Uudenmaan maaseudulle jaossa yritys- ja hanketukia lähes 8 miljoonaa vuonna 2024

08.03.2024 12:57

Maaseutualueella sijaitsevien yritysten investointeihin ja kehittämiseen sekä erilaisiin maaseudun kehittämishankkeisiin on haettavissa runsaasti EU:n maaseuturahoitusta Uudellamaalla.

EU:n maaseuturahoituksen kaudella 2023–2027 yritys- ja hanketukia myöntävät Uudenmaan ELY-keskus ja alueen Leader-ryhmät. Rahoitustukia voi hakea jatkuvasti, mutta hakemukset ratkaistaan valintajaksoittain. Tänä vuonna ELY-keskus voi myöntää rahoitusta laajempiin yritys- ja kehittämishankkeisiin noin 4,3 miljoonaa euroa ja Leader-ryhmät paikallisiin ja pienempiin hankkeisiin noin 3,5 miljoonaa euroa. Summaan sisältyy EU:n, valtion ja kuntien rahoitusosuudet.

Mikroyrityksille tai pieniille yrityksille tarkoitettua maaseudun yritystukea voi saada yritystoiminnan aloittamiseen, laajentamiseen tai kehittämiseen, lähes toimialasta riippumatta. Tuki ei kuitenkaan saa vääristää kilpailua ja yrityksellä pitää olla edellytykset jatkuvaan kannattavaan toimintaan. Maatalouteen ja maataloustuotteita jalostaville yrityksille on omat tukimuotonsa.

– Kannattaa rohkeasti kysyä neuvoja rahoituksen hakemisesta ELY-keskuksesta, Leader-ryhmistä tai vaikkapa oman kunnan elinkeinopalveluista, jos mielessä on kehittämistarpeita, vinkkaa kehittämisvastaava Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskuksesta.

Uusi kartta tukikelpoisesta alueesta

Voit helposti tarkistaa uudesta karttapalvelusta, onko yrityksesi tai hankkeen toteutuspaikka tukikelpoisella alueella. Karttaan on merkitty mustavalkoisella viivoituksella maaseuturahoituksen ulkopuolinen kaupunkialue. Osoitehakukenttä on ylhäällä vasemmalla. Jos klikkaat karttaa, saat lisätietoja kyseisestä sijainnista: alueen Leader-ryhmän ja alueen luokituksen kaupunki-maaseutu-luokituksessa. Luokitus vaikuttaa hankkeiden arviointiin.

Yleishyödyllisillä ympäristö- ja ilmastoinvestoinneilla parannetaan ympäristön tilaa ja tavoitellaan ilmastoneutraaliutta

Tällä rahoituskaudella tuetaan myös erityisesti yleishyödyllisiä ympäristö- ja ilmastoinvestointeja. Nämä investoinnit parantavat maaseudun energia- ja resurssitehokkuutta, edistävät vesiensuojelua ja luonnonvarojen kestävää hoitoa sekä luonnon monimuotoisuutta. Investointitukea voi käyttää esimerkiksi koneen tai laitteen hankintaan, tai rakennus- ja kunnostuskustannuksiin. Tukea voi hakea julkis- tai yksityisoikeudellinen yhteisö, kuten oppilaitos, järjestö, kyläyhdistys tai osuuskunta.

Ohjeet ja yhteystiedot

Yritys- ja hanketukihakemukset tehdään Hyrrä-asiointipalvelussa. Hakemus tulee heti vireille, kun sen lähettää Hyrrässä. Ohjeita ja neuvontaa saat Uudenmaan ELY-keskuksesta ja alueesi Leader-ryhmästä.

Yhteyshenkilöt

Johtava asiantuntija Maria Konsin-Palva, Uudenmaan ELY-keskus, puh. 0295 021 081

Uudenmaan Leader-ryhmien toiminnanjohtajat (suluissa ryhmien toiminta-alueet):

  • EMO ry (Espoo, Hausjärvi, Hyvinkää, Järvenpää, Loppi, Nurmijärvi, Riihimäki, Tuusula ja Vantaa), toiminnanjohtaja Esko Pietari, puh. 050 573 2972
  • Pomoväst rf (Hanko, Raasepori, Inkoo, Siuntio ja Kirkkonummi), toiminnanjohtaja Gunilla Wasström, puh. 019 2413 921 tai 044 721 3920
  • Kehittämisyhdistys SILMU ry (Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä, Pornainen, Porvoo, Pukkila ja Sipoo), toiminnanjohtaja Anette Vihanto, puh. 041 442 6602
  • Ykkösakseli ry (Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti), toiminnanjohtaja Maarit Teuri, puh. 0400 982 236

Lue lisää:

Lisää uutisia

Uutinen
08.05.2024

Naapurissasi voi asua EU-päättäjä 

Uutinen
08.05.2024

Mekin olemme EU-päättäjiä!

Uutinen
08.05.2024

Pohjoissuomalaisia vaikuttajia vähän EU:n paikallispäättäjien verkostossa

maaseutu.fi/uusimaa-logo

EU:n maaseuturahoituksella tuetaan maataloutta ja maaseutua, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tältä sivustolta löydät tietoa siitä, miten tämä vaikuttaa juuri sinuun – olitpa sitten viljelijä, maaseudulla toimiva yrittäjä, maaseudun asukas tai kehittäjä.