85 vuotta viljelijänä – Kauno Pietilä on kokenut suomalaisen maatalouden suurimmat mullistukset

Kauno Pietilä syntyi vuonna 1929 Pietilän tilalle, Vahteruksen kylään, Kalantiin, joka on nykyisin osa Uuttakaupunkia.

– Tämä on ollut Sundholman kartanon torppa, johon isoisäni Juho Pietilä tuli vuokralle vuonna 1899. Hän oli vuokralla toistakymmentä vuotta, kunnes osti torpan ja vähän maata kartanolta vuonna 1913. Vuonna 1926 hän osti vielä lisää maata joen toiselta puolelta.

Torpan vanhin osa on rakennettu vuonna 1750 ja siihen on tehty lisäosa vuonna 1828.

Juho Pietilällä oli neljä lasta, joista yksi oli Kauno Pietilän isä Anto Pietilä. Kun Anto Pietilä meni naimisiin, hän osti omalta isältään vähän maata ja perusti perheen. Perheen esikoinen Kauno Pietilä osallistui kaikkiin tilan töihin pikkulapsesta asti. Kun isä lähti talvisotaan, hän oli 10-vuotias.

– Tein jo silloin maatilan töitä ja olin aina äidin mukana, kun hänen piti lähteä hevosella asioille.

Kun talvisota päättyi, Anto Pietilä osti tilan isältään ja perhe muutti päärakennukseen.

– Sinä kesänä isä toimitti ystävänsä kanssa sähköt tänne Vahteruksen kylään Vehmaalta. Ja se olikin hyvä, sillä jatkosodan jälkeen koko Suomi oli niin sekaisin, että olisimme saaneet odottaa sähköjä vaikka kuinka pitkään, jos niitä ei silloin olisi vedetty.

Kun jatkosota alkoi, Anto Pietilä kaatui heti sodan alkumetreillä.

– Olin silloin 12-vuotias ja viidestä lapsesta vanhin. Ymmärsin heti, että joudun nyt ottamaan vastuun tilanpidosta. Kukaan lapsista ei enää päässyt kouluun, vaan kaikki tarvittiin tilan töihin. Se on kuitenkin etuoikeus, että ehdin oppia lukemaan.

Silloin Pietilän tilalla oli 26 hehtaaria peltoa, kymmenkunta lehmää, kolme hevosta, muutama sika, lampaita ja kanoja. Pietilä kuvaa tilannetta traumaattiseksi ja kaoottiseksi, mutta lopulta kaikki työt opittiin kantapään kautta.

– Saimme jopa täytettyä kaikki meille määrätyt luovutukset, mikä oli melkoisen hyvä suoritus. Maatiloille tehtiin silloin peltopinta-alan mukaan elintarvikkeiden luovutusmääräys. Meiltä luovutettiin viljaa, rehua ja maitoa. Ja vuonna 1942 tänne tuli kaksi valtion tarkastajaa, jotka ottivat puolet siemenviljasta yleiseen käyttöön, koska valtakunnassa oli ankara ruokapula.

Virallisesti Kauno Pietilästä tuli tilansa isäntä vuonna 1957.

Muuttuva maatalous

Maatalous on mullistunut täysin Kauno Pietilän elinaikana.

– Muistan vielä lapsuudesta sen, kun isoisän aikana kaikki vilja niitettiin viikatteella. Orsilla roikkui 20 viikatetta, jotka teroitettiin valmiiksi ennen niittotalkoita.

Kun Kauno Pietilä aloitti tilanpidon, maatalous oli hevosvetoista.

– Se oli tähän päivään verrattuna kuin hidastetusta elokuvasta. Pelkkään kyntämiseen kului hevosella kaksi kuukautta.

Sitten tilalle tuli eloleikkuukone eli viljan korjuukone, jota käytettiin ennen puimureiden yleistymistä. Ensimmäinen puimakone saatiin 1930-luvulla.

Ensimmäisen traktorinsa Pietilä osti vuonna 1952. Se oli Ferguson 20, joka toimi petrolilla, mutta vaati käynnistykseen bensiiniä. Kulutus oli vuositasolla 26 tynnyriä petrolia ja kaksi bensiiniä.

Maan kasvukunto kiinnosti jo 40-luvulla

Maan kasvukuntoon panostetaan nykyajan tiloilla paljon, mutta Kauno Pietilä kiinnostui asiasta jo 40-luvulla.

– Tutkin omat peltoni perusteellisesti ottamalla itse maanäytteitä. Hankin apteekista koeputkia, lakmuspaperia ja komperin reagenssia, joiden avulla sain selville eri lohkojen pH-arvot. Pelloilla oli sellaisia paikkoja, joissa ei kasvanut oikein mikään ja syy oli se, että pH-arvo oli pahimmillaan 3.

Monille kasveille optimaalinen pH on 6–7. Kun maa oli analysoitu, Pietilä alkoi levittää happamiin paikkoihin kalkkia.

– Sitä on mennyt pelloille ainakin kaksi miljoonaa kiloa.

Lisäksi hän aloitti vuonna 1947 peltojensa perusteellisen salaojituksen, mikä on parantanut maan kasvukuntoa huomattavasti. Prosessi oli kuitenkin pitkä.

– Ensimmäiset 13 vuotta tein risusalaojia ja vasta 60-luvulla aloin tehdä tiiliputkiojia. Silloin hain pankista lainaa. Lainasumma oli suurempi kuin henkilöauton hinta. Pankki kutsui minut puhutteluun, koska he pitivät ajatusta niin järjettömänä, että he luulivat minun valehtelevan.

Lopulta Pietilä sai kuitenkin lainan, jonka avulla salaojat tulivat valmiiksi. Myöhemmin korjauksia on tehty jo muoviputkilla.

Yksi erikoisuus Pietilän pelloilla olivat siirtolohkareet.

– Pelloilta poistettiin 1950-luvun aikana 140 kiveä pellonraivaukseen tarkoitetulla nosturilla. Kivistä yli 20 oli niin suuria, että ne piti rikkoa pellolle ja kuljettaa pois pienempinä paloina. Minulla oli onneksi armeijasta kokemusta räjähdysaineista. Yhden kiven kanssa saattoi kulua koko suvi sen ajan alkeellisilla menetelmillä. Kaksi kiveä olen jättänyt paikoilleen.

Aluksi valtio määräsi tilojen viljelysuunnitelmat. Siitä asti, kun Pietilä on saanut itse valita, hän on ottanut tarkoituksella viljelykseen sellaisia kasveja, ettei puimuria raskaampia koneita tarvita. Näin maan rakenne ei ole kärsinyt koneiden painosta.

EU muutti monta asiaa

Kun Suomi liittyi Euroopan unioniin vuonna 1995, moni asia maatiloilla muuttui. Pietilä seurasi muutosta mielenkiinnolla ja toimi jonkin aikaa myös EU-avustajana, joka neuvoi muita tiloja siirtymässä ja tukihakemusten täyttämisessä.

– Siinä oli aikamoinen selvitys jokaisella tilalla, kun maatalous piti muuttaa EU-ehtojen mukaiseksi.

Vinkkejä nuorille viljelijöille

Tällä hetkellä Suomen maatalous kaipaisi kipeästi uusia nuoria viljelijöitä. Suomalaisten viljelijöiden keski-ikä on 55 vuotta ja alle 40-vuotiaita viljelijöitä on vain 18 prosenttia.

Kauno Pietilä kannustaa nuoria viljelijöitä kouluttautumaan kunnolla.

– Nykyaikainen maatilatoiminta on niin monimutkainen kokonaisuus, ettei sitä pystymetsästä saa hoidettua.

Vaikka Pietilä itse ei koskaan päässyt maamieskouluun, hän on käynyt vuosikymmenten varrella lukuisia kursseja, joiden avulla hän on pystynyt päivittämään osaamistaan. Jo sota-aikana hän osallistui maamiesseuran hevosen kengityskurssille ja perunanviljelyskurssille. Sen jälkeen hän on käynyt muun muassa Kansanvalistusseuran ja Pellervon kirjeopistojen kursseja sekä MTK:n kursseja.

– Parhaat muistot maataloudesta ovatkin juuri kursseilta, joissa pääsi heittämään huulta muiden isäntien kanssa.

Lisäksi hän neuvoo panostamaan omavaraisuuteen.

– Ennen sotia Suomessa oli paljon pieniä tiloja, mikä pelasti tämän maan nälänhädältä. Sota ei kuitenkaan ole ainoa asia, mihin pitää varautua. Myös esimerkiksi sääilmiöt voivat keikauttaa koko tilanteen hetkessä ylösalaisin. Omavaraisuus on kansakunnan olemassaolon ehto.

Myös ylikuormitus on riski, jonka Pietilä neuvoo ottamaan tosissaan.

– Se on itsellenikin tuttu asia. Viljelijällä ei ole työaikaa ja töitä tehdään usein niin kauan kuin päivää riittää. Ja kun tilakoko kasvaa, kasvaa myös vastuu.

Pietilän tilan tulevaisuus

Nyt Pietilän tilalla pohditaan tulevaisuutta. Eläimistä on luovuttu, mutta peltoja tilalla on 45 hehtaaria.

– Tällä hetkellä 30 hehtaaria on jo vuokralla. Itselläni on vielä viljelyksessä 15 hehtaaria, josta suurin osa on heinää. Lisäksi siellä on pellavaa ja vehnää.