Kolme ihmistä kokoushuoneessa selin kuvaajaan päin.
Kuva Kylään Külla -hankkeen aloitustapaamisessa Leaderin toimistolla. Pilottiryhmät ja hankevastaava Aili käyvät läpi tulevia tapahtumia ja suunnitelmia.

Vastinpareja Valgamaalta, sõpru Suupõhjast

16.02.2024 14:31Etelä-Pohjanmaa

Miltä kuulostaisi ystävyyskylä tai -yhteisö, jonka kanssa voisitte tutustua toistenne kulttuuriin, tapoihin sekä perinteisiin ja parhaimmillaan pääsisitte luomaan yhdessä jotain uutta?

Tätä testaan nyt Leader Suupohjan tammikuussa alkaneessa Kylään Külla! -hankkeessa.

Kylään Külla! on kansainvälinen yhteistyöhanke virolaisen hankekumppanin Valgamaa Partnerluskogun kanssa. Hankkeessa mallinettaan ystävyyskylä- ja -yhteisötoimintaa, jota kokeillaan käytännössä kahdeksan pilottiryhmän voimin, Suupohjasta on mukana neljä ryhmää ja vastinpareina Valgamaalta saman verran. Toistemme kulttuuriin tutustumisen ohella vaihdetaan hyviä toimintatapoja ja tutustutaan yhteisöjä yhdistävään toimintaan.

Hankkeen ensimmäinen tutustumisreissu on jo varattu, sillä yhteistyökumppanimme ja heidän pilottiyhteisöiksi valitsemat tahot tulevat vierailulle hiihtolomaviikolla. Mukana on kylä-, nuoriso- ja yhdistystoimijoita, joilla on jokin yhdistävä tekijä tai ominaispiirre alueeltamme mukana oleviin toimijoihin. Opinto- ja tutustumismatkan aikana pidetään myös hankkeen aloitusseminaari, jossa toisiinsa tutustumisen ohella pohditaan kansainvälistymisen merkitystä yhteisöille sekä suunnitellaan tulevan yhteistyön tavoitteita. Vierailunsa aikana virolaiset yhteistyökumppanit pääsevät tutustumaan myös alueemme Leader-rahoitteisiin kohteisiin. Retki Suupohjaan päätetään lempeisiin savusaunan löylyihin.

Loppuvuodesta hankekumppanit tapaavat vuorostaan Virossa, kun Suupohjan toimijat lähtevät yhteiselle opintomatkalle Valgamaalle. Hankkeessa mukana olevat tahot tapaavat toiseensa siinä välissä kaksi kertaa, kun pienet ydinryhmät vierailevat vuoroin toistensa luona.

Yhteistyön tavoitteena synnyttää uusia kumppanuuksia ja yhteistyön tapoja, joka parhaimmillaan tulevaisuudessa jatkuisivat ja muodostaisivat uusia perinteitä eri sukupolvet yhdistäen sekä kynnys yhteisöjen kansainväliseen toimintaan madaltuisi.

Hanketta vetää Leader Suupohjan hankevastaava Aili Raudla-Majakangas.

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.