ARIA-kilpailu 2026

Agricultural & Rural Inspiration Awards (ARIA) on kilpailu, jossa palkitaan vuosittain Euroopan parhaat maatalous- ja maaseuturahoitteiset hankkeet. Vuonna 2026 mukana finaalissa on kolme upeaa ehdokasta kahdessa eri sarjassa! Myös yleisö pääsee äänestämään omaa suosikkiaan.

Kilpailun finaaliin eteni kolme suomalaista hanketta: Etäpatologia lähipalveluna nautatiloille, Lasikuituvenehylkyjen kierrätyshanke ja Hiililounas.

Mukaan ehdotettiin kahdeksaa suomalaista hanketta

Suomi ehdotti kisaan mukaan yhteensä kahdeksaa hienoa hanketta. Jäsenmaiden lähettämien ehdokkaiden joukosta valitaan yhteensä 24 finalistia. Kilpailun voittajat julkistetaan joulukuussa 2026 Brysselissä. Kilpailun finaalia voi seurata myös verkkolähetyksenä.

Jokaisesta sarjasta palkitaan asiantuntijaraadin valitsema voittaja. Myös yleisö pääsee vaikuttamaan lopputulokseen äänestämällä omaa suosikkiaan yleisöäänestyksen voittajaksi. Äänestys on avoinna kilpailun verkkosivuilla 1.12.2026 klo 19 asti (Suomen aikaa).

Vuoden 2026 kilpailun teemana on tasa-arvo. Tämän vuoden kilpailu tuo jälleen näkyväksi EU:n maatalous- ja maaseuturahoitteisten hankkeiden vaikutuksia ruokaturvan vahvistamisessa, ympäristön kestävyyden parantamisessa sekä maaseutualueiden sosiaalisen ja taloudellisen elinvoiman tukemisessa.

Suomi on menestynyt kilpailussa aiempina vuosina. Viime vuonna hienot hankkeet jäivät finaalipaikatta, mutta vuonna 2024 finaalissa nähtiin useampi suomalainen hanke ja Recycling Farm Plastics voitti ympäristönsuojelu-sarjan.

Tutustu Suomen vuoden 2026 ehdokkaisiin