
  • keinoja puhua rahasta selkeämmin, rohkeammin ja toista kunnioittaen

Tapaaminen tarjoaa käytännöllisiä näkökulmia ja yhteistä pohdintaa siitä, miten talouteen liittyviä asioita voidaan käsitellä avoimemmin ilman vastakkainasettelua. Tavoitteena on luoda turvallinen tila ymmärryksen lisäämiselle ja keskustelun vahvistamiselle.

Tämä tapaaminen on sinulle, joka:

  • toimit maatilan päätöksenteon ytimessä
  • kohtaat talouteen ja rahaan liittyviä valintoja arjessa
  • haluat vahvistaa luottamusta ja avoimuutta keskusteluissa
  • kaipaat työkaluja vaikeiden asioiden rakentavaan käsittelyyn

Lisää tapahtumia

Tapahtuma
Alkaa: 07.10.2026 klo 10:00

Arjen vastuut ja yhteinen jaksaminen perheessä

Tapahtuma
Alkaa: 01.09.2026 klo 10:00

Luottamuksen rakentaminen työyhteisössä

Tapahtuma
Alkaa: 26.08.2026 klo 10:00

Rahasta puhumisen kulttuuri – Voimavara vai konflikti

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.